KEVÄTKÄÄRYLEET – PAAHTOLEIVÄSTÄ

Facebook on nerokkain keksintö mitä tiedän. Alkuvuodesta ruoka-ryhmissä liikkui jälleen kerran ohje, mitä ei voinut olla kokeilematta. Kevätrullat paahtoleivästä. Meni tietenkin heti kokeiluun ja voin kertoa ettei jää kokeileminen yhteen kertaan. Idea siis sama kuin kevätrullissa yleensä, eli rulla missä täyte ja sitten friteeraus, mutta toteuttaminen on nopea, helppo ja herkullinen. Minulla ei ole mitään käsitystä alkuperäisestä ohjeesta, mutta linkkaan sen tänne heti jos se löytyy! Tämä ohje on otettu facebookista, useamman ihmisen resepteistä ja muokattu kokonaan omaksi!

TARVITSET (10 rullaan)

200 g Kanan fileesuikaleita

1 Pieni porkkana

1 Pieni sipuli

70 g Tuoreita sokeriherneitä

1 Valkosipulin kynsi

1 dl Sweet and sour -kastiketta tai Chilikastiketta

Suolaa ja pippuria 

1 tl Hunajaa

10 viipaletta paahtoleipää (mielellään isoja viipaleita)

Kasviöljyä (auringonkukka/rypsi/paistoöljy) ja teräskattilan paistamiseen

Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Kuutioi sipuli mahdollisimman pieneksi kuutioksi. Pilko sokeriherneet pieniksi suikaleiksi. Murskaa valkosipuli. Paista kana pannulla tilkassa öljyä ja loppuvaiheessa lisää kaikki edellä mainitut kasvikset joukkoon. Kun kasvikset on hieman kypsentyneet, lisää kastike, hunaja ja mausteet joukkoon ja anna kypsyä vielä hetken aikaa.

Leikkaa paahtoleivistä kaikki reunat pois ja kauli kaulimella ne aivan litteiksi, niin että kaikki ilmakuplat lähtee pois. Valmista yksi rulla kerrallaan. Ota leipä ja kostuta vedellä kaikki reunat. Lisää lusikalla sopiva annos täytettä leivän keskelle. Pyöritä leipä rullaksi ja painele päädyt ja saumakohta hyvin, ettei rulla aukea paistossa. Vesi liimaa ne saumat ja näin ollen auttaa rullaa pysymään kasassa paremmin. Kun kaikki rullat on valmiita, kuumenna teräskattilassa paistoöljyä. Öljyä tulee olla niin paljon, että puolet leivästä vähintään uppoaa rasvaan. Voit kokeilla öljyn paistolämpötilaa leivistä jääneiden reunojen palasella. Jos öljy alkaa heti kuplimaan ja nostaa leivän palan pintaan, se on tarpeeksi kuumaa paistoon. Kun pinta on paistunut kauniin ruskeaksi, käännä rulla. Valmiit rullan kannattaa nostaa lautaselle talouspaperin päälle valumaan. Koristele rullat vaikka kevätsipulilla tai millä tahansa ja tarjoa Chili-kastikkeen tai kiinalaisen ruoan kera tai syö sellaisenaan!

Kommentit

Kommentoi juttua: KEVÄTKÄÄRYLEET – PAAHTOLEIVÄSTÄ

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kaverin kolkytvee bileet @amarillolahti @butcherbankerlahti @lahenrillo jäätävän herkullista ruokaa ja todella hyvä palvelu. #suosittelen #vahvasuositus #suosittelenvahvasti #hyväruokaparempimieli #hyväruoka #parempimieli #ulkona #kotiäitiulkoilee #happyme #goodfood #goodmeat #goodrestaurant #recommended #highly #recomendhighly
  • Fariinimarengit ovat paahteisen herkullinen lisä kahvipöytään 😍
Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
Meringues made from Brown sugar ❤️
.
. 
#marengit #marenki #meringue #brownsugarmeringue #bakestagram #bakingday #baking #uusipostausblogissa #uusipostaus #instabake #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Raspberry and chocolate macarons.
Vadelma-suklaamacaronsit 😘🤪
Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#macaron #macarons #raspberry #raspberries #chocolate #raspberryandchocolate #bakestagram #bakingday #baking #bakegram #sogood #omnomnom #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Lemon and raspberry macarons. Sitruuna-vadelmamacarons.
Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#macarons #macaron #lemon #raspberry #raspberries #bakingday #baking #instabake #bakestagram #omnomnom #sogood #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Mun viis vee oppi tekee äidille letin 😍 My five years old daughter learned how to Make braid for me 😍
.
.
.
#braids #braid #fiveyearsold #daughter #mygirl #mylove #mybabygirl #sotalented #talented #lettikampaus #letit #ranskalainenletti
  • Slideshow from My childhood home. .
.
#finland #nature #finnishnature #outdoors #outdoor #snow #winter #winterwonderland #beautyofnature #childhood #childhoodhome #breathtaking #blueandwhite #suomi #talvi #lumi #henkeäsalpaava #kaunisluonto #ruuhimäki #ruuhipirtti #fruttidimutsi
  • My childhood home is in winter wonderland ❤️🌨️❄️
.
.
.
#lapsuudenkoti #lapsuus #talvenihmemaa #winter #winterwonderland #suomi #finland #childhood #childhoodhome #middlefinland #blue #white #blueandwhite #sinivalkoinen #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X