Sisustus

Seinien maalaaminen päivittää sisustuksen helposti – lue Dekon maalausopas

Yksi helpoimmista tavoista päivittää koti ajan henkeen on seinien maalaaminen. Värit vaikuttavat paitsi siihen, miten aistit tilan, myös siihen, miltä sinusta siellä tuntuu.

Seinien maalaaminen uudistaa koko huoneen ilmeen nopeasti eikä ole edes hankalaa!

Seinien maalaaminen – poimi parhaat vinkit tästä:

  1. Valitse tuote kohteen ja kulutuksen mukaan.
  2. Koska maalin kiiltoaste vaikuttaa värin aistimiseen muista: mitä himmeämpi maali on, sitä syvemmin se toistaa värisävyn (ja sitä vähemmän pinnan epätasaisuudet näkyvät lopputuloksessa). Kiilto puolestaan saa sävyt hehkumaan.
  3. Tutki värilastujen avulla (tai tee koemaalaus) valitsemiasi sävyjä sekä päivänvalossa että keinovalossa, sillä valo ja ympäristöstä tilaan heijastuvat värit vaikuttavat, miten väri tilassa koetaan.
  4. Ennen maalaamisen aloittamista, pese pinnat puhtaaksi maalinpesuaineella. Anna kuivua hyvin.
  5. Tasoita aiemmin maalattujen pintojen epätasaisuudet tasoitteella, anna kuivua ja hio tasaiseksi. Tasoitetut kohdat on hyvä pohjamaalata erikseen, jotta ne eivät peilaa valmiissa pinnassa.
  6. Seinien maalaaminen tehdään aina kahteen kertaan. Näin pinnasta tulee kestävä ja väristä sekä maalin kiillosta tasainen ja kaunis.
  7. Kun maalaat talvikaudella, laske huonelämpöä, jotta saat hieman työstöaikaa, kun maali ei kuivu liian nopeasti.

BONUS! Muista irrottaa rajausteipit, kun maali on vielä märkää. Jos maali ehtii kuivua, se voi rullautua teipin mukana.

ohjeet: Terhi Kohonen, tekninen neuvoja, Tikkurila Oy

Tummin sävyin sisustettu olohuone, seinien maalaaminen
Tummat sävyt ovat sisustuksessa ryhdikkäitä

Valitse syvä, intensiivinen tumma värisävy, kun:

Lue myös: Näin maalaat kodin ilmeen uusiksi – 3 rohkeaa maalausideaa

Vaaleankeltainen tuo valoa alkoviin, seinien maalaaminen
Keltaisen sävyillä tuot tilaan helposti keinovaloa.

Valitse rauhoittava väri, kun

Turkoosi ja oranssi rauhoittuvat harmaalla sivuseinällä, seinien maalaaminen
Nyt värejä yhdistellään reippaasti.

Näin yhdistät värejä, kun maalaat seiniä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seinien maalaaminen päivittää sisustuksen helposti – lue Dekon maalausopas

Sinun täytyy kommentoidaksesi.