DIY HAMMASTAHNALLA TÄHDET IKKUNAAN

Sanotaan että nykyajan ihmiset viettävät liikaa aikaansa netissä ja näin ollen mielikuvitus katoaa. Minusta se ei ole lainkaan totta. Tänään törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa keskusteluun kotien joulukoristeluista. Siellä mainittiin, että HAMMASTAHNALLA voi tehdä kauniin tähtitaivaan esimerkiksi keittiön ikkunaa koristamaan. Epäilin tätä. Joten pakkohan se oli sitten kokeilla. Kyseisessä keskustelussa mainittiin, kuinka tämä antaa yhtä hyvän lopputuloksen kuin tekolumikin, mutta on tuhat kertaa edullisempaa ja lisäksi pois peseminen on helppoa. Ei tarvitse raaputtaa vaan lähtee ihan vedellä ja pesuaineella.

TARVITSET:

Paperia
Sakset
Meikkisieniä (Itse käytin tiskirättiin käärittyä vanua)
Hammastahnaa
Sinitarraa

Aloitin leikkaamalla paperista sabluunoja. Tein yhden A4- paperin täyteen erikokoisia tähtiä ja muutaman irtonaisen lisäksi.

Sitten käärin vanun tiskirätin palaseen ja laitoin ison lurauksen

hammastahnaa pienelle lautaselle.

Sitten kiinnitin sabluunan ikkunaan sinitarralla ja painelin

hammastahnaa ikkunaan. Meidän asunnossamme on

sopivasti lasiseinä keittiön ja olohuoneen välissä ja se pääsikin

nyt sitten kokeiluni kohteeksi.

Kannattaa olla varovainen ettei sotke sillä tahnalla. Itse sotkin ikkunaa

kun käsistäni levisi tahnaa huolimattomuuttani. Joudun vielä pesemään tuon ikkunan ennen joulua ja aloittamaan alusta. Pakko kyllä kehua, että kaunista jälkeä tällä tekniikalla saa aikaan..

Lähempänä joulua aion kokeilla vielä tähdenleto- ja lumiukko -sabluunoita!

Ps. Joku muuten mainitsi että piimällä saa vastaavan lopputuloksen! Kuulema kannattaa laittaa tippa astianpesuainetta joukkoon, niin peseminen on helpompaa!

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: DIY HAMMASTAHNALLA TÄHDET IKKUNAAN

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Blogissa Resepti maailman parhaaseen mahlasimaan. Koivuista saa juoksutettua vielä mahlaa, kun lehtisilmut eivät ole vielä puhjenneet. Sima valmistuu parissa vuorokaudessa 🥂
Linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#sima #vappusima #mahlasima #mahla #koivunmahla #vappu #pääsiäinen #kevät #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi
  • Käytiin eilen syömässä @viherlandia ssa ja moikkaamassa Kallea 🐦😊 Kalle -papukaija on asunut Viherlandiassa vuodesta 1985 ja olen tavannut hänet jo lapsuudestani asti monta kertaa ❤️🐦 Edelleen kiva käydä moikkaamassa silloin tällöin 🐦
.
.
.
#viherlandia #viherlandiajyväskylä #viherlandiakalle #papukaija #jyväskylä #visitjyväskylä #parrot @visitjyvaskyla
  • Blogissa Resepti herkulliseen Passionkääretorttuun. Erinomaisen maukas jälkkäri pääsiäiseen ❤️
Linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#kääretorttu #passion #passionkääretorttu #leivonta #leivontavinkit #leivontapäivä #pääsiäinen #pääsiäiskakku #bakestagram #bakingday #easter #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Parsaa ja pekonia ja paljon juustoa ❤️ Resepti blogissa - linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#parsapekoni #parsa #pekoni #parsapekonipiirakka #piirakka #sesonkiruoka #kausiruoka #leivontavinkit #resepti #instabake #bakestagram #asparagus #bacon #baconasparagus #asparagusbaconpie #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi
  • Otavamedian blogipäivän goodiebagissa oli Pätkis-uutuus! Ja tää oli niin hyvää ❤️😍
.
.
#omblogipäivä #otavamedia #kotiliesiruoka #kotiliesi #fazer #fazeruutuus @fazersuomi @otavamedia @laplandhotels_bulevardi lisää koko päivästä myöhemmin..
  • Yhteistä aikaa kun piiperöt leikkii omassa huoneessa ❤️
.
.
.
#together #reading #booktime #readingbook #book #kirja #lukuaika #luetaan #marriagegoals #marriage #avioliittoaikaa @henheii #loveyou
  • It's Coffee a'clock.
Loistavaa viikkoa kaikille! Kolmannen kahvikupillisen jälkeen sitä voi jo aidosti toivottaakin. 😂👌☕
.
.
.
#coffeecup #coffee #coffeeaclock #thirdcupofcoffee #coffeelove #coffeelover  #coffeetime #mondaymood  #kahvi #aamukahvi #hyvääviikkoa #maanantai #tietystipauligin #kotiliesiblogit #kotiliesi #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X