Kermainen nyhtispata (vegaaninen)

Viime viikolla ruokaostoksilla sattui nyhtiksen maisteluttaja tielleni. Hän jakoi nyhtiksen ostajille makutakuu- pakkauksia, missä oli valmis mausteseos nyhtikselle mukana. Ostin samantien pari pakettia nyhtistä ja nappasin muutaman makutakuupakkauksen mukaan.

Kotona sitten pääsin kokeilemaan tätä ruokaa ja voin sanoa että se oli taivaallista. Sen valmistamiseen menee 15 minuuttia, ja sekin vain riisien takia. Itse kastikkeen tekoon meni tuosta ajasta korkeintaan puolet ja maku oli jäätävän herkullinen. Toivon koko sydämestäni että nyhtiksen valmistajat toisivat nämä maustepakkauksensa kauppoihinkin.

Tähän ruokaan käytin ”mexican” maustekastikkeen. Jos et saa mistään maustekastikkeita käsiisi, voit maustaa ruoan tekemällä maustekastikkeen itse. Alla on siihen ohje. Ohjeen olen tehnyt maistelemalla ja käyttämällä samoja aineksia mitä makutakuu -pussissa on.

TARVITSET 4 annosta:

Keitettyä riisiä n. 2 dl per annos

1 pkt Nude Nyhtökauraa
1 tlk Chili sin Carnea
1 pkt Nyhtis Makutakuu -maustekastiketta (tai alla olevan ohjeen mukaan maustekastiketta)
1 pkt Thai vihanneksia (tai mitä tahansa vihanneksia, tuore tai pakaste)
1 dl Kaurakermaa

  • Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää ruokalusikallinen öljyä.
  • Kuullota kasviksia ja nyhtistä niin että kasvikset pehmenevät.
  • Lisää chili sin carne ja maustekastike. Anna kiehua hetki.
  • Lisää lopuksi kaurakerma ja maista maut.
  • Jos kastike on liian paksua, lisää kermaa tai vettä.
  • Tarjoile riisin kanssa.

MAUSTEKASTIKE:

3 rkl Öljyä
1 rkl Tummaa siirappia
1 tl Jeeraa (juustokumina)
2 tl Paprikajauhetta
2 tl Limemehua
1 tl Suolaa
2 tl Savupaprikaa
2 tl Cayannepippuria (tai chiliä)
½ tl kanelia

  • Paahda mausteet nopeasti pannulla.
  • Lisää öljy, limemehu ja siirappi.
  • Anna pulpahtaa ja nosta pois liedeltä.
  • Lisää ruoan sekaan vähän kerrallaan maistellen että saat sinun suuhusi sopivan vahvuuden.

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Kermainen nyhtispata (vegaaninen)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • @laplay_heididi sylitaso tuo rentoutta työntekoon 😍 oon rakastunut! ❤️ Lue lisää blogista! Linkki profiilissa 👌
.
.
.
#sylitaso #laplay #työjuttuja #parastajustnyt #kaupallinenyhteistyö #helpottaaarkea #helpottaatyötä #fruttidimutsi
  • Punaviinisuola on kiva jouluvieminen ja sen valmistaminen on erittäin helppoa. Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
Redwine Salt. Nice gift And easy to Make 😊👌
.
.
.
#redwine #redwinesalt #wine #punkku #punaviini #punaviinisuola #homemade #easytomake #giftideas #christmas #christmasgiftideas #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • @jenoradesign Jennin ottamat sisaruskuvat ja kokemukset kuvauksista nyt blogissa! Linkki profiilissa 😊👌❤️
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #sisaruskuva #valokuvaus #ammattikuvaaja #studiokuvaus #frozenphotoshoot #frozen #elsa #olaf #photoshoot #letitgo #mykids #äipänmurut #lapsenimun #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog
  • Juustokakku-piparkakkupallot on joulun paras herkku 😍 Resepti blogissa, linkki profiilissa 👌
.
Cheesecake and gingerbread mini bites 😍❤️
.
.
.
#cheesecake #cheesecakeminibites #cheesecakebites #gingerbread #gingerbreadcrust #christmasfood #christmasdelights #christmas #juustokakku #piparkakku #bakestagram #bakingday #bakedwithlove #tastyfood #foodgrams #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi #uusipostausblogissa #uusipostaus
  • Elsa ja Olaf kävi sisaruskuvissa ihanan @jenoradesign Jennin luona! Huomenna aamulla pääset kurkistamaan blogista meidän kokemukset ❄️❤️❄️❤️❄️
Kiitos Jenni 😍
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuva #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #valokuvaus #valokuvaaja #keskisuomi #laukaa #frozen #elsa #olaf #letitsnow #letitgo #loveit #paraskuvaaja #photography #photoshoot #frozenphoto #frozenphotoshoot  #jyväskylä #toivakka #lievestuore #hankasalmi
  • Piparkakkuja 🍪❤️🎅
Gingerbread cookies 🍪❤️🎅
.
.
.
#gingerbread #gingerbreadcookies #pipareita #piparkakku #joulu #joulutulee #bakingday #withkids #bakestagram #bakegram #instafood #instafoodie #foodie #foodgrams #baking #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Christmas is here ❤️ instead of spruce we have a cypress that Kids decorated ❤️ less than a month away to celebrate The best.time of The year ❤️
.
.
.
#christmas #cypress #xmas #xmasdecor #christmasdecor #joulu #joulukoriste #sypressi #joulukuusi #christmasspruce #christmastree #happyfamily #chrisymasmood #christmasmode #lessthanamonth #jinglebells #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X