Sisustus

Suunnittelija Maija Puoskarin nelihenkinen perhe asuu kaksiossa: "Mietin tarkasti, että kalusteet ovat asuntoon oikean kokoisia"

Suunnittelija Maija Puoskari asuu nelihenkisen perheensä kanssa kaksiossa Helsingin Kalliossa. Perhe mahtuu alle 60 neliöön, sillä äiti osaa ottaa sisustamisessa mittasuhteet huomioon.

Kuka: Suunnittelija Maija Puoskari on floristi ja taiteen maisteri. Perheeseen kuuluu puoliso, AD Tuukka sekä 8-vuotias Tatu, 1,5-vuotias Taimi ja 15-vuotias Pastis-kissa.

Koti: 57 neliön kaksio vuonna 1971 rakennetussa kerrostalossa Helsingin Kalliossa.

Kiinnostuitko? Maijan nettisivut osoitteessa maijapuoskari.com

Miten päädyit tähän kotiin?

Olen kotoisin Torniosta, ja olen ehtinyt asua ja opiskella Oulussa, Kuopiossa ja Kouvolassa. Helsinkiin muutimme, kun pääsin Taideteolliseen korkeakouluun. Asuimme Töölössä ja tarkoitus oli lähteä pois heti, kun saan koulun käytyä.

Maija Puoskari tunnetaan parhaiten valaisimistaan. Hän on suunnitellut myös kaakeleita, maljakoita, naulakoita ja astioita.
16-vuotiaanan Maija Puoskari mietti haluaako leipuriksi vai floristiksi. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti. Sittemmin hän on opiskellut keramiikkaa Kuopiossa ja taideteollista muotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa.
Maija on tarkka huonekalujen oikeista mittasuhteista.
Maija sai Fazerin tehtaalta peräisin olevan tuulettimen lahjaksi puolisoltaan seurusteluaikana. Ja kyllä, tuletin toimii.
Maija on suunnitellut Pi-No-Pi-No-maljakon yhdessä puolisonsa kanssa.
Maija suunnitteli yhdessä puolisonsa kanssa Pi-No-Pi-No-maljakon. Ideana on muunneltavuus: lisäämällä tai ottamalla pois lasisia kerroksia, maljakko sopii kaikenkokoisille kukille ja kasveille.

Kun muutimme kahdeksan vuotta sitten Kallioon, aloimme viihtyä. Alun perin etsimme kotia 1950-luvun talosta, mutta ison parvekkeen ja valon vuoksi päädyimme tähän 1970-lukulaiseen.

Asunto oli alkuperäiskunnossa ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Olin tuolloin viimeisilläni raskaana.

Millainen sisustaja olet?

Tiedän, mitä haluan ja voin odottaa sitä hyvinkin pitkään – ja yleensä hankin sen käytettynä. Ostan vain vähän tavaraa suoraan kaupasta.

Kiinnitän myös paljon huomiota mittasuhteisiin. Tässä asunnossa olemme miettineet todella tarkasti, että kalusteet ovat oikean kokoisia ja että käytämme tilan niin, että se toimii.

Esimerkiksi lastenhuoneeseen olemme rakennuttaneet Tatulle parven, oman ”henkisen huoneen”. Tällä ratkaisulla pidennämme aikaa, jonka voimme olla tässä asunnossa.

Lue myös: Anni Pitkäjärvi, 33, suunnittelee Hakolalle ja Ikealle ja asuu yhä opiskelija-asunnossa

Mikä on upeiden kasviesi tarina?

Aloitin 16-vuotiaana opinnot puutarhakoulussa ja valmistuin floristiksi. Työskentelin vuosia kukkakaupassa ja jopa viljelin kesäkukkia. Rakastan kasveja ja niitä on meillä todella paljon. Puhummekin meidän viidakosta.

Idea Terho-valaisimeen syntyi taskunpohjalle kuivahtaneista tammenterhoista.
Maija ja Tatu tapasivat pysähtyä päiväkotimatkalla keräämään tammenterhoja. Idea valaisimesta syntyi, kun Maija löysi takkinsa taskusta kuivuneita terhoja, joista oli irronnut hattu.
Floristin koulutuksen saaneen maijan kodissa kasveilla kaikissa muodoissaan on tärkeä rooli.
Koti on täynnä jopa keskellä talvea kukoistavia viherkasveja ja pikkumaljakoihin ja pulloihin aseteltuja havuja ja kukkia. ”Meidän viidakko”, Maija tiivistää.

Mistä huonekalunne ovat peräisin?

En tiedä, onko meillä yhtään suoraan kaupasta hankittua huonekalua. Pidän 1950-luvun kalusteista ja niitä on kertynyt pikkuhiljaa. Osa on peräisin roskalavoilta ja mistä lie.

Kivointa on, että kaikilla esineillä on oma tarinansa.

Mikä on rohkein tekosi?

Luultavasti se, että lähdin Milanon huonekalumessuille vuonna 2012 ilman rahoitusta. Laitoin peliin säästöni, vaikka olimme hiljattain muuttaneet tähän asuntoon ja Tatu oli ihan pieni. Puolisoni Tuukka rohkaisi, että mene vaan.

Minulla oli oma messuosasto ja esittelin töitäni seitsemänä päivänä aamusta iltaan. Terho-valaisin otettiin hyvin vastaan ulkomaisessa lehdistössä, ja se päätyi heti tuotantoon.

En olisi ikinä osannut kuvitella sellaista vastaanottoa. Lopulta kävin Milanossa kolmena vuonna, ja joka vuosi sieltä meni töitä myös tuotantoon.

Mikä on sinuun syvimmän vaikutuksen tehnyt taideteos, kirja tai elokuva?

Se on Amélie. Leffa, jonka olen nähnyt monta kertaa, mutta josta tulee joka kerta hyvä mieli.

Kun Tatu oli vielä vatsassani, uskoin, että tulossa on tyttö. Olin ajatellut, että hänestä tulee Amélie. Tulikin poika, mutta leffassa pääosaa esittänyttä Audrey Tautouta mukaellen hänestä tuli Tatu. Tyttäremme on Taimi Amélie eli elokuva on mukana molemmissa lapsissa.

Maija tunnetaan parhaiten valaisimistaan.
Terho, Vanamo, Hapero… Kasviaiheet toistuvat Maijan suunnittelemien tuotteiden nimissä.
Pikkulapsille muutakuin kuin muoviastioita. "Kyllä", kuuluu Maijan vastaus. Hän on suunnitellut vauvojen keramiikka-astioita japanilaisyritykselle.
Vauvojen keramiikka-astiasto on suunniteltu japanilaisyritykselle. Junioriastiasto tulee työn alle, kun Maija palaa tammikuussa äitiyslomalta.
Ei liene yllätys, että floristin koulutuksen hankkinut Maija viihtyy Talvipuutarhassa.
Talvipuutarha kuuluu Maijan lempipaikkoihin.

Mitä sisustusostosta kadut?

Tiedän tarkasti, mitä haluan ja mietin hankintoja aina tosi pitkään etukäteen. Näin vältymme hutiostoksilta. Roskalavalla tai kirpputorilla ei tietenkään voi miettiä pitkään. Siellä auttaa, että tietää, mitä haluaa.

Minkä designesineen haluaisit?

Bouroullecin veljesten Aim-valaisimet ovat todella kauniita. Tosin tähän kotiin ne eivät sopisi. Tuoleista heikkouteni on puunvärinen Wishbone.

Mitä keräilet?

Astioita ja vanhaa lasia. Wirkkalan, Sarpanevan ja Franckin töitä on meillä paljon. Koska tilaa on vähän, emme osta tavaraa kaappiin. Kaikkea käytetään, jopa ohutta lasia juomalaseina. Olen huomannut, että lapset oppivat käyttämään eri materiaaleja, kun heille antaa tilaisuuden.

Mikä on vaikein suunnittelutyösi?

Useimmiten uusi työ tuntuu alussa vaikealta. Nuorempana saatoin olla paniikissa ja pelätä, että en keksi mitään. Nyt luotan, että kun työstän tarpeeksi, idea tulee. Ja kun tulee hyvä idea, myös sen tietää. Nykyään luotan omiin ajatuksiini, enkä haahuile niin paljon kuin aiemmin.

+ Tällä hetkellä innostun:

1. Sienistä

”Olen ollut himosienestäjä lapsesta asti. Sienestys ja metsässä olo antavat inspiraatiota työhön. Vaikka asumme Kalliossa, hakeudumme metsä- ja sieniretkille.”

2. Ruoasta

”Ruoka on tosi tärkeä, ja onneksi Kalliossa on ihania ruokapaikkoja. Olen kotihiiri, enkä halua poistua näiltä kulmilta. Keskustassa käyn tosi harvoin.”

3. Arjen ongelmista

”Arjen ongelma tai haaste voi olla inspiraation lähde. Esimerkiksi lasten kautta huomaa, miten jonkin asian voi tehdä paremmin tai kehittää siihen toimivamman ratkaisun.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Suunnittelija Maija Puoskarin nelihenkinen perhe asuu kaksiossa: "Mietin tarkasti, että kalusteet ovat asuntoon oikean kokoisia"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.