Lohturuokaa: Huijarin pasta bolognese 180kcal

”Kesäkurpitsapastasoijabolognese”. Mikä ihana sanahirviö, mutta ei sitä oikein muutenkaan pystynyt kirjoittamaan selkeästi. Soijarouhe. Aivan uskomattoman hieno keksintö. Se on nyt sitten virallisesti vakiintunut meidän ruokiin. Mahan saa helposti täyteen alle 200 kcal ja nälkä pysyy poissa KAUAN. Ehkä jopa yhtä kauan kuin tavallisella pasta bolognesella. Tai kauemmin, en osaa sanoa.
Soijarouhe on asia mitä useimmat vierastavat ja kamalaahan se maultaan onkin, jos sitä ei mausta ja valmista oikein. Olen saanut vegaaniryhmistä erittäin toimivia ideoita valmistukseen ja sillä keinoin sen maku on alkanut toimia uskomattoman hyvin. Liha on lihaa, mutta soijarouheen koostumus ja ulkonäkö ovat lähestulkoon kuin jauhelihalla. Jos ei ole valppaana, saattaa tulla huijatuksi.

Kesäkurpitsapastan valmistukseen käytin uusinta vempelettäni. Kiinan kaupoista on tullut tilailtua kaikenlaista hauskaa viime aikoina, kun tilaaminen on tehty niin helpoksi. Yksi näistä hauskoista parin euron viritelmistä oli raastin, jolla vihanneksista saa ”spagettia”. Ja sitä käytin nytkin. Tavallinen raastinrauta kuitenkin ajaa ihan saman asian, että älä panikoi jos sinulla et juuri tätä vempelttä ole. Raastoin 200g kesäkurpitsaa pastaksi. Nauha oli niin ohutta, että parin minuutin kypsennys kiehuvassa suolavedessä riitti. Lisäsin annokseeni 2dl soijabolognesea sekä desin porkkanaraastetta ja laskin että kaloreita koko annoksessa on 180kcal. Eli erittäin kevyttä ja herkullista!
Muu perhe söi ruoan rakettispagetin kanssa, koska tarvitsevat niitä kaloreita, toisin kuin minä. Lasten annoksiin lisäsin myös auringonkukkaöljyä, että saavat hyviä rasvoja ja jaksavat kasvaa…

DSC_0052

TARVITSET (5 annosta)

1 kg (200g / syöjä) Kesäkurpitsaa
Suolaa, vettä

2 dl Soijarouhetta
3 dl Vettä
1 tl Auringonkukkaöljyä
1 rkl Kasvisfondia
2 Valkosipulinkynttä murskattuna
1 Iso sipuli
1 Iso porkkana
1 tlk (500g) Tomaattimurskaa

Lisäksi pari porkkanaa raastettuna salaatiksi

Suolaa, pippuria, pizzamaustetta

Kuumenna pannulla öljy ja pyörittele valkosipulimurskaa siinä. Heitä soijarouheet, kasvisfondi ja vesi perään. Kypsyttele sen aikaa että vesi alkaa imeytyä soijaan. Lisää sipulit kuutioituna ja porkkana raastettuna ja kypsentele sen aikaa, että sipulit alkavat muuttua läpikuultaviksi. Kaada tomaattimurska sekaan ja keittele miedolla lämmöllä n. 10min. Mausta ja maista.

Kiehauta vesi ja mausta suolalla. Heitä kesäkurpitsa raastettuna ja anna olla 2 minuuttia. Siivilöi vesi pois. Kasaa annokset: Yhteen annokseen tulee 200g kesäkurpitsaa,  2-2,5dl kastiketta ja 1 dl porkkanaraastetta. Nauti heti!

Aiemmat lohturuokaa vähillä kaloreilla postaukseni löytyvät näistä linkeistä: Chili sin Carne ja Salaattiburgeri.

Kommentit (4)

Histi tää kuulosti tosi hyvälle!! Tää tulee ehdottomasti testiin, kiitos ohjeesta 🙂

Eipä mitään <3

Soijarouhe on kyllä ihmeruokaa sen koostumuksen ja monikäyttöisyyden takia, ja varmasti helppo tapa tutustua kasvispainotteisempaan ruokaan! Tämän voisi pistää itsekin kokeiluun. 🙂

Oon täysin samaa mieltä! Ja kokeile ihmeessä, tää on mielettömän hyvää!! 🙂

Kommentoi juttua: Lohturuokaa: Huijarin pasta bolognese 180kcal

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X