Nostalgia

Yleinen sauna oli 1950-luvulla niin suosittu peseytymispaikka, että sinne jopa jonotettiin – saunaa saatettiin lämmittää 7 tuntia, ennen kuin pesijät pääsivät hommiin

Yleisissä saunoissa oli tunnelmaa, kun saunottajat kuurasivat työläisten selät puhtaiksi. Vuosikymmenten notkahduksen jälkeen yhteissaunominen on kokenut uuden tulemisen.

Yleinen sauna syntyi kaupunkilaisten tarpeesta peseytyä aikana, jolloin kylpyhuoneita saati omia saunoja ei asunnoissa ollut.

Ensimmäiset yhteiset löylyttely- ja pesupaikat syntyivät Suomeen jo 1800-luvulla eritoten työläisiä varten. Todellinen yleisten saunojen kukoistus koettiin sotien jälkeen. Pelkästään Helsingin kantakaupungissa toimi vuonna 1945 yli 120 yleistä saunaa

Jos aluksi yleisissä saunoissa kävi lähinnä työväenluokka, niin sittemmin yleisistä saunoista on tullut koko kansan kohtaamispaikkoja. Lauteille noustessa tittelit jätettiin narikkaan.

Saunojen alkutaipaleen jälkeen sekasaunoista on siirrytty naisten ja miesten puolille. Kylvettäjät ja pesijät ovat olleet olennainen osa yleisten saunojen palveluja, ja sellaisia löytyy yhä esimerkiksi Helsingin tunnetuimmasta saunasta, Kalliossa sijaitsevasta Kotiharjun saunasta.

1970-luvulla yhteinen saunominen notkahti, kun taloyhtiöihin rakennettiin omia saunoja, mutta viime vuosina se on jälleen elpynyt ja uusiakin saunoja on rakennettu.

Lähteet: Kaupunkisaunoja (Gummerus); Rajaportin sauna.fi ; Tutkija Ida Suolahden artikkeli Saunoja kaikille, Helsingin kaupunki.

Lue myös: Posti jaettiin ennen jopa kahdesti päivässä

Talstin saunan viimeinen päivä Kuopiossa vuonna 1974. Saunottaja Hanna Räsänen ja lipunmyyjä Katri Hiltunen vakavina lippukassalla.
Talstin saunan viimeinen päivä Kuopiossa vuonna 1974. Saunottaja Hanna Räsänen ja lipunmyyjä Katri Hiltunen vakavina lippukassalla. © Museovirasto, Jaakko Julkunen

Lue myös: 1940-luvun sotavuosina oli pulaa kaikesta

Tuumailua Löyly Oy:n saunassa Museokadulla vuonna 1970.
Tuumailua Löyly Oy:n saunassa Museokadulla vuonna 1970. © Helsingin kaupunginmuseo, Kari Hakli.

Lue myös Seura.fi: Lauteilla johtaja ja duunari ovat samanarvoisia

Sauna Wismarin kyltti, Luotsikadulla vuonna 1975.
Sauna Wismarin kyltti, Luotsikadulla vuonna 1975. © Helsingin kaupunginmuseo, Andersson, Nils

Juttu on julkaistu Kotiliedessä numero 4/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Yleinen sauna oli 1950-luvulla niin suosittu peseytymispaikka, että sinne jopa jonotettiin – saunaa saatettiin lämmittää 7 tuntia, ennen kuin pesijät pääsivät hommiin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.