Sisustus Tilaajille

Puuseppä Kari Virtanen: ”Ideani eivät lähde muodosta matkaan, on tärkeä ymmärtää puun rakennetta” 

Puuseppä Kari Virtanen tiesi jo poikana haluavansa oman verstaan. Huonekalun muotoakin tärkeämpiä ovat kunnioitus puuta kohtaan, rakenteet ja kosketustuntu.

Pohjalainen paremmuus, sitä mestaripuuseppä Kari Virtanen ei ole koskaan oikein ymmärtänyt. Miksi pitäisi nostaa itseään muita ylemmäs, vaikka aihetta kehuun toki olisi ollutkin. Virtasen nuorena sällinä perustama Nikari Oy on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia designalan yrityksiä.

Fiskarsissa sijaitsevassa verstaassaan Virtanen pitää kiinni siitä, että palkinnoista ja menestyksestä huolimatta hän on kuitenkin aina ensisijaisesti puuseppä, ei designeri tai muotoilija. Miksi? Sillä puuseppä ”tekee kaikkea puuhun liittyvää”.

Ukrainan sota nostanut Virtasen mieleen lapsuusmuistoja 1950-luvulta.

”Vasta nyt olen oppinut ymmärtämään, millaisessa pelon tilassa Suomi silloin oli. Äitini oli maansa menettänyt Karjalan evakko ja isä Siperiaan joutunut sotavanki. Näistä lähtökohdista elämää rakennettiin”, Virtanen miettii.

Ajan tavan mukaan hän aloitti työt nuorena, koska jokaisen oli osallistuttava perheen elatukseen. Koululaisen käsissä syntyi myytäväksi muun muassa viisipiikkisiä, männyn latvasta kuorittuja härkimiä, joilla sekoitettiin puuroa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.