DIY: Maalaisromanttinen viuhka!

Sain kiinalaisen viuhkan kesällä yhteistyön mukana Anun putiikilta ja haaveilinkin siis aika pitkään mitä keksisin tuolle käyttöä. Aluksi mietin että haluaisin maalata siihen kuvaa, mutta en ole kovin kummoinen maalari. Pienet yksityiskohdat onnistuvat, mutta isoihin kuviin minulla vain ei riitä taito. Sitten tuli ajatus decoupage-tekniikasta. Tuo viuhka on paperia, joten decoupage- tekniikka sopii siihen hyvin. Decoupage tarkoittaa siis servetin liimaamista joko siihen tarkoitetulla lakalla tai sitten ihan vaan liima-vesiseoksella. Valitsin servettikokoelmastani maalaisruomanttisen vintage-kuvan ja siihen sopivia ruusuja. Viuhka on tällä hetkellä kuvan mukainen, mutta siitä saa helposti esimerkiksi kauniin ja uniikin häälahjan kirjoittamalla parin nimet tai jonkun näppärän ja romanttisen tekstin mustalla tekstaustussilla.

Tämä on hyvin helppo ja yksinkertainen käsityömuoto ja tämän oppii jo esikouluikäinenkin lapsi nopeasti. Kun muistaa olla varovainen kuvan kanssa, ettei se repeä, niin kaikki menee hyvin. Varsinkin kun olet laittanut kuvan jo kiinni, täytyy pensselin kanssa olla tarkkana, että kuva ei liiku ja pysyy kaikin puolin ehjänä.

DSC_0042

Valmis viuhka koristaa tällä hetkellä makuuhuoneemme seinää.

TARVITSET:

Paperisen viuhkan
Servettiä
Decoupage-lakkaa TAI tavallista juoksevaa liimaa ja vettä (sekoitussuhde on 50:50)
Pensselin

Leikkaa servetistä haluamasi kuvat ja poista servetin alemmat kerrokset niin, että sinulle jää vain ohut pintakerros kuvan kera. Maalaa lakalla tai liimavesiseoksella kuvan kokoinen alue pensselillä ja liimaa kuva siihen va-ro-en. Maalaa kerros lakkaa kuvan päälle ja anna kuivua. Koristele vielä halutessasi esimerkiksi jollain kauniilla tekstillä.

(Vesi-liimaseosta suositellaan näihin, mutta itse skippaan sen veden ja käytän pelkkää liimaa. Oma kokemus kertoo, että se on hyvä systeemi. Pelkkä liima tietenkin on tahmeampaa, mutta varovaisuudella saa siistiä jälkeä!)

DSC_0513

Valitsin maalaisromanttiset vintage-servetit.

DSC_0518

Valmis työ odottamassa kuivumista.

DSC_0520

Kommentit (4)

Apua! Ihana! Niin ihana! Mää haluun tommosen! Iiiihana!

<3 <3 <3

Siwan ihana! Mullekin kelpais kyllä ?. Siis niin kaunis.

Kiitti 🙂

Kommentoi juttua: DIY: Maalaisromanttinen viuhka!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X