Helppo ja herkullinen klassikko – ratatouille

Ratatouille on yksi luottoresepteistäni, sillä se on helppo valmistaa ja toimii niin pääruokana kuin lisukkeenakin. Itse tykkään improvioida ainesosien suhteen, riippuen jääkaappini sisällöstä. Pataan voi päätyä reseptin ainesten lisäksi myös esimerkiksi sipulia ja fenkolia. Ratatouille valmistetaan hitaasti hauduttaen, mutta aktiiviseen valmisteluun kuluu vain hetki aikaa, joten ruoka on perjaatteesa myös nopea valmistaa. Sen voi jättää poreilemaan liedelle töitä tai kotiaskareita tehdessä (tai vaikkapa televisiota katsellessa). Ratatouillen voi nauttia sellaisenaan, riisin tai perunoiden (tai miksei pastankin) kanssa tai sitten lisukkeena kalalle tai lihalle. Täysin vegaaninen kasvisruoka, joka on ihanan täyteläistä lohturuokaa!

Helppo ja herkullinen ratatouille

2–3 annosta
1h 10 min
vegaaninen, gluteeniton

– 0,75 dl rypsi- tai oliiviöljyä
– 6–7 valkosipulinkynttä
– 1 pieni munakoiso
– 1 punainen paprika
– 1 pieni kesäkurpitsa
– 1 tlk (400 g) säilyketomaatteja
– 2 kourallista tuoretta timjamia tai 3 tl kuivattua
– suolaa, mustapippuria

Kaada rypsiöljy kattilaan. Murskaa joukkoon valkosipulinkynnet. Pese munakoiso, paprika ja kesäkurpitsa, kuutioi ja lisää kattilaan. Itse haluan ratatouilleni erittäin pieninä kuutioina, mutta voit jättää vihannekset reilummiksikin paloiksi. Lisää joukkoon myös säilyketomaatit ja timjami. Lisää kattilaan myös reilu ripaus suolaa ja hieman mustapippuria.

Nosta kattila liedelle ja kuumenna. Anna ratatouillen kiehua noin 5 minuuttia. Sekoita muutaman minuutin välein. Laske sitten lämpöä hieman, peitä kattila kannella ja anna poreilla miedolla lämmöllä vähintään 45 minuutin ajan. Lisää tarvittaessa vielä suolaa kypsään ratatouilleen. Ratatouillen voi nauttia heti, mutta sen maku vain paranee ja syvenee lämmitettäessä, joten säilyvyys on erinomainen!

SaveSave

SaveSave

Kommentit

Kommentoi juttua: Helppo ja herkullinen klassikko – ratatouille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • • These beautiful little butternut squashes are from a local farmer and now I’m going to make something delicious with them! But first, I’ll save the seeds for the next spring because I want to try growing these in my own garden.🌿
  • • Mom pictured for Sauna book.💛
  • • Dreaming of picking these funnel chanterelles right now. Luckily after doing some work stuff I can walk straight to the forest and have some mushroom picking therapy. It’s the best thing ever to have the office at our cottage.☝🏻
  • • My firsts! I’ve never grown beet roots or parsnips before, but it turned out to be so much easier than I thought. Look how gorgeous they are! Next year I’m going to plant so much more root vegetables!🌿
  • • Foggy weather is always so beautiful, and I’m so happy we’ve got to enjoy this natural phenomenon many many times this autumn.
  • • Hello Monday! It’s only the first day of the week and I’m already dreaming of weekend and long dinners at this table. Anyone else dreaming of weekend already?🌿
  • • This Finnish sauna drink is made with water, birch leaves and organic honey.🍯 I styled and took this picture of the traditional drink for our Sauna book, which is actually coming out very soon!

violaminerva

X