DIY SISUSTUSTAULUJA LASTENHUONEESEEN

Muuttomme lähestyy kovaa vauhtia ja se on saanut minut hankkimaan ja askartelemaan vaikka mitä sisustuskrääsää tulevaan uuteen kotiimme. Teen myöhemmin keväällä isomman postauksen kaikesta sisustussälästä, mitä nyt kevään mittaan olen saanut valmistettua ja tuunattua. Osa on jo laatikoissa odottelemassa muuttoa, osa taas lepää keittiönpöydällä ja odottaa viimesilausta. Muutamme väliaikaisesti kolmioon, kun ajatuksena olisi löytää myöhemmin isompi ja sopivampi asunto perheellemme. Lapset tulevat siis saamaan yhteisen huoneen ja se jos mikä aiheuttaa päänvaivaa. Tyttäreni väri on ehdottomasti pinkki kun taas poikani väri on ehdottomasti turkoosi. Huoneesta tulee siis sellainen että siinä on molempia. 

Yhtenä unettomana yönä selailin jälleen Pinterestiä hakien ideoita sisustukseen ja törmäsin tämäntyyliseen ratkaisuun. Tai oikeastaan useampaan tämän tyyliseen, josta sitten tein oman versioni. Jos en tulkinnut täysin väärin, niin Pinterestin ohjeessa napit oli ommeltu taulun läpi. Minä oikaisin ja käytin kuumaliimaa. Parastahan tässä on se, että ostin ainoastaan taulupohjat uutena, muuten tämä on täysin kierrätysmateriaaleista valmistettu. Jos kotoa löytyy lastenhuoneen tauluja, joissa canvas-pohja, ne voi kierrättää tähän projektiin helposti! 

Tässä siis sisustustaulut kuvina. Pahoittelen levotonta taustaa, kun kuvat on otettu keittiön pöytäliinan päällä. Kevään sisustuspostaukseen on tulossa sitten kuvaa tauluista, kun ne ovat paikallaan seinällä! Tämä on muuten niin helppo projekti, että onnistuu alle kouluikäisenkin kanssa, kun vaan muistaa olla varovainen kuumaliiman kanssa!

TARVITSET:

4 Canvastaulun pohjaa (esim. Tiger á 2€ 15x15cm)

Eri värisiä nappeja ja helmiä

Kuumaliimaa

Tapettia

Nitojan

Sakset

Valitsin ensin ylijäämä tapeteista sopivat ja leikkasin palaset sopivan kokoisiksi. Sitten niittasin tapetit kiinni Canvaspohjiin. Käytin nitojaa liiman sijaan siksi, että jos ja kun kyllästyn ja sisustuskärpänen taas puree, voin irroittaa nätisti niitit ja käyttää pohjia uudelleen seuraavaa projektia varten. Sommittelin kaikki napit tauluille ennen kuin liimasin ne, että näin kokonaisuuden. Sitten kuumaliimalla kiinni. Kannattaa antaa kuivua hyvin, ettei napit irtoa. Valmis!






Kommentit

Kommentoi juttua: DIY SISUSTUSTAULUJA LASTENHUONEESEEN

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • You know the feeling that someone stares at You? I know. It was my hubbys slippers... Scary homer slippers.
.
.
.
#staring #slippers #scaryslippers #homer #homersimpson #thesimpsons #scary #fruttidimutsi
  • Jallusinappi on kinkun paras ystävä! Käy kurkkaamassa herkullinen resepti blogista!
.
.
.
#jaloviina #jallusinappi #joulu #joulusinappi #sinappi #mustard #jouluherkut #instafood #instafoodie #foodstagram #foodgram #goodandtasty #christmas🎄 #christmastime🎄 #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Joulu ja vihreät kuulat kuuluvat yhteen ❤️ Tässäpä olisi resepti millä teet ne itse sokerittomasti 😍 Resepti blogissa ja linkki profiilissa! .
.
.
#joulu #joulunamit #vihreätkuulat #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #baking #bakingday #leivonta #leipominen #leivontapäivä #homemade #irtisokerista #resepti #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Look how happy we were on our weddingday 😍 still very happy, but the smiles has Lost their brightness..😂😂😂😂
.
.
.
#weddingday
#weddingpic #happyus #marriage #happytogether #truelove #lovemyhusband #fatherofmychildren #lovetohavehimbymyside #7yrstogether #myhandsomehusband #love #lovehim #lovestory
  • This is A Sugar free chocolate cake.. Would You like To have some? 😋🥧
Kokonaan sokeriton suklaakakku! Resepti blogissa, linkki profiilissa ❤️🥧😋
.
Lisää sokerittomia herkkuja löydät @sokeritonta_sugarfree
.
.
#chocolatecake #nosugar #eisokeria #sokeritontahyvää #sokerintonta #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #sugarfreecake #sugarfreechocolate #tasty #tastyfood #goodforme #goodforyou #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • It's Nachos and Movie time with the kids! ❤️ The best way to spend this cold and windy saturday 🍁🌧️❤️
.
.
.
#nacho #nachos #nachotime #salsa #cheddarsauce #movies #minionmovie #frozenmovie #frozen #letitgo #movietime🎬 #withkids #saturday #coldandwindy #autumn2018 #autumn #familytime #fruttidimutsi #kotiliesiblogit #kotiliesi
  • Have a nice weekend ya'll!
.
.
.
#sancrispinosyrahmerlot #wine #redwine #organicwine #tastywine #perfectwine #viinimaa #altia #cantineronco #friday #weekend #viini #punaviini #luomupunaviini #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X