Ensi askeleet kohti kehopositiivisuutta

dsc_0359

Joskus ajattelin, ettei minusta voi koskaan tulla bloggaajaa joka jakaa asupostauksia. Tiedättehän, sellaista joka laittaisi silloin tällöin kuvia ihanista asukokonaisuuksista ja upeista asusteista. Minulla ei ole koskaan ollut kovin monenlaisia vaatteita ja tottuneesti olen ostanut muutenkin aina vain samoja – jo hyviksi todettuja vaatteita. Musta paita ja mustat housut, tai musta tunika ja mustat leggarit. Jos olen oikein villi, ostan mustan mekon. Ymmärrättekö nyt? Noista saa nopeasti laskettuna about kolme postausta ja siihen se jää.

Lisäksi olen aina inhonnut kuvia itsestäni. Hyllyviä ja tursuavia kohtia. Ne näkyvät joka kuvassa ja olen ajatellut, että koska minä ne näen ja koen epämiellyttävinä, niin tekevät kaikki muutkin. Yhteiskunta ja sosiaalinen media ovat luoneet paineet, siitä että meidän kaikkien tulee mahtua tiettyyn muottiin. Jos poikkeat, olet automaattisesti huonompi.

Joka toinen suomalainen nainen on ylipainoinen ja joka viides on lihava. Se on iso määrä se. Miksi siis isompikokoiset edelleen kokevat huonommuutta? Ylipainoon liittyy aina ajatus laiskasta ja pelkää roskaruokaa syövästä ihmisestä. Se, onko taustalla elämäntavat vaiko joku perussairaus, on täysin epäolennaista, sillä lihava on aina laiska.

”Vuosia ja vuosia minä vihasin itseäni”

Vuosia ja vuosia minä vihasin itseäni. Vihasin jokaista minusta otettua kuvaa ja haikailin takaisin sitä kroppaa mitä minä vihasin 18 -vuotiaana. Sitä normaalipainoisen kroppaa, josta kuitenkin jo silloin ajattelin, että se on liian iso. Tajusin vastikää, että olen vihannut kroppaani aina. Oli se sitten minkäkokoinen tahansa, joten onko se kropan muokkaaminen kuitenkaan yksistään se oikea tie onneen?

Jenny ja läskimyytinmurtajat -ryhmän kautta opin ymmärtämään asian, minkä olisin toivonut ymmärtäväni jo 15 vuotta sitten. Minä olen minä ja minun vihaaminen ei muutu koskaan, jos en ala välittömästi muuttamaan suhtautumista itseeni. Jäätävä fiilis tajuta se, että 56 kg pienempänä vihaan itseäni ehkä jopa enemmän, kuin silloin ennen koko laihduttamisen aloittamista. Miksi?

Ja miksi minä nyt taistelen näistä ajatuksista oikeasti eroon? Koska minä olen postannut tasaisesti painonpudotusprojektistani tänne blogiin ja minä tajusin, että olen omalta osaltani lietsonut muille sitä ajatusta, että painonpudottaminen on ratkaisu onnellisuuteen. Että sinä aamuna kun BMI on normaalipainoisen lukemissa, minä rakastun mystisesti vartalooni ja kaikki on helppoa.

dsc_0376

YLIPAINO = SAIRAS IHMINEN

Noh, nykyään en usko siihen enää pätkääkään. Todellinen ahaa- hetki oli oikeasti tajuta se, että vaikka minä en ole missään nimessä lopettamassa kutistumista, minä en myöskään aio vihata itseäni enää hetkeäkään. Olen rakastunut uudelleen meikkaamiseen ja hankkinut itselleni vaatteita, joista pidän, sen sijaan että ostaisin aina vain samoja rytkyjä, joista en oikeastaan koskaan ole pitänyt. Ne vaan on mukavia ja PEITTÄÄ KAIKEN.

Minä olen ihan hyvä. Juuri nyt. Ja syy siihen, miksi haluan kutistua ei johdu enää VAIN ulkonäöstä, vaan siitä, että meidän suvusta löytyy molemmilta puolilta kakkostyypin diabetekset, sydän- ja verisuonitaudit ja muut sekä perinnölliset että elämäntapasairaudet. Minä en halua sairastua.

Minä olen vielä harvinaisen terve. Oikeastaan minua huvittaa hienoisesti joka kerta, kun käyn lääkärissä ja kaikki mahdolliset arvot verestä tutkitaan, ja aina lääkärit ovat yhtä ihmeissään, miksi minun kaikki arvoni ovat keskellä viitteitä, sillä eihän lihava voi koskaan olla terve?

Siksi minua ehkä eniten raivostuttaakin sairaanhoitohenkilökunta jotka syyttävät kaikesta ylipainoa. Jopa korvatulehduksesta. Annetaan ymmärtää, että sinä et ole hyvä. Sinä et ole riittävä. Sinä et ole sopiva ja kaikki ongelmasi johtuvat sinun painostasi. Sinä olet liian iso tähän yhteiskuntaan. Sinä olet sairas, koska olet lihava. Sinulla on korvatulehdus, koska sinä olet liikaa tälle yhteiskunnalle. Laihduta 15kg, ja sinä et voi saada mitään sairauksia. What a bullshit.

Jokainen ihminen on kaunis

Jokainen ihminen on kaunis. Jokaista ihmistä kohtaan tässä maailmassa on muita ihmisiä, joiden mielestä sinä olet kaunis.

Minulla esimerkiksi on puoliso, joka on rakastanut minua täysin jokaisessa koossa, missä minä tämän viiden vuoden aikana olen ollut. Hääpäivänämme minä olin kaksikymmentä kiloa isompi kuin nyt, silti hänestä olen aina ollut kaunis. Isompana, pienempänä, keskikokoisena… Aina. Hän ei ole koskaan sanonut sanaakaan painostani, ei oikeastaan edes pyydettäessä, aina vain se sama ”sinä olet ihana juuri tuollaisena”.

Hänen katsoessa minua, hän näkee minut. Sellaisenaan. Virheineni, kaikkineni. Ja rakastaa. Enempää en olisi voinut koskaan edes pyytää. Joten miksi minulla on oikeus solvata ihmistä, jota minulle rakas ihminen rakastaa pyyteettömästi..? Minun itseinhoni jopa loukkaa häntä, silti minä olen vellonut siinä tuhottoman kauan. Liian kauan.

Rakkaus muita kohtaan ei katso kokoa. Rakkaus itseäkään kohtaan ei saisi katsoa.

Alitajunnan voima

Uskon alitajunnan voimaan. Alitajunta on joidenkin laskelmien mukaan 90-95% ajatuksista. Vain 5-10% on tietoisen mielen aluetta. Joten ehdotan, että jos sinun ajatusmaailmasi on vastannut samaa, mitä omani, ota tavaksesi joka aamu ja joka ikinen ilta katsoa peiliin ja sano ”minä rakastan kaikkea minussa”. Tee se kymmenen kertaa. Niin monena päivänä, että alitajuntasi on ymmärtänyt asian.

Niin minäkin teen. Tänään, huomenna ja aina siihen asti, että se viimeinkin on mennyt perille. Ja vielä sen jälkeenkin.

Tämä tie on uusi minulle. Jotain mitä en ole koskaan aiemmin pysähtynyt miettimään. Yksi tärkeimmistä asioista oli oppia ymmärtämään että laihduttaminen ei sovi kenellekään. Omassakin kutistumisessani on tästä eteenpäin kyse enemmänkin siitä, että muokkaan elintottumukseni sellaisiksi, että voin kutistua terveyden nimissä ja silti samalla rakastaa sitä elämää mikä minulle on annettu. Niin kliseistä kun se onkin, meillä on vain yksi elämä. Olen päättänyt elää sen täysillä, kunnioittaen terveellisiä elämäntapoja, liikkuen säännöllisesti ja silti nauttien kaikesta. Keskittyen niihin asioihin, mitä minä rakastan. Toivoen, että hyvin pian minä itsekin olen yksi niistä asioista.

dsc_0362

Mekko: Yours Clothing
Bolero: Tokmanni
Sukkahousut: KissKiss Taidesukkahousut
Vyö: Jills
Tennari-korkkarit: Kirppislöytö

Kommentit (1)

Olipa todella hyvä kirjoitus! 🙂

Kommentoi juttua: Ensi askeleet kohti kehopositiivisuutta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X