Sisustus

Yrjö Kukkapuron suunnittelema Remmi-tuoli täyttää 50 vuotta – nimi on silmänisku nuoruuden harrastukselle

Tänä vuonna merkkivuottaaan viettävä ikoninen Remmi-tuoli syntyi Bauhausin innoittamana ja sai nimensä talvisesta urheilulajista.

Yrjö Kukkapuro kuuluu suomalaisen kalustemuotoilun ehdottomiin kärkinimiin ja on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia muotolijoitamme. Uransa aikana hän on suunnitellut lukuisia klassikoiksi muodostuneita kalusteita, kuten Karuselli-tuolin ja Ateljee-sohvan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä kun niin ikään klassikoksi muodostunut Remmi-tuoli on syntynyt.

Uransa aikana Yrjö Kukkapuro on palkittu muun muassa Pro Finlandia ja Kaj Franck -muotoilupalkinnoilla ja hänen tuotteitaan löytyy New Yorkin Museum of Modern Artin sekä Victoria ja Albert -museon kokoelmista. Hän on toiminut myös Taideteollisen Korkeakoulun professorina ja rehtorina.

Lue myös: Olli Mannermaan Kilta-tuoli oli hitti syntyessään

Remmi-tuoli syntyi Bauhausin jälanjäljissä

Yrjö Kukkapuron esikuvia ovat olleet Bauhaus-koulun Mies van de Rohe ja Marcel Breuer, joiden putkituolit ovat tämän päivän klassikoita. Mestareiden putkihuonekalujen innoittamana syntyi myös Remmi-tuoli. Kukkapuro suunnitteli tuolin vuonna 1969, ja sen muotokielessä yhdistyvät hienolla tavalla minimalistisuus sekä ergonominen mukavuus. Kukkapuroa itseään tuolissa kiehtoo äärimmilleen viritetty modulaarisuus.

”Tein tavallaan Ateljee-tuolin rungon uusiksi. Aluksi jousitus oli rakennettu samoilla kumihihnoilla kuin Ateljeessa, mutta ne näyttivät takaapäin hyvin kömpelöiltä. Remmin vertikaaliosat ja väliputket sidotaan yhteen jousirakenteella. Sohvan voi näistä pelkistetyistä moduuleista koota mielin määrin niin pitkäksi kuin haluaa, vaikka maailman ympäri. Jokainen kohta on yhtä kestävä”, kertoo mestari itse.

Remmi-tuoli
Remmi-tuoli on mahdollista verhoilla lähes millä tahansa materiaalilla. Kukkapuron oma suosikki on pitkäikäinen ja kestävä musta nahka.

Materiaalit ja kestävä kehitys

Lopullisen ergonomian takaa pehmusteosa, joka tukee selkää ja niskaa. Verhoilumateriaali voi olla mitä tahansa ommeltavaa materiaalia. Usein Remmi-tuoli nähdään nahalla verhoiltuna:

”Se on pitkäikäinen materiaali, joka kestää vuosikymmeniä ja paranee käytössä hyvin hoidettuna. Tietysti tämän voi kyseenalaistaa nykyisenä ympäristötietoisena aikana. Mutta niin kauan kuin on karjataloutta, on hyvä, että eläinten nahkakin käytetään hyväksi. Kestävä kehitys merkitsee mielestäni tuotesuunnittelussa nimenomaan pitkäikäisyyttä ja tietysti myös kierrätettävyyttä. Tässä mielessä myös teräsputki on hyvä materiaali”, Kukkapuro sanoo.

Mestari itse kuvattuna tuolissaan. Remmi-tuoleja voidaan myös liittää yhteen ja luoda sohvamoduuleja.

Nimi johtaa Kukkapuron nuoruudenharrastukseen

Kalusteiden nimet voivat kuvata itse tuotetta tai kertoa tarinaa. Mistä sitten Remmi-tuoli on saanut nimensä?

”Nimensä tuoli sai pehmusteita putkirungossa kiinni pitelevistä nahkahihnan pätkistä, remmeistä. Samanlaiset remmit olivat aikoinaan suksien siteissä, joita kutsuttiin mäystimiksi. Tämä on pieni silmänisku nuoruuden harrastuksille”, Kukkapuro vitsailee.

Remmi-tuoli ja Yrjö Kukkapuron huonekalumallisto on saatavilla kokonaisuudessaan Modeon valikoimista.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Yrjö Kukkapuron suunnittelema Remmi-tuoli täyttää 50 vuotta – nimi on silmänisku nuoruuden harrastukselle

Sinun täytyy kommentoidaksesi.