Sisustus

Viherkasvit amppeleihin

Amppelit tuovat sisustajalle uusia mahdollisuuksia viherkasvien sijoitteluun.

Amppelissa viihtyvien viherkasvien suosio on kasvanut samaa tahtia mummolanaikaisiin vanhoihin kasveihin virinneen kiinnostuksen kanssa. Korkealle katonrajaan tai ikkunan eteen sijoitettava amppeli voi toimia kodissa näyttävänä ratkaisuna. Näillä vinkeillä pääset alkuun.

Tutustu kasveihin

Amppeleissa viihtyvät hyvin monenlaiset kasvit. Erityisen hyvin niihin soveltuvat alaspäin kasvavat sekä auringonvalosta pitävät viherkasvit.

Tärkeintä amppeliin sijoitettavan kasvin valinnassa on tietää kasvin kasvuolosuhdevaatimukset. Jos kasvi tarvitsee varjoisan kasvupaikan, sijoita se muualle kuin ikkunan eteen.

Hakola_riippu1
Riippu-hyllyn voi asentaa ikkunan eteen tai riippumaan vapaasti tilassa. Alk. 249 e, .

Leiki korkeuseroilla

Porrasmaisesti asetellut viherkasvit tuovat huoneeseen mielenkiintoa ja näyttävyyttä. Amppeleihin, kukkapylväisiin tai kirjahyllyjen reunoille sijoitellut kasvit voi yhdistää lattialle tai matalille tasoille aseteltujen korkeakasvuisten kasvien pariksi. Kokonaisuuden täydentävät pöydille asetellut pienemmän kasvit.

MenuAW16_Wire-Top-Marble_White
Menun Wire-kokonaisuus koostuu ruukusta ja teräksisestä jalasta. Ruukku 54,90 e, jalka alk. 34,90 e,

Palkitsevaa vehreyttä

Kaikki viherkasvit puhdistavat ilmaa, lisäävät happipitoisuutta ja parantavat näin kodin sisäilman laatua.

Sijoita viherkasveja erityisesti makuuhuoneeseen, keittiöön ja olohuoneeseen. Eikä työpöydän yläpuolelle sijoitettu amppelikasvikaan ole huono ajatus.

H__R5A2567
Broste Copenhagenin lasinen Ibbi-kukkaruukku 60 e,

Kasvata pistokkaista

Monet viherkasvit juurtuvat pistokkaista, niin myös pyöreälehtinen kynttiläliisukka. Se viihtyy hyvin länsi- tai itäikkunalla ja on helppo hoidettava. Kasvi pärjää säännöllisen kastelun ja hyvän valon turvin.

Kynttiläliisukka aloittaa kukintansa marraskuussa ja kukkii pitkään valkoisin tai vaaleanvioletein kukin. Kasvi pitää jakamisesta, joten anna huoletta siitä pistokkaita myös ystävillesi.

suki-1024x981

Susannan vinkit

Stailisti ja Varpunen-blogista tuttu Susanna Vento kertoo parhaat vinkit amppeleihin ihastuneelle:

Kipparilöydöt: Kuumimmat amppelit ovat perinteisiä itse tehtyjä macrame-amppeleita. Etsi niitä kirppareilta tai etnisistä kaupoista.

Trendikasvi: Trendikkäin amppelikasvi on nyt lehtikaktuksiin (Epiphyllym) kuuluva kalanruotokaktus.

Punasaviruukut: Tyylikkäimpiä ovat punasaviset ruukut, kuten Udumabran Samujille valmistama Red Clay Planter, 30 e.

samuji-koti-red-clay-planter1

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viherkasvit amppeleihin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.