Sisustus Tilaajille

Sanna Laurila palauttaa vanhoja puuhuonekaluja loistoonsa: parhaat pigmentit hän sekoittaa itse

Sanna Laurila on huonekalurestauroija, joka antaa vanhoille puuhuonekaluille uuden elämän. Työ alkaa usein puukolla kaapimalla.

Sanna Laurila sivelee sivelee tammisen Billnäs-kirjoituspöydän pintaa. Entisöintiä odottavia tuoleja, pöytiä ja lipastoja on kasattu siisteiksi pinoiksi. 

Kirjoituspöydän tuonut asiakas kertoi, että pöytä on seissyt varastossa, ja kaksi muuta tekijää on yrittänyt laittaa sitä kuntoon. Käsittelyssä on tehty virheitä: laatikoiden kulmia on esimerkiksi hiottu liikaa. Sanna kuitenkin tietää, että pöydästä tulee vielä upea, kunhan se saa arvoisensa käsittelyn.

”Aina, kun saan työn alle jotain tammista, olen todella tyytyväinen. Tammi on miellyttävä materiaali työstää ja sellakalla pintakäsiteltynä se on todella kaunis.”

Sanna sanoo kuitenkin kohtelevansa kaikkia huonekaluja samanarvoisesti, ovat ne sitten historiallisten kartanoiden arvokalusteita tai tavallisten kotien tuoleja.

”Yhä nuoremmat haluavat kunnostaa perintöhuonekaluja ja oikeasti säilyttää niitä, ei vain maalata viimeisimmän sisustustrendin mukaan.”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.