Maistuisiko lasi aurinkoa?

Paras osa talvesta on juuri alkamassa: se kun se loppuu nimittäin. Meillä päin on aurinko näyttäytynyt jo monena päivänä ja plussan puolelle kiirii lämpömittari jo lähes päivittäin. Minä rakastan kevättä. Aurinkoa ja sitä kun luonto alkaa sulamaan ja heräilemään horroksestaan. Tiedän että kevääseen on vielä pari kuukautta, mutta silti! Koska ulkona on nyt tappoliukasta, olen jättänyt kävelylenkit pikkuteillä suosiolla väliin. Sen sijaan me lasten kanssa ollaan rakennettu lumiukkoja pihassa ja käyty käppäilemässä lähikaupungin keskustassa, missä kävelytiet ovat jo sulat. Odotan jo kovasti pikkuteidenkin sulamista, sillä mikään ei kannusta ulkoilemaan niin kuin kauan odotettu aurinko!

Otin tänään sitten tämän kunniaksi varaslähdön kevääseen ja nautin lasillisen aurinkoa. Suoritin etsintöjä googlesta, miten porkkanasta saisi mehua ilman mehustinta, eikä vastauksia oikein tahtonut löytyä. Sain muutaman vinkin Facebookista miten saisin kotikonstein porkkanan juotavaan muotoon ja muutaman testierän jälkeen minulla oli puoli litraa aurinkoa pullossa. Istuin keittiöön katselemaan ihanaa keväistä säätä ja nautin kokonaisen lasillisen tätä suloista vitamiinipommia.

Tällä päivän aloittaminen tekee huonommastakin aamusta toiveikkaan, vitaamiinit on taattu, lisättyä sokeria ei tarvita ja siitä puolen litran mehusta saat helposti 3-4 lasillista tiivistettyä aurinkoa.

DSC_0087 DSC_0086

TARVITSET (n. 6dl)

3 keskikokoista porkkanaa
2 appelsiinia
vettä
Kanelia
(Halutessasi voit raastaa tuoretta inkivääriä mukaan)
Smoothiekoneen, blenderin tms.

Seuraavaan erään lisään myös tuoretta minttua sekä pinaattia!

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi raastinraudalla. Kuori appelsiinit ja poista valkoiset osat mahdollisimman tarkasti. Surauta kaikki ainekset blenderillä tai smoothiekoneella tasaiseksi ja lisää oman maun mukaan vettä. Paksumpi seos menee smoothiena ja mitä enemmän vettä lisäät, sitä mehumaisempaa saat. Jos seoksen koostumus ”ällöttää”, voit lisätä enemmän vettä ja siivilöidä sen mehuksi. Jäähdytä jääkaapissa ja nauti!DSC_0092

 

Avainsanat

Kommentit (10)

Kas kun ei itsellä tullut mieleen toi siivilöinti kun tein smoothieta johon pistin appelsiinia. Itseä jäi niin pahasti häiritsemään ne ”rämmäleet” siellä joukossa. Pitänee kokeilla uudelleen ..ja toi porkkana kuulostaakin just hyvälle! Kiitti taas vinkistä 🙂

Eipä mitään! Toi porkkana on _IHANAA_ <3 🙂

Just tein eilen tätä mehua mehustimella… nam Nam! ! Inkivääriä laitoin mukaan

Voi kun olisi se mehustin 🙂

Täytyypä testata! Itse olen aloittanut tänä vuonna liki jokaisen päivän smoothiella (paitsi satunnaiset vapaat sunnuntait, jolloin syödään riisipuuroa 😀 ). Lemppariksi on muodostunut helppo ja nopea versio, joka pitää nälän loitolla tuntikausia! Laitan vain ananasmurskaa purkin, rahkaa (n. ½ purkkia), auringonkukansiemeniä sopivasti ja kookosmaitoa, että puteli tulee täyteen 🙂 Asian vierestä mutta smoothiella on saanut korvattua leivän liki kokonaan ja kun sen lisäksi olen jättänyt makeat syömättä, niin kymppikilo tipahti kuin itsestään! :O 😀 (y)

Wau! Tosi kiva idea, mä kokeilen tota sun aamupalaa 🙂 Jospa mäkin pääsisin taas uuteen nousuun 🙂 Kiitos! 🙂

Toivottavasti maistuu myös sinulle. Ei ainakaan ole vaikeaa tehdä 🙂 Tsemppiä sinun urakallesi, omani on vasta alussa 🙂

Musta tuntuu et mullakin on urakka uudelleen alussa. Matka on niin kovin pitkä ja nyt on ollut taas vaikeampi kausi. Jospa se tästä kun kevät tulee! Tsemppiä sinne!

Kiitos 🙂 Itse pudotin vajaa kymmenen vuotta sitten 30kg…jotka tuli uuden parisuhteen myötä takaisin 🙁 Nyt olen vain niin totaalisen kyllästynyt omaan olomuotooni, joten tsemppi on kova päästä näistä eroon! Vaikeinta on ollut veden juonti! Meillä tulee ihanaa vettä suoraan lähteestä, mutta en vain muista juoda. Nyt olen siis opettelemalla opetellut juomaan vettä 😀 Leivät olen korvannut smoothiella. Omat aamuni alkavat todella aikaisin (ennen klo 4…) joten teen kaksi smoothieta, joista toisen juon ajomatkan aikana töihin. Toisen juon ensimmäisellä kahvitauolla. Ruuaksi teen yleensä ruokaisan salaatin. Kotona syön monestikin normi ruuan, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Ja sitä vettä joka välissä! Liikuntaa en ole vielä lisännyt, kun ensin oli järkyttävät pakkaset ja nyt nuo liukkaat…vatsalihasliikkeitä teen kylläkin joka päivä vähintään 20. Määrät on kyllä lisääntyneet, eilenkin tein kymmenen sarjoja kymmenen eli yhteensä jaksoin puristaa 100 vatsalihasliikettä! Ihan uskomatonta, kun tammikuun eka jaksoin hädin tuskin sen 10 kertaa, minkä pistin aloitustavoitteeksi. Mutta näillä mennään ja alku on ainakin lupaava 🙂 Ehkä kesällä voi pukeutua muuhunkin kuin jätesäkkiin 🙂 🙂 🙂

Kuulostaa todella hyvältä! Kotona on aika helppokin tehdä pientä lihaskuntotreeniä ja youtube tarjoaa lisäksi tosi paljon hyviä videoita avuksi. Mulla meinasi myös olla tuo veden juonti vaikeaa, joten mä otin 2,5l kannun minkä täytän aamuisin ja juon siitä pitkin päivää, niin tulee juotua varmasti. Mun pitäisi kanssa aloittaa kotikuntoilu uudestaan nyt, kun flunssasta on toivuttu. Se aloittaminen vaan on se ”vaikein” osa 🙂 Mut ihan mahtavaa miten hyvin oot päässyt alkuun! Hurjasti tsemppiä koko rupeamaan, sä onnistut!! <3

Kommentoi juttua: Maistuisiko lasi aurinkoa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • @laplay_heididi sylitaso tuo rentoutta työntekoon 😍 oon rakastunut! ❤️ Lue lisää blogista! Linkki profiilissa 👌
.
.
.
#sylitaso #laplay #työjuttuja #parastajustnyt #kaupallinenyhteistyö #helpottaaarkea #helpottaatyötä #fruttidimutsi
  • Punaviinisuola on kiva jouluvieminen ja sen valmistaminen on erittäin helppoa. Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
Redwine Salt. Nice gift And easy to Make 😊👌
.
.
.
#redwine #redwinesalt #wine #punkku #punaviini #punaviinisuola #homemade #easytomake #giftideas #christmas #christmasgiftideas #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • @jenoradesign Jennin ottamat sisaruskuvat ja kokemukset kuvauksista nyt blogissa! Linkki profiilissa 😊👌❤️
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #sisaruskuva #valokuvaus #ammattikuvaaja #studiokuvaus #frozenphotoshoot #frozen #elsa #olaf #photoshoot #letitgo #mykids #äipänmurut #lapsenimun #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog
  • Juustokakku-piparkakkupallot on joulun paras herkku 😍 Resepti blogissa, linkki profiilissa 👌
.
Cheesecake and gingerbread mini bites 😍❤️
.
.
.
#cheesecake #cheesecakeminibites #cheesecakebites #gingerbread #gingerbreadcrust #christmasfood #christmasdelights #christmas #juustokakku #piparkakku #bakestagram #bakingday #bakedwithlove #tastyfood #foodgrams #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi #uusipostausblogissa #uusipostaus
  • Elsa ja Olaf kävi sisaruskuvissa ihanan @jenoradesign Jennin luona! Huomenna aamulla pääset kurkistamaan blogista meidän kokemukset ❄️❤️❄️❤️❄️
Kiitos Jenni 😍
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuva #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #valokuvaus #valokuvaaja #keskisuomi #laukaa #frozen #elsa #olaf #letitsnow #letitgo #loveit #paraskuvaaja #photography #photoshoot #frozenphoto #frozenphotoshoot  #jyväskylä #toivakka #lievestuore #hankasalmi
  • Piparkakkuja 🍪❤️🎅
Gingerbread cookies 🍪❤️🎅
.
.
.
#gingerbread #gingerbreadcookies #pipareita #piparkakku #joulu #joulutulee #bakingday #withkids #bakestagram #bakegram #instafood #instafoodie #foodie #foodgrams #baking #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Christmas is here ❤️ instead of spruce we have a cypress that Kids decorated ❤️ less than a month away to celebrate The best.time of The year ❤️
.
.
.
#christmas #cypress #xmas #xmasdecor #christmasdecor #joulu #joulukoriste #sypressi #joulukuusi #christmasspruce #christmastree #happyfamily #chrisymasmood #christmasmode #lessthanamonth #jinglebells #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X