Sisustus

Vuoden graafikot Kaisa ja Christoffer Leka: ”Elämässä mikään muu ei ole yhtä hauskaa ja palkitsevaa kuin yhdessä tekeminen” 

Vuoden graafikoksi 2022 valittu työpari tekee joka vuosi pitkiä, kuukausia kestäviä pyörä- ja melontaretkiä. Kirjoissaan Kaisa ja Christofffer Leka pohtivat sitä, voisiko asioita tehdä toisin.

Matkakirjamme syntyvät….

pyöräily- ja melontareissuiltamme. Osa niistä on tehty ­kotona työpöydän ääressä, osa matkojen aikana. Sarjakuva Finlan­dialla palkittu ja Vuoden kauneimmaksi kirjaksi valittu Imperfect koostui postikorteista, joita lähetimme matkan ­aikana kotiin. Vaikka jokaisella kirjalla on oma tyyli ja identiteetti, niin selkeä, käsin piirretty viiva ja yksinkertainen ilmaisu ovat aina keskiössä.

Työskentelymme alkaa…

usein siten, että Christofferilla on idea, jota ryhdymme ­yhdessä kehittämään. Kaisa on selkeämmin tarinankertoja ja ajattelee kirjoittamisen kautta, Christoffer ajattelee enemmän visuaalisesti. Roolit kuitenkin sekoittuvat eikä designia voi erottaa sisällöstä.

Elämässä mikään muu ei ole…

yhtä hauskaa ja palkitsevaa kuin yhdessä tekeminen. ­Heräämme siihen aamulla ja illalla kun menemme nukkumaan, siitä uneksimme.

Hindulainen elämänkatsomus…

filosofia, luonto, ulkoilu ja seikkailut kiinnostavat meitä. Kaisalla on jalkaproteesit, ja hän käsittelee paljon normeihin ja normaaliuteen liittyviä kysymyksiä. Kaikissa kirjoissamme pohdimme sitä, voisiko asioita tehdä toisin tai mitä muita vaihtoehtoja voisi olla.

Näyttelymme Designmuseossa…

on yhtä monipuolinen ja kaoottinen kuin elämämme. Näyttelyyn astuessa hahmomme – hiiri ja ankka – karkaavat ulos kirjoista.

Kotikirjastomme on…

täynnä eri taiteilijoiden tuotantoa. Christofferia inspiroi venäläinen konstruktivismi ja erityisesti kuvataitelijat Aleksandr Rodtshenko ja El Lisitski. Kaisalle romaanit ovat loputon inspiraation lähde. Erityisesti hän pitää naisten kirjoittamasta skifistä kuten Emily St. John Mandelin kirjasta Station Eleven.

Unelmoimme uudesta…

pyörämatkasta Itä-Kanadaan Trans-Labrador Highwaytä pitkin.

Juttu on julkaistu Dekossa 3/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vuoden graafikot Kaisa ja Christoffer Leka: ”Elämässä mikään muu ei ole yhtä hauskaa ja palkitsevaa kuin yhdessä tekeminen” 

Sinun täytyy kommentoidaksesi.