DIY: Upeat maustepurkit kierrättäen + säilytysratkaisu!

Kierrätys on päivän sana. Etsin pitkään sopivia maustepurkkeja, niitä kuitenkaan löytämättä. Sitten tajusin, että pienet pilttipurkit ovat täydellisiä tähän hommaan. Olen  joskus aiemminkin säilyttänyt niissä mausteeni, mutta minun silmiäni ne eivät sellaisenaan totisesti hivele. Sitten meille rantautui Dymo. Sain idean kokeilla dymolla tekstiä purkin kylkeen ja se toi heti tyyliä hommaan. Maalasin mattamustalla spraymaalilla vielä kannet ja ai että niistä tuli minun silmääni tyylikkäät.

Selatessani Pinterestiä, huomasin että moni on kiinnittänyt keittiöön purkkeja yläkaappien alapintaan. Systeemejä oli monenlaisia, suurin osa jonkinlaisia metallitelineitä. Mietin saisiko purkit kiinnitettyä mitenkään muuten. Ja silloin se välähti: magneetti! Otin jääkaapin ovesta magneetin ja testasin kestääkö purkin paino siinä kiinni pysymisen. Ja kyllähän se kesti. Niinpä ajelin seuraavana päivänä kauppaan ja ostin magneettinauhaa, missä oli teippi valmiina toisella puolella.

Yksi suikale tuota n. 3cm levyistä magneettinauhaa vaikutti kuitenkin hivenen huteralta, joten leikkasin toisen pätkän ihan vieri viereen kiinni. Purkin kannet tarttuivat tosi vakaasti magneettiin. Minä sain mausteet kätevästi lieden viereen näkyville, kuitenkin niin, etteivät ne ole pätkääkään tiellä. Lisäksi ne ovat itsessään hauska ja tyylikäs sisustuselementti. Pakko myöntää että olen oikein tyytyväinen.

Maustepurkit

TARVITSET:

Haluamasi määrän lastenruokapurkkeja
Dymo-koneen
Mattamustaa spraymaalia.

”SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ”

3-6cm leveää magneettinauhaa, jossa on tarra toisella puolella (3 m nauhaa maksoi 4,9€)

Pese purkit huolellisesti ja anna kuivua. Maalaa kannet ulkona ja anna niiden kuivua hyvin. Pese kannet ja kuivaa. Tee dymolla tekstit ja liimaa kiinni. Laita mausteet purkkeihin!

Leikkaa magneettinauhasta sopivan mittaisia paloja ja liimaa ne haluamaasi kohtaan kiinni. Jos käytät 3cm leveää nauhaa, liimaa kaksi ihan vierekkäin. Näin ne jaksavat kantaa purkin painon. Anna nauhan kuivua rauhassa kiinni. Laita sitten purkit paikalleen.

Maustepurkit

Maustepurkit

DSC_0536

DSC_0535

 

Kommentit (16)

Pilttipurkit on ihan loistavia! Mä ostin liitutaulutarraa ja kirjotin siihen valkoisella maalitussilla mausteiden nimet. Vielä vähän spesiaalimpaa saa, kun kirjoittaa nimet vieraalla kielellä. Itse valitsin espanjan, vaikka muuten en kyseistä kieltä osaakaan 🙂

Ihana idea!! 🙂

Vanha idea.. etiketit vinossa ja tekstit väärin kirjoitettuja (mustapippuri, juustokumina..)

Mitä haittaa? Minulle uusi idea ja tosi hyvä! 😀 Ei tarvitse olla negatiivinen vaikka olisikin vanha idea. Varmasti on paljon ihmisiä joille se on uusi. Ja vaikka olisikin pieniä kirjoitusvirheitä, niin silti ilmeisesti ymmärsit… 😀

Kiva idea eikä todellakaan virheet haittaa. Pääasia on että itse tykkää ja muut saa hyviä ideoita? Tekemistä tähän alkavaan syksyyn?

Idea voi olla vanha, mutta minulle se on uusi. Huomasin itsekin että kuvissa näyttää että etiketit olisivat vinossa, mutta todellisuudessa ne eivät ole. Tuossa kuvassa missä noita purkkeja on toistensa päällä, alla olevien purkkien kannet on vinossa, joten siksi nuo päällä olevat purkitkin vähän heittää. Mietin muutamaan otteeseen miten nuo pitkät tekstit kannattaisi laittaa ja päädyin laittamaan ne kahteen osaan että koko teksti näkyy eteenpäin, kun ne roikkuvat tuossa magneetissa 🙂

Mistä magneettinauhaa voi ostaa?

Ainakin Clas ohlsonilla ja kärkkäisellä on tota verkkokaupoissa 🙂 uskoisin myös että kaikkialta missä myydään rakennustavaraa, niin tuota löytyy 🙂

Jonkin aikaa lukeneena oli pakko tulla sanomaan, että sulla on tosi kivoja ideoita 🙂 Tuollaiselle Dymolle olisi meilläkin käyttöä, itse haluaisin kaikki kuiva-aineet kuten puurohiutaleet/jauhot ym lasipurkkeihin ja tuollaisellahan ne olisikin kätevää nimikoida! 🙂

Toi on kyllä tosi kiva idea kanssa 🙂 ja kiitos!
Tuo dymohan ei ole kallis sijoitus, halvimmillaan löytyy päälle kympillä noita 🙂 suosittelen kyllä sen hankintaa. Kun sen saa, niin huomaakin äkkiä, miten monikäyttöinen laite se oikeasti on 🙂

Sulla on tosi kivoja ideoita! 🙂
Itsekin haluaisin tuollaisen Dymon!
Haluaisin laittaa kaikki kuiva-aineet (puurohiutaleet, jauhot ym) lasipurkkeihin ja nimikoida ne dymolla. 🙂

Ihan uusi idea minulle, tosi kivannäköisiä! 🙂 Pitää alkaakin kerätä pilttipurkkeja jemmaan. Omassa maustekaapissa purkit aina kaatuilee, nämä ainakin pysyvät pystyssä!

T. Maarit / Pieni pesue-blogi

Kiinnostaisi kanssa millä magneettinauhalla olet saanut kestämään? Clasun magneettiteippi oli ainakin niin huonoa ettei se kestänyt edes itsekseen hyllyssä kiinni.. 😀 😀

Tässähän kävi niin, että nuo magneetit pysyivät tosi hyvin alkuun sen reilun viikon, mutta irtosivat kun saivat höyryä osakseen. Nyt etsin parhaillaan nille ratkaisua, millä saan ne pysymään paremmin kiinni. Palaan tähän heti, kun sen keksin 😀

Purkin kannet vois ruuvata hyllyn ala puolelle, sit vaan purkin pyöräyttää irti

tuollainen idea tul ei mieleen 🙂

Mietin samaa, mutta en kehdannut vuokra-asunnon kaapin pohjia silloin tuhota. Tuo ruuvaaminen kuitenkin todennäköisesti on ainoa kestävä ratkaisu saada nuo pysymään kunnolla 🙂

Kommentoi juttua: DIY: Upeat maustepurkit kierrättäen + säilytysratkaisu!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • You do enough.
You have enough.
You are enough.
Relax. ❤️
.
.
.
#aforismi #youdoenough #youhaveenough #youareenough #relax #bettebox #thoughtoftheday #thoughts #beyou #fruttidimutsi #kotiliesiblogit
  • Sushi-wednesday 🍣🍱😍 Take Away from Konnichiwa, Lahti ❤️
.
.
@konnichiwalahti
@ravintolakonnichiwa 
I love @resqclub -app 😍😍😍
.
.
#konnichiwa #konnichiwalahti #takeaway #takeawaysushi #sushi #sushiwednesday #sogood #omnomnom #tastyfood #healthyfood #healthy #tasty #instafood #foodstagram #foodie #instafoodie #purelove #resqclub
  • It's Pasta Bolognese -day 😍😍🍝🍝
.
.
.
#pasta #pastaday #pastabolognese #pastapasta #pastatime #instafoodgram  #instafoodie #instafood #foodstagram #instachef #homecooking #homemade #foodoftheday #whatsfordinner #healthyfood #healthy #tastyfood #hyväruokaparempimieli #pastaa #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • You know the feeling that someone stares at You? I know. It was my hubbys slippers... Scary homer slippers.
.
.
.
#staring #slippers #scaryslippers #homer #homersimpson #thesimpsons #scary #fruttidimutsi
  • Jallusinappi on kinkun paras ystävä! Käy kurkkaamassa herkullinen resepti blogista!
.
.
.
#jaloviina #jallusinappi #joulu #joulusinappi #sinappi #mustard #jouluherkut #instafood #instafoodie #foodstagram #foodgram #goodandtasty #christmas🎄 #christmastime🎄 #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Joulu ja vihreät kuulat kuuluvat yhteen ❤️ Tässäpä olisi resepti millä teet ne itse sokerittomasti 😍 Resepti blogissa ja linkki profiilissa! .
.
.
#joulu #joulunamit #vihreätkuulat #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #baking #bakingday #leivonta #leipominen #leivontapäivä #homemade #irtisokerista #resepti #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Look how happy we were on our weddingday 😍 still very happy, but the smiles has Lost their brightness..😂😂😂😂
.
.
.
#weddingday
#weddingpic #happyus #marriage #happytogether #truelove #lovemyhusband #fatherofmychildren #lovetohavehimbymyside #7yrstogether #myhandsomehusband #love #lovehim #lovestory

fruttidimutsi

X