Sisustus Tilaajille

Tarja ja Mikko haaveilivat kodista Helsingin keskustassa, mutta muuttivatkin Alppikylään – ihastuivat townhouse-tyyliseen taloon ensisilmäyksellä 

Helsingin Alppikylän tunnelma tempasi Tarjan ja Mikon mukaansa, vaikka pari etsi aivan toisenlaista ja puolet pienempää asuntoa. Sinisestä ja modernista talosta tuli perheelle koti, jossa esikoisella on tilaa peuhata.

Kun maalaistalossa kasvanut Tarja Koponen muutti kaupunkiin parikymppisenä, hän asui ensin yksiössä. Mukanaan maalta kaupunkiin hän toi kalusteita – ne muutamat pienet, jotka hänen pikkukotiinsa mahtuivat. 

Maalaistytön haave oli yhdistää kaupunkikodin sisustuksessa vanhoja kalusteita ja modernia muotoilua. Tarja toteutti vuosien unelmansa ja hankki Barcelona-tuolin ja -rahin mustalla nahkalla verhoiltuna. Paljon muuta ei yksiöön mahtunutkaan.

”Törmäsin tuoliin aikanaan Stockmannin huonekalunäyttelyssä ja sain hankittua oman tuolin ja rahin mallikappaleina hyvällä alennuksella. Valitsin mustan ja valkoisen tuolin väliltä. Päädyin mustaan, koska silloisen kotini ikkunanpuitteet olivat mustat”, Tarja kertoo.

Myöhemmin Tarja muutti kaksioon. Samoihin aikoihin Tarjan puoliso Mikko Luurila asui omassa kaksiossaan Helsingin Myyrmäessä. Kun pariskunta alkoi odottaa esikoistaan Oliveria, he halusivat muuttaa yhteen.

Tarja, Mikko ja Oliver kotinsa portailla. Tarja on asumisen aikana ihastunut vaneriseen portaikon seinämään, vaikka aluksi hieman vierasti sitä. Musta toistuu kodin deltajeissa siellä täällä. Kuva: Krista Keltanen

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.