Laihtumisen (ja lihomisen) psykologinen puoli!

En tiedä onko minulla kolmenkympin kriisi jo hieman etuajassa, vai mistä on kysymys, mutta minulla on menossa parhaillaan etsikkoaika. Syysmasennus oli tänä vuonna rankempi kuin koskaan aikasemmin ja nyt kun pitenevien päivien mukana minun mieleni alkaa virkistyä, huomaan, että olen jollain tapaa hukassa. Olen hukassa minuudessa. Viimeinen vuosi on ollut opettavainen ja olen monella tapaa löytänyt itseni ja puolia itsestäni, joista en tiennyt mitään. Samalla olen kuitenkin myös kadottanut itseni, etten oikein tiedä mikä ja kuka minä olen, tai haluan olla.

Viimeisten vuosien aikana minun kehoni on käynyt läpi monenlaisia muutoksia. Olen saanut kaksi lasta, lihonut ennen raskauksia, niiden välissä ja jälkeen ja nyt yritän kuihduttaa elintasokumpuani normaalille mitta-asteikolle. Vararenkaillani pelastaisi edelleen hukkuvan öljylautankin, joten todellakin oli jo aika saada tämä projekti käyntiin. Reilussa vuodessa olenkin jo päässyt oikein hyvään alkuun. Motivaatio on korkeammalla kuin koskaan aiemmin ja minä tiedän että onnistun. Uskon itseeni ja luotan siihen että pääsen maaliin.

Olen lukenut viime aikoina paljon psykologiaa. Ja erityisesti tunnesyömiseen ja laihduttamiseen sekä kehonmuutoksiin liittyviä opuksia. Varsinkin tunnesyömiseen liittyvät kirjat ovat avanneet maailmaani melkoisen paljon. Olen ymmärtänyt että asiat johtuvat jostakin ja niitä voi muuttaa. Se oli itselleni tärkeä oivallus, sillä vuosia olen vain syönyt ja syönyt tajuamattani, että siinä taustalla on paljon muutakin kuin se, ettei minulla vain ole itsekontrollia.

Jossain kirjassa lukikin, että tunnesyömisen juuret voivat viedä niinkin kauas, kuin vauva-aikaan. Kun meillä oli paha mieli vauvana, äiti löi tissin suuhun tai antoi korviketta pullosta ja jo silloin opimme yhdistämään sen, että se makea maku vei pahan mielen pois. Omassa lapsuudessani saimme karkin tai jäätelön ”särkylääkkeeksi”, jos me satutimme itsemme tai olimme muuten allapäin. Jälleen yksi asia, mikä yhdisti makean syömisen pahan olon pois viemiseen.

Peruskoulussa olin todella kiusattu. Niinpä usein kotimatkalla kävin lähikaupasta ostamassa suklaata ja menin piiloon metsään syömään sitä. Kun olin syönyt, pystyin hetken keskittymään omiin leikkeihini ja minulla oli hyvä olla. Ja taas kerran jäin fiilikseen, että suklaa toi sen hyvän olon. Ei siis ole ihme, että aikuisenakin vielä iskee alitajunnasta se makeanhimo, kun asiat eivät mene niin kuin tahtoisi.

Omalta kohdaltani koulukiusaaminen vei minulta mielenterveyden. Sairastuin pahasti täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ajauduin väärään seuraan ja hukkasin vuosia elämästäni. Elin totaalisen sumussa, enkä oikein muista noista ajoista mitään. Alkoholilla läträäminen kuului asiaan ja suuni kävi nopeammin kuin aivot. Sitten tuli aika, kun sen kaiken oli loputtava. Hain ja sain apua. Mutta sillä avulla oli hintansa. Se tarkoitti sitä, että minun oli laitettava kaikkiin sen hetkisiin ”ystäviin” välit poikki. Ja sen minä tein.

Olin hetken tilanteessa, ettei minulla ollut mitään tai ketään. Mutta siitä alkoi minun henkinen toipuminen. Ikävä kyllä se samaan aikaan tuhosi fyysistä minua. Olen aiemminkin kertonut tuosta ajasta, etten koskaan tehnyt ruokaa. Söin aina eineksiä ja take awayta. Ja kun en enää notkunut kahviloissa ja ravintoloissa, minulla oli enemmän aikaa olla kotona… Ja syödä.

Söin iloon ja söin suruun. Söin kun oli tylsää. Söin niin paljon, ettei minulle koskaan ehtinyt tulla nälkä. Napostelin ja herkuttelin. Välillä koitin diettailla ja lopettaa syömisen kokonaan. Elin alkupäivät Batterylla (sillä, missä on eniten sokeria) ja illalla sitten söin koko päivän ja seuraavankin edestä. Samaan aikaan kun rakensin henkistä muuria ja työnsin ihmisiä pois elämästäni, rakensin myös syömällä fyysistä muuria. Sitä mukaa kun vyötärönympärykseni kasvoi, sitä mukaa työnsin ihmisiä kuplastani pois. Ja loput katosivat työntämättäkin. Pikkuhiljaa aloin myös huomaamaan kaupungilla kuinka minua katsotaan pitkään. Osa naureskellen, osa säälien. Ja voi luoja se tuntui pahalta. Mutta mitä minä tein? Söin. Minä söin pahaan olooni.

Ensimmäisen kerran vasta tajusin miten paha tilanne on, kun odotin toista lastamme, ja rakenneultran jälkeen lääkäri sanoi, että kannattaa varmaan sitten synnytyksen jälkeen lähteä puhumaan siitä lihavuusleikkauksesta. Lihavuusleikkaus. Kun olet niin lihava, ettei lääkärikäään enää usko että voit laihduttaa omin avuin. Se sattui enemmän kuin tuhat raipaniskua. Ja siis minua ei loukannut ne sanat, minua loukkasi se, mitä olin tehnyt itselleni. Olin pahoinpidellyt, halventanut ja tuhonnut itseni pahimmalla mahdollisella tavalla ja siitä ei enää ollut helppoa tietä ulos.

Kun poikamme sitten syntyi, odotin pari kuukautta ja varasin ajan terveyskeskukseen. Sain sieltä helposti ajan KYSiin ravintoterapeutille ja sitä kautta pääsin alkuun. Paino lähtikin putoamaan annetuilla ohjeilla helposti ilman liikuntaa. Enkä minä sen kokoisena edes pystynyt liikkumaankaan kunnolla.

Siitä kun aloitin, tuli juuri kuluneeksi 14kk ja kiloja matkalle on jäänyt 40kg. Se on paljon, tiedostan sen, mutta silti edessä on ihan yhtä pitkä matka, kuin takanakin. Siksi en vielä osaa enkä halua iloita liikaa tästä kuljetusta matkasta. Olen toki tyytyväinen, mutta jäyhään suomalaiseen tapaan aion riemuita kunnolla vasta kun koko matka on kuljettu.

Omituisinta kaikessa on se, että silloin kun olin isoimmilani, en tajunnut olevani niin valtava. Näin peilistä jotain aivan muuta, kuin todellisuuden. Minulla ei ole paljoa kuvia todisteina noilta ajoilta, mutta silti olin ”tyytyväisempi” silloin, kuin mitä nyt. En tiedä johtuuko se siitä että olin silloin tavallaan luovuttanut ja tyytynyt kohtalooni, vai olinko vain ummistanut silmäni todellisuudelle. Nykyään kun katson peiliin tai kuvia itsestäni, näen ne kohdat mitkä tursuaa ja pursuaa. En hahmota sitä muutosta mikä on tapahtunut. Toisaalta se on surullista, mutta olen kääntänyt sen voitoksi. Ajattelen, että minäkuvani on nyt ajan tasalla, ja koska tiedän että avaimet muutokseen ovat omissa käsissäni, en suostu hyväksymään nykytilannetta vaan pidän katseeni kohdistettuna matkani määränpäähän.

Tilanne on nyt muutenkin erilainen kuin vuosi sitten. Enää en laihdu syömällä. Jos en liiku, en laihdu. Jos en liiku, paino jumittaa. Ja koska matka on vielä pitkä, minä en voi odottaa poistuuko jumi itsestään. Lisäksi minulla on 40kg vähemmän massaa, kuin vuosi sitten, joten kaikki syyt olla liikkumatta ovat tekosyitä. Senkin minä olen oppinut viime viikkojen aikana.

Mutta se makeanhimo. Miksi ja mistä se tulee? Syön säännöllisesti ja juon 2,5-3l päivässä vettä. Syön kromia ja lisään veteeni sitrusta. En syö pastaa/riisiä/perunaa läheskään joka päivä. Leipää en syö nykyisin juuri ollenkaan. Lopetin myös light-juomien juomisen kokonaan, koska luin jostain, että ne lisäävät makeanhimoa merkittävästi. Koska sokeria niissä ei ole, se on kaltaiseni sokeririippuvaisen aivoille paska temppu. Juodessa vaikka light-colaa (johon olin ihan koukussa) aivot kuvittelevat makean maun takia saavansa sokeria ja kun ne eivät sitä saa, sokerinhimo kasvaa valtavaksi. Joten miksi se himo on minulla edelleen, vaikka olen tehnyt kaikkeni?

Asia jäi vaivaamaan minua, joten ostin ruutuvihkon johon aloin kirjottamaan päivän aikana tapahtuvia asioita. Kirjoitin toiseen palkkiin asioita mistä tulin hyvälle mielelle ja toiseen niitä joista tuli paha olo. Huomasin, että niinä päivinä, kun minulla oli ollut paha mieli enemmän, minä himoitsin illalla suklaata. Syy-yhteys tunnesyömiseen löytyi viikon seuraamisen jälkeen. Asiat vain olivat tapahtuneet ennen itsestään ja alitajuisesti, ilman että olin millään tavalla kartalla siitä. Nyt minä tiedän mistä on kyse, ja minä pystyn edes jossain määrin kontrolloimaan sitä.

Koska makeanhimo on kohdallani jotain niin järkyttävän suurta, etten meinaa aina pystyä taistelemaan sitä vastaan väkisinkään, kokeilin seuraavaa: Niinä päivinä kun olen käynyt salilla tai kunnon lenkillä, minä saan illalla syödä suklaata. Se on minun palkkioni. No miten siinä sitten kävi? Niinä päivinä kun liikuin reippaasti, ei tehnyt lainkaan mieli makeaa. Olin yllättynyt, mutta uskomattoman iloinen. Keksin viimeinkin tavan päästä makeasta. Liikunnasta saatava endorfiinipölly antaa niin kokonaisvaltaisen hyvän olon, että se päihittää jopa suklaan. Käsittämätöntä. Ja kukaan ei tätä ole minulle kertonut aiemmin. Minä kuitenkin haluan jakaa tämän tiedon kaikille, koska haluan että hyvä kiertää!

Luultavasti joku joka tätä lukee, on käynyt samankaltaisia kamppailuita elämässään läpi, mitä minäkin. Siksi kirjoitin nämä sanat, että voisin auttaa jotakuta pääsemään jaloilleen. Tämä teksti on monella tapaa henkilökohtaisempi, kuin aiemmat postaukseni, mutta haluan valottaa taustoja, että nykyhetken tilanne on helpommin ymmärrettävissä. Nämä kaikki edellä mainitut ovat asioita, jotka ovat paljon esillä, mutta vertaistuki puuttuu. Yksin näistä ei selviä, varsinkin jos on yhtä monta kiloa karistettavanaan, mitä allekirjoittaneella.

Psykologisen puolen ylläpito on mielestäni yhtä tärkeä elämäntapamuutoksen kannalta, kuin fyysisenkin. Kirjastot ovat pullollaan aiheeseen liittyviä kirjallisuutta ja niitä kannattaa hankkia käsiinsä, jos ja kun ajatukset ja tottumukset ovat samaa luokkaa kuin minulla. Tärkeintä on se että oppii ymmärtämään itseään ja tilannettaan missä on. Ja miksi! Myös mielenterveyshoitajalla tai vastaavalla käynti ei varmasti ole huono idea.

Alussa mainitsin että olen hieman hukassa. Ja niin olenkin. En ole ymmärtänyt mitä tässä on tapahtunut. Enkä ymmärrä mitä on tapahtumassa. Olen puolessa välissä jotain vierasta. Olen hukassa itsessäni. Mutta päivä päivältä minä rakastan nykyistä olemustani enemmän. Jo se, että vaatekoko pienenee koko ajan käsi kädessä vaa’an lukemien kanssa on niin mahtavaa, mutta se pullantuoksuinen kotiäitivaimo mikä minun kuoreni alta on paljastumassa, saa hymyn huulilleni! Energiaa on enemmän kuin koskaan ennen ja saan niin paljon aikaan asioita, että olen ihan pyörryksissä onnesta. Vaikka olenkin hieman hukassa. Vieraaseen ihmiseen tutustuu helposti, mutta kun itse muuttuu paljon, tutustuminen vaatii enemmän aikaa. Ja sitä minulla on, joten aion aloittaa itsetutkiskelun ja tutustua siihen minuun, joka tällä hetkellä olen! Olen päivä päivältä enemmän sitä, miksi haluan tulla. Olen päivä päivältä lähempänä tervettä minua.

- 40kg

Puoliväli saavutettu.

 

 

Avainsanat

Kommentit (40)

Voi muru mä olen niin ylpeä susta! Ja eniten siitä että sä julkasit tän postauksen. Uskon ettei ole helppoa paljastaa syvimpiä tuntoja kipeistä asioista mut avautuminen ja rehellisyys sekä puhuminen on usein avain ulos niistä kipeistä asioista ja menneisyydestäkin joka ei aina oo niin helppo. ♡ suurin työ on tehty jo. Se on se et sö oot löytäny tien jonka päästä löyät ittes. Siit alkaa uus tie. Ja oli sulla kiloja tai ei, oot valtavan kaunis ja viehättävä. Oot aina ollu ja tuut aina olemaan ♡ sä jos kuka pystyt mihin vaan.

Voi ei :’) Mä kyynelehdin! Kiitti muru <3

Hyvä teksti ja voin samaistua hyvinkin paljon siihen. Tsemppiä matkaan <3

Kiitos <3 <3

Tähän pystyn samistumaan olen tunne syöjä mutta pitäis perehtyä enemmän aiheesen miten päästä pois siitä. Huomaan monesti että nyt yritän ja saankin itteeni ruotuihin mut sitten tulee se puntari mikä ei niin ole mun ystävä ku siel ei tapahdu mitään tai tapahtuu mutta väärään suuntaan 🙁 mikä lannistaa sitten taas niin paljon.pitäis löytää se tasapaino että ku mä nyt olen löytäny liikunnan ilon mutta siyten taas menee ruokapuoli ihan retuperälle aina on sama jompikumpi menee perselleen 🙁 kiitos tästä tekstistä mä ainakin sain tietoo ja apua ja tukea tähän omaan elämääni 🙂

Älä luovuta! Takapakit pistää mielen matalaksi, mutta niistä selviää! Tsemppiä!

Upea tulos jo ja upean rohkea nainen olet! ? tsemppiä jatkoon!

Kiitti <3

Kiitos tästä tekstistä. Upea muutos sulla!

Kiitos <3

Koskettava postaus! Mä muistan ekan kerran kun riideltyäni mieheni kanssa autossa, siinä kiukuspäissäni aloin miettiä mitä makeaa meillä on kotona. Huomasin kuvion käytöksessäni ekaa kertaa. Vitsi mikä voittajafiilis! Hyvää matkaa itseesi, se kannattaa ehdottomasti.

Kiitos paljon! <3 Ihanaa, et oot huomannut ton, se on iso askel asian ymmärtämiseen ja totutun kaavan rikkomiseen <3

Tosi aito ja motivoiva kirjoitus. Se on kyllä hurjan vaikea päästä irti noista ”särkykarkeista”. Yritän kovasti oman lapsen kohdalla tehdä toisin kuin mitä omat vanhempani.

Niin, mä en jotenkin itse ole tajunnut koko asiaa, ennen kuin se oli jossain kirjassa mainintana. Ihmismieli toimii niin oudosti, ettei tommosten juttujen seurauksia pysty mitenkään ymmärtämään.

Aivan mahtava suoritus jo tähänkin asti! Ja tsemppiä jatkoon! Ehkä tästä saisi itsekin potkua samaan hommaan….

Voi toivottavasti! Kiitos <3

Hienoa pohdintaa ja hyvä teksti! 🙂 Olen meittinyt itsekin paljon samoja juttuja, koska olen aloittanut elämäntaparemontin ja paininut juurikin tapa/tunnesyömisen kanssa ja painon jojoilu on ollut arkipäivää! Jos sinua kiinnostaa tsemppi blogin muodossa, käy katsomassa miun, se on hyvinvointiin painottuva lfestyleblogi, joten ruokaan, liikuntaan ja sisäiseen hyvinvointiin löytyy paljon asiaa 🙂 http://eemmaot.blogspot.fi

Kiitos! Käyn tutkimassa! 🙂

Rohkea kirjoitus! 🙂 Oma lukioaikani koostui pelkästään opiskelusta ja kavereiden ja poikaverin kanssa hengailusta (= bileitä lähes joka viikko). Ylipainoa minulla oli pari kiloa enkä harrastanut minkäänlaista liikuntaa. Luulin, että liikunta veisi aikaa esim. opiskelulta, ja ettei lukiolaisella olisi aikaa liikkua. Luulin, että lukiolaiset vain lukevat, ja sporttityypit on erikseen. Kuinka väärin! Olisipa joku infonnut, että jos kävisin vaikka puolen tunnin lenkin joka ilta, niin nukkuisin paremmin, oppisin paremmin, ärsyttävä kylmä ja nihkeä hikoilu poistuisi ja ennen kaikkea hymyily lisääntyisi. Ylipäätänsä kaikille koululaisille voisi infota liikunnan hyödyistä. Tsemppiä!! 🙂

Toi on kyllä tosi tärkeä oivallus! 🙂

Moi!
Mahtavan työn olet tehnyt! Olen käynyt itse samanlaista matkaa ja taistelen edelleen samojen asioiden kanssa, mutta nyt hieman pienemmässä mittakaavassa. Josta on vaara taas palata takaisin, kun sulkee silmänsä peililtä ja puntarilta. Tulen todennäköisesti aina olemaan ruokariippuvainen! Sen tiedostaminen on auttanut omaa päätäni ymmärtämään miksisamat, vanhat käyttäytymiskaavat ovat niiiiin helppoja noudattaa.
Mutta hei! Katsele vanhoja valokuvia, ota uusia ja vertaa. Se ainakin mua innostaa!

Se on kyllä kivaa! Kuvista se suurin muutos näkyy 🙂

Hieno kirjoitus ja todella hyviä oivalluksia syömis-käyttäymismallista! Nyt vaan todella paljon tsemppiä, että jaksat urakan loppuun asti!!!
Itsekin olen tiputtanut 30kg ja nyt paino Alkanut jumittamaan.. Liikuntaa vaatii todellakin vaikka ruokavalio on superterveellinen ja tsekattu aika-ajoin vastaamaan sopivaa energiantarvetta. Mutta luotan siihen että se kroppakin heräilee taas pikkuhiljaa ja sinnikkyys palkitaan 😉

Varmasti! Tsempit sinnekin!

Kiitos paljon rehellisestä ja koskettavasti kirjoituksesta. Meitä on monta jotka saavat tästä paljon toivoa omalle matkalleen❤????

<3 <3 <3

Rohkea, ja vahva nainen ❤ Kiitos, että jaat tämän henkilökohtaisen asian meidän muiden kanssa. Hyvää naisten päivää!

Kiitos samoin <3

Mahtavan työn olet jo tehnyt!! Tsemppiä jatkoon!

Kiitos <3

Wau, olipa upea teksti! Sulla on aivan mahtava asenne! 🙂 Tsemppiä loppumatkaan!

Kiitos <3

Kiitos tästä kirjoituksesta! Edistyy hyvin tuo sun elämänmuutos!

Itselle nousee omia kipeitä kokemuksia mieleen… Olen kertaalleen laihduttanut 30kg, sitten toisen kerran 55kg ja sen painon pidin poissakin vuoden ajan (ollen silloin painoindeksillä n.23-24). Mutta mikään määrä liikuntaa, motivaatiota ja ruokavalion rukkausta ei saanut sitä hommaa oikeasti pysyvästi muuttumaan. Olin valtavan motivoitunut sen koko tiputuksen ajan ja päätin, että piru vie jaksan vuoden ajan, että varmasti uudet tavat vakiintuvat ja paino alkaa ns.pysyä… mutta ei siinä käynyt niin. Jokin kehossa ja mielessä taisteli koko sen normipainoisen vuoden ajan sitä tilannetta vastaan. Se oli kauhean lannistavaa! Aivan pienen pienet muutokset ruokavaliossa kostautuivat ja paino lähti aina heti nousuun. Jouduin tarkkailemaan painoa päivittäin ja koko ajan menemään ihan minikaloreilla, jotta se pysyi saavutetussa painossaan. Punnitsin edelleen vielä vuodenkin päästä kaiken mitä söin ja kieltäydyin kaikista pullista ja herkuista,joita vieraisilla tarjottiin.

En aivan tarkalleen muista mikä siinä sitten lopulta keikautti homman kumoon, ehkä se oli elämässä eteen tullut kriisitilanne, jossa meni kuukausi pari niin, että en kyennyt keskittymään niin 100% ruokailuihin ja sain sen aikana 20kg takaisin. Ja huom! ilman, että silti olin siirtynyt takaisin sokeriaddiktioni pariin, vaan jotenkin vain syömällä normiruokaa enemmän kuin piti. Tämä oli niin kauhea takaisku, että en enää löytänyt motivaatiota lähteä taistelemaan uudestaan. En ainakaan silloin.

JOkin aineenvaihdunnan säästöliekkitilahan siinä varmaan on silloin ollut. Jotain olen tehnyt rankasti väärin sitten saavutettuani normipainon.

Mutta niin vaikeaa kuin makeanhimosta onkin päästä (se palasi sitten luovutusfiilisten jälkeen tuhat kertaisena takaisin ja paino nousi nopeasti kolminumeroisten puolelle… muutamassa kuukaudessa 20kg lisää sen jo lihotun 20kg päälle), niin vielä vaikeampaa on löytää miten saataisiin paino ja elämän jonkinlaiseen pysyvämpään tasapainotilaan saavutetun tuloksen jälkeen!

Tähän kannustan siis jo etukäteen miettimään, että kuka asiaan vihkiytynyt lääkäri tai muu asiantuntija sitten kannattaa ottaa avuksi siinä kohtaa! Pelkällä ravitsemusneuvonnalla ei ehkä sitä saa selätettyä, pelkällä mielenterveyshoidollakaan ei pääse pitkälle. Tai näin oli ainakin omalla kohdallani. Nyt tiedän kenen suuntaan minun olisi tullut kääntyä ja jos joskus pääsen takaisin normipainoon jälleen, niin otan heti ohjelmaan tämän avun piiriin hakeutumisen!

Se viimeisin vuosi, normipainossa, mutta kauhean tiukalla ruokavaliolla ja kavennetulla elämisellä, oli niin rankkaa, että ei se ollut mitään elämää enää sekään.

Toivon, että saat kaikki ne kilot pois, joille olet valmis sanomaan hyvästit! Tahdoin vain myös kertoa, että varaudu siihen, että siellä lopussa – et olekaan lopussa, vaan uuden projektin edessä ja siihen voit tarvita jotain sellaista uudenlaista osaamista, jota laihdutukseen muutoin keskittyneet tahot eivät kunnolla osaa antaa! Ehkei kaikille käy niin ohraisesti kuin minulle, mutta kun tiputat tuommoisia suuria kilomääriä kuten minäkin, niin se riski on suurempi, että siinä tulee ihan näitä fysiologisia ongelmia eteen… näistä ei puhuta ollenkaan niin paljon kuin laihduttamisen aloittamisen vaikeudesta.

Ehkä olet jo vähän huomannut tosiaan, että liikuntaa on pakko lisätä jossain kohtaa matkaa, jotta laihdutus etenee. Mutta se ylläpito, se lopullinen elämänmuutos, ei oikein voine perustua valtaisiin liikuntamääriin (tarkoitan älyttömiin liikuntamääriin, joita niitäkin sen vuoden ajan kaiken kiireen keskellä vain sinnikäästi yritin saada aikatauluun mahtumaan) eikä siihen, ettei koskaan ikinä voi osallistua mihinkään mitä muut ihmiset tekevät – kun aivan pienetkin kaloripoikkeamat kostautuvat.

Ja se ei ole psykologinen juttu. Eikä se ole tahdonvoimajuttu. Eikä se ole matemaattinen (kalorit sisään, kalorit ulos) juttu. Se on pikkaisen niitäkin, mutta sitten se on jotain vielä lisää. Voi kun toivon, että löydät jo ennakolta tähän jonkun, joka osaa oikeasti ymmärtää tilanteen, jos se tulee sinulle eteen! Epäileväiset katseet (kuinka varmaan vaan et nyt ole kertonut rehellisesti mitä olet syönyt tai tämä on silkkaa matematiikkaa tms). eivät ainakaan auta silloin ja näitä siis ravintoterapeutitkin voivat sitten olla jakelemassa.

Tulipas nyt varoittava tarina! Mutta koska tämä kauhukokemus on minulla siellä mörkönä historiassa, niin yritän kertoa sen aina kun joku jaksaa kuulla! Tiedän olleeni lähes pakkomielteinen sen laihdutuksen ja ylläpitovuoden aikana, että mitään ylimääräisiä kakkupaloja siellä ei näkynyt ja silti se viimeinen vuosi oli niin niin pienestä aina kiinni, ettei paino lähde rakettimaiseen nousuun, että todella toivon, että olisin ymmärtänyt silloin, että sama logiikka kun oli pätenyt laihdutukseen ei vain enää pätenyt ylläpitoon. Ei elämää voi pysyvästi perustaa erilaisten sääntöjen sisälle.

Nyt olen aloittamassa uudestaan laihtumista. Kiloja on paljon. Aluksihan ne varmaankin tippuvat vain pienellä hienosäädöllä. Loppua kohden arvelen, että on pakko jälleen mennä tiukalle ja tarkalle osuudelle. Mutta sitten se tasapainon löytäminen, se pysyvätila, se jokin joka olisi oikeasti mahdollista ylläpitää pysyvästi eikä olisi jokaisen elämänkriisitilanteen ja otteen herpaantumisen kohdalla katastrofaalisesti menetetty… siihen aion panostaa vähintään kaksinkertaisesti mitä siihen varsinaiseen laihduttamiseen!

(Ja nyt jos ihmiset ajattelevat, että ei pitäisi missään kohtaa mennä tiukalle diettiosuudelle, siinä viimeisiä 10-20kg tiputtaessaan, niin ei ehkä ole kokenut sitä mistä Sofiakin kirjoittaa, että riittävän monia kymmeniä kiloja kun jo on tiputtanut… ei mikään pelkkä kohtuukalorinen ruokavalio enää laihduta – vaan siinä on otettava rajumpaa otetta, jotta ne saa tiristettyä pois…)

Kiitos että jaoit tarinasi! Itsehän olen suurimman osan pudottanut syömällä ”paljon”, mutta tarkkailemalla että mitä ja kuinka usein. Nyt pidän kireämpää tahtia hetken, mutta ajatukseni nimenomaan on että rankoilla dieeteillä saa pieniä aloitussysähdyksiä, mutta se elämäntaparemontti on se avain pysyvyyteen. Mä uskon et toi mitä sulle on käynyt, on varmasti rikkonut sua paljon. Tiedän itsekin miten pahalta se tuntuu, kun tulee pienikin takapakki, saati sitten suuri. Mut itse yritän etsiä sellaisen ruokavalion, mitä pystyy noudattamaan aina ja millä pystyy ylläpitämään niitä jo pudotettuja kiloja.
Sitä en tässä vaiheessa tiedä, että onko minulla liian ruusuinen käsitys painon ylläpidosta tiputusvaiheen jälkeen. Minulla ei ole aiempaa kokemusta näin valtavasta pudottamisesta. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että pienikaloriset dieetit on kehon herättelyä varten, mutta että normaalipainon voi pitää samalla tavalla, kuin painoa voi pudottaa: Syömällä riittävästi, oikein, usein ja tarpeeksi.
Onko se sitten mahdollista vai haaveilua, sitä en vielä tiedä.
Kiitos tosiaan vielä, että jaoit tämän. Tästä on varmasti hyötyä muillekin. Toivon sinulle valtavasti kaikkea hyvää jatkoon! <3

Kiitos tuhannesti tästä postauksesta. Kiitos on mahdollista!

<3 <3

Wow, olipas tyhjentävä postaus! Pistää miettimään, jonnin verran kun itseltäni ylipainoa löytyy myös. Lueskelin tuota tupan tumppaus postausta, onko sulla paino noussut? Tai oletko huomannut syy-seuraus -suhdetta? 🙂

Tsemppiä elämänmuutokseen ja kivaa kevättä!

Alkuun oli vaikeaa, koska käsien lihasmuisti halusi käsien tuovan suuhun koko ajan jotain. Siihen se lihominen tupankanpolton lopettamisen jälkeen varmasti perustuukin. Lihasmuisti + se että kaikki maistuukin yhtäkkiä paremmalle. Itse korvasin sen sähkösavukkeella. Imeskelen siitä erimakuisia vesihöyryjä, kun kaipaan tupakkaa. Myös joku oman mielenmukainen käsityö: neulominen, virkkaaminen tms on hyvä apu, että käsillä on tekemistä. Olen saanut painon pysymään edelleen laskujohdanteisena, vaikka tupakanpolton lopetinkin. Jotenkin väittäisin, että lihominen ei ole mahdollista, jos pitää ruokavaliosta huolen. Ja väitän myös että lihominen on väistämätöntä, JOS niihin omiin syömisiin ei kiinnitä huomiota. Monesti ihminen korvaa tupakan huomaamattaan karkilla, se on kuulema aika yleistä. Joten summa summarum: Jos huolehtii siitä ettei syö liikaa/ enemmän kuin yleensä ja seuraa omia toimiaan, en usko lainkaan lihomiseen tupakan polton lopettamisen jälkeen 🙂
Kiitos paljon! Ja ihanaa kevättä sinnekin <3

Kommentoi juttua: Laihtumisen (ja lihomisen) psykologinen puoli!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Spinach soup with boiled eggs. One of My favorites ❤️
.
.
.
#spinach #spinachsoup #boiledeggs #healthyfood #tastyfood #tasty #homemade #instafood #instachef #instafoodie #foodie #foodstagram #foodoftheday #soup #soupday #mitätänäänsyötäisiin #pinaattikeitto #hyväruokaparempimieli #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Noodles and veggie-mincedmeat-tomatosauce, salad and cottage cheese 🍝😍
.
.
.
#noodles #tomatosauce #veggies #salad #cottagecheese #healthy #healthyfood #tastyfood #tasty #instafood #instachef #instafoodie #foodstagram #foodie #weightlossfood #lowcalories #sogood #loveit #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • You do enough.
You have enough.
You are enough.
Relax. ❤️
.
.
.
#aforismi #youdoenough #youhaveenough #youareenough #relax #bettebox #thoughtoftheday #thoughts #beyou #fruttidimutsi #kotiliesiblogit
  • Sushi-wednesday 🍣🍱😍 Take Away from Konnichiwa, Lahti ❤️
.
.
@konnichiwalahti
@ravintolakonnichiwa 
I love @resqclub -app 😍😍😍
.
.
#konnichiwa #konnichiwalahti #takeaway #takeawaysushi #sushi #sushiwednesday #sogood #omnomnom #tastyfood #healthyfood #healthy #tasty #instafood #foodstagram #foodie #instafoodie #purelove #resqclub
  • It's Pasta Bolognese -day 😍😍🍝🍝
.
.
.
#pasta #pastaday #pastabolognese #pastapasta #pastatime #instafoodgram  #instafoodie #instafood #foodstagram #instachef #homecooking #homemade #foodoftheday #whatsfordinner #healthyfood #healthy #tastyfood #hyväruokaparempimieli #pastaa #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • You know the feeling that someone stares at You? I know. It was my hubbys slippers... Scary homer slippers.
.
.
.
#staring #slippers #scaryslippers #homer #homersimpson #thesimpsons #scary #fruttidimutsi
  • Jallusinappi on kinkun paras ystävä! Käy kurkkaamassa herkullinen resepti blogista!
.
.
.
#jaloviina #jallusinappi #joulu #joulusinappi #sinappi #mustard #jouluherkut #instafood #instafoodie #foodstagram #foodgram #goodandtasty #christmas🎄 #christmastime🎄 #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X