Ruoka

Leivo lasten kanssa - 6 helppoa ohjetta

Lasten kanssa kokkailu ja leipominen on hauskaa ajanvietettä koko perheelle ja samalla lapsi oppii monenlaisia taitoja. Keittiössä puuhastellessa syntyy myös kiinnostus ruokaan. Kun raaka-aineita käsitellään itse, on kynnys uusien makujen maistamiseen matalampi.

Älä ota leipomisesta paineita. Tärkeintä on yhdessä tekemisen riemu. Anna lapsen mitata, sekoittaa, vatkata ja vispata, kaulita, pyöritellä, sivellä, koristella ja pilkkoa vaikka se kestäisikin hieman kauemmin eikä jälki olisi aivan viimeisen päälle. Maukas lopputulos ja lämpimät muistot palkitsevat sekä pienemmät että isommat leipurit.

Mokkapalat on lasten suosikki

Mokkapalat ovat lasten suosikkeja ja niin helppoja valmistaa, että onnistuvat aikuisen avustuksella perheen pienimmiltäkin. Kun annat lapsen mitata ja sekoittaa taikinan ainekset, erilaiset tilavuusmitat sekä yhteenlasku tulevat tutuiksi ihan huomaamatta.

Myös leivosten koristelu onnistuu lapsilta. Kuorrutteen ei tarvitse olla viimeisen päälle levitetty, sillä pienet epätasaisuudet voi piilottaa värikkäiden nonparellien alle.

mokkapalat

Resepti: Mokkapalat

Keksien koristelussa vain mielikuvitus on rajana

Hauskinta leipominen on, kun leivonnaisia pääsee itse muotoilemaan ja tuunaamaan mieleisikseen. Kaulitusta taikinasta voi painella muoteilla erilaisia hahmoja, joiden koristelussa vain mielikuvitus on rajana. Värikkäillä sokerikuorrutteilla ja -makeisilla koristellut pikkuleivät tuovat hetkessä väriä ja iloa kahvipöytään. Erityisen herkullisia näistä kekseistä tekee väliin sipaistu marmeladitäyte.

perhospikkuleivät

Resepti: Perhospikkuleivät

Sämpylöitä ja pullaa

Myös pullataikina taipuu pienissä käsissä moneksi. Hyvästä pullataikinasta pyöräytät niin pikkupullat, pitkot kuin mehevät bostonkakutkin, mutta lasten kanssa leipoessa voi taikinasta muovata vaikka kokonaisen pullaperheen. Jokainen voi viimeistellä leivonnaisensa rusinoilla, manteleilla ja raesokerilla persoonallisiksi pullapojiksi ja -tytöiksi.

Varaa aikaa pullataikinan tekoon.

Resepti: Hyvä pullataikina

Pullien sijaan voitte yhtä hyvin leipoa myös sämpylöitä. Taikinan voi muovailla pyöreiksi pikkusämpylöiksi tai kiepauttaa erilaisille solmuille.

Myös aikuiset pääsevät leipoessa käyttämään mielikuvitustaan, sillä kuituisten sämpylöiden taikinaa voi tuunata maun mukaan erilaisilla juuresraasteilla, siemenillä, leseillä ja hiutaleilla. Jotta taikinaan muodostuisi oikeanlainen sitko, kannattaa hiivaleipäjauhojen määrä kuitenkin pitää ohjeen mukaisena.

kuituiset_sampylat

Reseptit: Kuituiset sämpylät

Muffinit syntyvät helposti

Amerikkalaiset pähkinämuffinit maistuvat isoille ja pienille herkkusuille, sillä maapähkinävoin ja suklaan muodostama makupari on kerrassaan verraton.

Pikkuleipurin voi ottaa mukaan sekoittamaan taikinaa. Myös valmiiden leivonnaisten koristelu sokerikuorrutteella sekä suklaisella pähkinärouheella onnistuu perheen pienimmiltä.

amerikkalaiset pähkinämuffinit

Resepti: Amerikkalaiset pähkinämuffinit

Uusia makuja maistelemassa

Lasten kanssa leipoessa kaiken ei tarvitse olla makeaa. Pizzataikinan vaivaaminen ja pellille taputtelu sekä täytteiden levittäminen on hauskaa puuhastelua kaiken ikäisille.

Leipoessa lasta voi kannustaa maistamaan vieraampiakin makuja. Jos kasvikset eivät aiemmin ole tehneet kauppaansa, hartaudella itse leivotun pizza päällä ne saattavat kadota parempiin suihin mukisematta.

Ja maistuu se pizza isommillekin herkkusuille. Pippurinen rucola, rapeat kurpitsansiemenet ja valkosipulinen tomaattikastike antavat nyhtökaurapizzalle upean maun.

Nyhtökauraresepti: nyhtökaura-tomaatti-mozzarellapizza

Resepti: Nyhtökaura-tomaatti-mozzarellapizza

Kommentoi

Kommentoi juttua: Leivo lasten kanssa - 6 helppoa ohjetta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.