DIY: Hemmottelulahja – Pedikyyri purkissa!

Joululahjaideoita selaillessani löysin Pinterestistä hurjan määrän ihania juttuja, mitä aion tänä vuonna toteuttaa. Ensimmäinen niistä on pedikyyri purkissa. Haaveilen tekeväni kauniita purkkeja läheisilleni, jokaiselle oman lempivärinsä mukaan.

Lahjaideana tämä toimii esiteini-ikäisistä mummoihin asti. Jokainen nainen on ansainnut pienen hemmotteluhetken ja tässä tuo aspekti kulminoituu ihanasti. Myös manikyyri tekokynsineen voisi olla hauska, samoin pieni makeover luomivärin, ripsivärin ja huulipunan kera… Ideaa voi viedä eteenpäin lähes loputtomiin.

dsc_0211dsc_0214dsc_0201 dsc_0195

Lahjassa on parasta se, että se sopii kaikenkokoisille budjeteille. Jos haluaa panostaa, voi ostaa haluamansa hintaisen setin pohjaksi. Tämä mani-pedisetti maksoi 2,90€ Paperikuussa ja kynsiharja 2 €. Voiteet ja kynsilakat voi myös ostaa haluamansa budjetin mukaan.

Pienemmälle budjetille esimerkiksi marketeissa myytävä Essence -meikkimerkki on kohtuuhintainen. Kynsilakkoja saa parilla eurolla. Samoin jalka- ja käsivoiteita saa ihan marketeista, mutta myös apteekeista ja kemikaalioista voi valita oman budjettinsa mukaisen paketin.

Olivatpa tuotteet minkä hintaisia tahansa, ajatus tässä lahjassa on kaunis ja henkilökohtainen. Hemmotteluhetki jollekulle tärkeälle.

dsc_0190 dsc_0189

Ostin taannoin Ikeasta pyyhkeitä, joista ompelen minikokoisia pyyhkeitä settiin mukaan. Ja ehkä jotain muutakin, kunhan inspiraatio taas iskee.

Leikkasin siis pyyhkeestä pienen palan ja ompelin reunat. Sitten leikkasin huovasta setin väriin sopivan sydämen, minkä kiinnitin siksakilla kiinni.

dsc_0185

(Jos tiedät mistä näitä settejä voisi saada eri väreissä, olisin kiitollinen tiedosta. Paperikuusta löytyi vain tätä yhtä väriä. Hakusassa on pastellinvärisiä settejä…)

dsc_0186

Lopuksi ongin Pixabaysta sopivan lumihiutaleen kuvan. Rajasin sen koneella pyöreäksi ja kirjoitin tekstin. Tulostin kannen kuvan suoraan tarrapaperille. Tämä on kuitenkin tehtävissä yhtä hyvin käsinkin. Piirrä ja kirjoita paperille tai kartongille kannen kokoinen kuva ja teksti. Leikkaa ja liimaa paikalleen.

Linkki alkuperäiseen ideaan löytyy vielä tästä! 

Minua ja touhujani voi myös seurata somessa: Instagramista löydyn @fruttidimutsi ja Facebook-sivulle pääset tästä linkistä.

 

Avainsanat

Kommentit (2)

Ihana idea! <3
Viime jouluna keräsin tokaluokkalaiselle kummitytölleni toilettilaukkuun hemmottelusetin. En vain millään meinannut löytää mieleistä pussukkaa, mutta nyt niitä kyllä olisi tarjolla vaik mitä kivoja. 😀 Laitoin pussiin ainakin takkuharjan, ponnareita, tyttöjen hajuveden, muutaman hillityn kynslakan, huulirasvan ja olisinkohan muutaman korun laittanut. 🙂

Ihana idea!! Sopii pienemmällekin tytölle <3

Kommentoi juttua: DIY: Hemmottelulahja – Pedikyyri purkissa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kaverin kolkytvee bileet @amarillolahti @butcherbankerlahti @lahenrillo jäätävän herkullista ruokaa ja todella hyvä palvelu. #suosittelen #vahvasuositus #suosittelenvahvasti #hyväruokaparempimieli #hyväruoka #parempimieli #ulkona #kotiäitiulkoilee #happyme #goodfood #goodmeat #goodrestaurant #recommended #highly #recomendhighly
  • Fariinimarengit ovat paahteisen herkullinen lisä kahvipöytään 😍
Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
Meringues made from Brown sugar ❤️
.
. 
#marengit #marenki #meringue #brownsugarmeringue #bakestagram #bakingday #baking #uusipostausblogissa #uusipostaus #instabake #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Raspberry and chocolate macarons.
Vadelma-suklaamacaronsit 😘🤪
Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#macaron #macarons #raspberry #raspberries #chocolate #raspberryandchocolate #bakestagram #bakingday #baking #bakegram #sogood #omnomnom #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Lemon and raspberry macarons. Sitruuna-vadelmamacarons.
Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#macarons #macaron #lemon #raspberry #raspberries #bakingday #baking #instabake #bakestagram #omnomnom #sogood #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Mun viis vee oppi tekee äidille letin 😍 My five years old daughter learned how to Make braid for me 😍
.
.
.
#braids #braid #fiveyearsold #daughter #mygirl #mylove #mybabygirl #sotalented #talented #lettikampaus #letit #ranskalainenletti
  • Slideshow from My childhood home. .
.
#finland #nature #finnishnature #outdoors #outdoor #snow #winter #winterwonderland #beautyofnature #childhood #childhoodhome #breathtaking #blueandwhite #suomi #talvi #lumi #henkeäsalpaava #kaunisluonto #ruuhimäki #ruuhipirtti #fruttidimutsi
  • My childhood home is in winter wonderland ❤️🌨️❄️
.
.
.
#lapsuudenkoti #lapsuus #talvenihmemaa #winter #winterwonderland #suomi #finland #childhood #childhoodhome #middlefinland #blue #white #blueandwhite #sinivalkoinen #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X