Isänpäivä on jo sunnuntaina ja vielä on muutamia mattimyöhäisiä (kuten allekirjoittanut) jotka pohtivat vielä viime hetkellä lahjoja.

Tämä lahja annettiin lastemme ukille. Hänellä on synttärit ja isänpäivä melkein samaan aikaan ja juhlistimme molempia viikonloppuna Amarillossa syöden juhlavan lounaan.

Äitini keksi lisäksi myös nerokkaan idean lahjaan, joka sopii melkein jokaiselle isälle sellaisenaan. Vyö. Käytännöllinen ja helppo lahja ihmiselle jolla on jo kaikkea.

Lisäksi pakettiin lähti kortit missä oli kerrottu että kyseessä on isyyden, ukkiuden ja appeuden musta vyö. Yksinkertainen lahjaidea, helppo sellainen ja tarina vyön takana on hauska. Hauskuutta lisää kun antaa lasten piirtää kortteihin ninjoja ja kirjoittaa (avustettuna) kivan aiheeseen liittyvän tekstin. Lisäksi vyö on helppo hankkia nopeallakin aikataululla!

Tässä vielä viime vuoden lahjaidea (linkki). Tämänkin ehtii vielä toteuttaa ennen isänpäivää.

Mitä lahjoja te olette keksineet isille tänä vuonna?

Loppuun vielä kuva kortista meidän isille! Lapset siis ovat tehneet kortit ja lahjat ensimmäistä kertaa itse päiväkodissa. Minä en tiedä mitä paketista paljastuu, mutta halusin kuitenkin muistaa puolisoani kiitoksena siitä miten hän pitää meistä kaikista niin hyvää huolta. Ja koska tiedän että puolisoni kohdalla namut eivät koskaan petä, väkersin tämän viime vuoden somehittikortin hänelle bonus-yllätyslahjaksi!

Googlaamalla näitä muiden tekemiä ihania karkkikortteja löytyy vaikka miten paljon, samoin Facebookin askarteluryhmistä voi poimia kivoja ideoita näihin. Tähän teimme meidän isin näköiset tekstit kera herkkujen. Kuvan alla vielä tekstinä mitä tässä lukee! Aion tosin hommata uuden kartongin ja kirjoittaa hieman kauniimmin ja suorempaan sen lopullisen version. Tämä ei ollut laisinkaan niin helppoa kun luulin.

KIITOS että olet ollut niin upea TUPLA -isi!

Olet aina NATURAL oma itsesi ja sinussa on yhtä paljon SISUA kuin PANTTERIssa.

Olet muutenkin melkoinen PUUHA-PETE ja säästät RAHOJA kun korjaat itse VANHAT AUTOT.

Vaikka vietät joskus kauankin aikaa PÖNTÖLLÄ ja olet yövuorojen jälkeen ANGRY BIRD, sinä silti suojelet meitä kuin LEIJONA.

Syksyisin tartut PIIPPUUN ja tuot kotiin meille sorsia.

Me rakastetaan sinua valtavasti! Olet BUENO!