Puutarha

Tee itse kasvatuslaatikko parvekkeelle tai pieneen tilaan – katso näppärä ohje, joka hyödyntää jo olemassa olevia materiaaleja

Parveke on loistava paikka kasvien ja yrttien kasvattamiseen. Katso ohjeet kasvatuslaatikon rakentamiseen.

Parvekkeelle on mahdollista saada kasvimaafiilistä ilman korkeita hyllyköitä tai seiniin porattuja reikiä. Toiveet voi toteuttaa pitkälti kierrätysideoilla, kun kasvatuslaatikko tehdään kotoa jo löytyvistä asioista.

Lue myös: Minikasvihuone mahtuu parvekkeelle tai terassille – katso 7 hurmaavaa vaihtoehtoa!

Ylimääräisiksi jääneet vaatekomeron valkoiset metallilankakorit hiottiin kevyesti ja maalattiin mustiksi pikkutelalla ja kiiltävällä Miranolilla. Kun maali oli kuivunut, korit vuorattiin mustilla jätesäkeillä, joiden pohjiin leikattiin muutamia reikiä, jotta liika kasteluvesi pääsee valumaan pois.

Jokaisen korin alle nikkaroitiin mittojen mukaan 50 x 50 mm:n puutavarasta kehikot. Kehikon tai kahden päällekkäin asetetun korin avulla alle mahtuu laakea astia valumisveden keräämiseen.

Kasvatuslaatikko täytetään hyvällä kompostimullalla, yrteille multaan lisätään hiekkapitoisempaa kylvö- ja kaktusmultaa. Multa peitetään kuorikatteella, joka estää kosteuden haihtumista ja pitää rikkaruohot loitolla.

Viljelyksiä voi kastella huoletta, kun liika vesi valuu pois alla oleviin vateihin. Hyvän kastelun ansiosta kasvimaa pärjää ilman jokapäiväistä huolenpitoa kesäkuumallakin. Kun laatikot syksyllä tyhjennetään, on ne ja kehikot helppo säilyttää päällekkäin pinottuina seuraavaan kasvukauteen.

viljelylaatikko

Iso kasvatuslaatikko syntyy suorakaiteen muotoisesta laastisaavista. Sen pohjaan porataan muutama reilu reikä liian kasteluveden poistamiseksi. Saavin alle nikkaroidaan pitkulainen puukehikko. Saavin ja jätesäkin pohjalle leikataan kaistale hallaharsoa ja päälle kaadetaan kerros ruukkusoraa.

viljelylaatikko

Parvekkeelle rakennettavaan kasvatuslaatikkoon tarvitset:

Tee kasvatuslaatikko näin:

1. Sahaa korin mitoilla neljä rimanpätkää, hio sahatut päät.

kasvatuslaatikko ohje

2. Aseta rimat tasolle neliöksi: kaksi alle, kaksi päälle. Ota ristimitta, jotta kehikon linjat tulevat suoraan.

kasvatuslaatikko ohje

3. Poraa jokaiseen kulmaan reikä ruuvia varten. Kiinnitä ruuvit ruuvinvääntimellä ja varmista ristimitalla linjojen suoruus. Lisää toiset ruuvit, jolloin kehikko lukittuu liikkumattomaksi.

kasvatuslaatikko ohje

4. Käsittele kehikot sävytetyllä puuöljyllä tarvittaessa kahteen kertaan. Puuöljy suojaa puuta kosteudelta.

diy-kasvatuslaatikko
diy-kasvatuslaatikko

Juttu on julkaistu Dekossa 5/2013.

Lue myös Anna.fi: Näin aloitat laatikkoviljelyn! Laatikkoviljelyn perustaminen ja 5 muuta vinkkiä, joiden avulla nautit ensi kesänä oman laatikon satoa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tee itse kasvatuslaatikko parvekkeelle tai pieneen tilaan – katso näppärä ohje, joka hyödyntää jo olemassa olevia materiaaleja

Ristilukki

Kannattaako todella käyttää Valttia tai muita kyllästysaineista, jos aikoo kasvattaa terveellistä syötävää?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.