Ihmiset

Muotoilija Harri Koskinen: "Lantern-lyhty löytyy minulta sekä kynttilälyhtynä että sähköistettynä"

Muotoilija Harri Koskinen suunnitteli Lantern-lyhdyn jo uransa alkutaipaleella. Klassikko sai uuden elämän pari vuotta sitten sähköistettynä versiona.

Harri Koskisen suunnittelema Lantern-lyhty on kokenut elämänsä varrella kaksi muutosta. Alun perin se tuli vuonna 1999 Iittalan tuotantoon nimellä Koskinen. Kun se jäi osaksi vakiomallistoa, nimi vaihtui Lanterniksi, joka tarkoittaa lyhtyä.

Toisen muutoksen myötä muotoilijan mukaan unohdettu klassikko sai uuden elämän yli kymmenen vuotta lanseerauksen jälkeen. Kynttilälyhdyn rinnalle tuotiin sähköistetty versio vuonna 2013.

Myös valaisimessa haluttiin säilyttää lyhdystä tuttu leijuva valon olemus. Lampun kiinnikkeestä ei saanut muodostua varjoja. Asia ratkaistiin lopulta tekemällä kiinnike kirkkaasta muovista. Kummallakin versiolla on oma paikkansa.

”Minultakin löytyy kotoa molemmat. Sähköistettyä tulee kuitenkin käytettyä enemmän. Se on monikäyttöisempi ja valaisee tilaa hyvin. Kynttiläversio on tunnelmantuoja. Mutta toisaalta sen voi viedä myös ulos ja paikkoihin, joissa ei ole sähköpistoketta lähellä.”

Harri Koskinen ja Lantern-lyhty kynttiläversiona ja sähköistettynä

Lantern on yksi Harri Koskisen ensimmäisistä tuotantoon päässeistä esineistä. Se syntyi tilauksesta, jossa pyydettiin näyttävä, kookas lyhty.

”Halusin tehdä yhdellä kädellä kannettavan lyhdyn, jossa valolähde olisi sen verran korkealla, että se valaisisi keskellä pöytää vaikkapa kattauksen.”

Lanternin kapea uuma ratkaisi sekä kannettavuuden että kynttiläpidikkeen paikan.

Muodossa tiivistyy jotain Harrin suunnittelutyylistä: hän etsii aina materiaalin, muodon ja funktion saumatonta yhteispeliä. Eniten muotoilijan silmää miellyttävät yksinkertaiset ratkaisut.

”Projektin alussa on aina paljon ideoita ja vaihtoehtoja, joista on lähdettävä karsimaan. Lopulta järkisyyt vaikkapa materiaalinkäytön suhteen alkavat puoltaa jotain ratkaisua. Vaikka kompromissi-sanalla on negatiivinen kaiku, koen, että esine on parhaimmillaan hyvien ratkaisujen summa.”

Harri Koskista on nimitetty monesti yhdeksi Suomen menestyneimmäksi muotoilijaksi. Mistä hän urallaan vielä haaveilee?

”Että olisi muutama iso asiakas, joihin keskittyä. Olen huomannut, että vuorovaikutus paranee työskentelyrauhan myötä.”

Harri Koskisen showroom ja shop, Saariniemenkatu 8D kulmaovi, Helsinki. Lisätietoa harrikoskinen.com

Juttu julkaistu alunperin Dekossa 2/16.

Lue myös:

Suunnittelija Sanna Annukka: ”Kotona yhdistän raanut ja kelim-matot” Artekin Annika Tammi: Jos tuotetta on katsellut jo vuosia, sen uskaltaa ostaa Genie-yrttipuutarhan suunnitellut Sebastian Jansson: ”Perinteinen, skandinaavinen minimalismi ei kiinnosta minua”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Muotoilija Harri Koskinen: "Lantern-lyhty löytyy minulta sekä kynttilälyhtynä että sähköistettynä"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.