Miten meni, noin niin kun omasta mielestä?

DSC_1056

No helppoon kysymykseen helppo vastaus: Ei mennyt kovinkaan mallikkaasti.Tai no, suoraan sanottuna ei tuo vastaus tunnu minusta helpolta. Se tuntuu minusta poikkeuksellisen pahalta. Olen niin omituisen itsepäinen yksilö, että edes oma järkeni ei saa minulle puhuttua järkeä.

Kun keväällä pidin sen Naturdietin kuurin, ajattelin sen olevan minulle sysäys kohti terveellisempää elämää. Että sen jälkeen minun on helppo siirtyä elämään oikein. Että se auttaa minut takaisin jaloilleni piiitkään jatkuneen huonon jakson jälkeen. Mutta ei siinä niin käynyt.

Pudotin tuolloin painoa 15-17kg. Miten sen nyt haluaakaan laskea. Kun lopetin sen, koitin hetkellisesti elää ns hyvin, mutta paino siirtyi nousupuolelle. Se ei minua ahdistanut lainkaan, sillä tiesin niin käyvän pitkän paaston jälkeen. 9 päivää kuurin jälkeen vaaka näytti 7kg enemmän. Juuri sen verran mitä olin odottanutkin.

Tuli alkukesä. Ja grillaus. Viisas olisi hoitanut sen aivan kuten minäkin olin ajatellut. Mutta koska jonkun piti testata Rähinän Iso Lerssi ja grillipizzat, minä äänestin itseni jatkoon. Ja mikä kruunaisikaan herkulliset grilliruoat paremmin, kuin jälkiruoat. Sitten olikin töitä. Pitkät päivät meni pienellä ruoalla, ja vapaapäivät tankatessa. Lohturuokailu näytti minulle jälleen paikkani. Olin koko kesän muutenkin alavireinen, ehkä kävin jopa masennuksenkin puolella. Ja vaikka tiedostan lohturuokailevani, en edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Vanhat tavat olivat tiukassa, ja minä liian heikko tai tyhmä edes yrittääkseni tehdä asialle mitään.

DSC_0995

Olen silti jostain onnellinen. Paino ei ole kuitenkaan kesän aikana noussut tuosta alkusysäyksestä. Mutta ei se ikuisesti voi tähänkään jäädä. Syksy tuli rysäyksellä. Päivät kylmeni nopeasti ja tajusin, että nyt tämän täytyy muuttua. Pahinta välinpitämättömyyttä on välinpitämättömyys omaa itseään kohtaan.

Olen saanut lukuisia viestejä viime kuukausina, minulle on tarjottu jos jonkinlaista kuuria, pilleriä ja ihmelitkua. Mutta vastaus ei löydy niistä. Vastaus on minun korvieni välissä. Minun suhtautumisessani ruokaa kohtaan. Minun riippuvuudessani. Minun tavoissani elää, ja minun tavassani kohdella kaltoin itseäni. Jos en löydä sitä ”vikaa” ja ratkaisua siitä, ei mikään kuuri tai litku maailmassa muuta minua.

Se tunne, kun et petä vain itseäsi

Keväällä, kesken Naturdietin kuurin, näin ilmoituksen jossain Facebookin ryhmässä, missä nuori mies tarjosi PT-palveluita. Hän oli juuri valmistunut Personal Traineriksi, ja halusi antaa muutamalle ihmiselle omien tarpeiden mukaan räätälöidyn ruokavalion sekä treeniohjeet. Olin yksi niistä muutamista, jotka saivat tuon palvelun ilmaiseksi. Tuo ihana Toni on jaksanut tasaisin väliajoin kysyä minulta kuulumisia, miten homma sujuu ja miten jaksan. Ja aina vastaan että ihan pian minä aloitan, niin kuin jokainen loppuelämänsä laihduttava. Tuntuu että petin hänet siinä samalla, kun petin itseni. Kerta. Toisensa. Jälkeen.

Ja viime viikolla, kun kävimme perheen kanssa maakuntamatkailemassa, pyysin miestäni ottamaan minusta kuvia kauniilla pellolla. Ja siinä kuvia käsitellessä se todellisuus iski. Minä en näytä siltä miltä minä haluan näyttää. Minä en pidä kuvistani eikä niistä saa hyviä tekemälläkään, niin kauan kun minä näyn niissä. Ja anteeksi epä-äidillinen ilmaisu: MINUA VITUTTAA.

Minä en kaipaa sääliä. En kaipaa kehuja. En kaipaa minkäänlaisia kommentteja ja mielipiteitä mitä muut minusta ajattelevat. Minä olen vihainen itselleni siitä, että minä en näytä siltä miltä MINÄ haluan MINUN näyttävän. Minä en elä niin kuin MINÄ haluan MINUN elävän. Enkä minä kohtele itseäni niin kuin MINÄ haluan ITSEÄNI kohdeltavan. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?

DSC_1048 DSC_1039 DSC_1038

Minulla on ollut tuhottoman paljon aikaa noudattaa noita ohjeita. Mennä salille, syödä oikein. Muuttaa kerralla tai edes pikkuhiljaa suhtautumistani ruokaan, treeniin ja elämiseen ylipäätään, ja edelleen minä valitan samaa paskaa, mitä viime vuonnakin tähän aikaan. Olen TAIVAAN KIITOS edes 15 kg kevyempi, kuin vuosi sitten, mutta tässä ajassa minä olisin voinut saada pois 50kg. Jos minä en olisi minä.

Minä olen viimeisen puolen vuoden aikana lukenut kirjoja enemmän kuin koskaan elämässäni yhteensä. Ja niissä on sama teema, se sama vire: Painonhallinta, treenaus, tunnesyöminen, ruokariippuvuus… Jokainen opus avaa silmiäni enemmän ja enemmän, mutta olen ollut jotenkin kykenemätön tekemään tai muuttamaan mitään. Mutta…

I’m done.

Päätin että tämä loppuu tänään, koska tiedän, että sitä huomista ei tule kuitenkaan. Sämpylät saa syödä nyt muut, minä syön iltapalaksi rahkaa. Ja huomenaamulla jääkaapin seinään kiinnitetyt ohjeet, jotka Toni minulle teki, ovat minun ohjenuorani. Haluan oppia syömään sen kaavan mukaan. Palauttaa kuntosalin ja kotitreenit elämääni ja ennen kaikkea, minä haluan voida hyvin. Ulkonäölliset seikat onkin sitten vain pelkästään kauan toivottua plussaa.

Minä tiedän että olen jauhanut tätä samaa jo ties miten kauan, mutta toisaalta, onhan tässä matkalle jäänytkin jo yli neljäkymmentä kiloa. Silti se ei minulle suuremmin ilahduta, kun edessä on EDELLEEN saman verran. Olen niin totaalisen kyllästynyt tähän kaikkeen.

Tietenkin voisin jatkaa sohvalla makailua suklaalevyn kanssa ja odottaa diabetestä, sillä kyllä se sieltä vielä minut löytää, mutta minun mittani on nyt täysi. Olen totaalisen kyllästynyt itseeni ja tähän tilanteeseen, missä roikun. Aivan täysin.

Ja että minä takaisin itselleni sen, että minä en taas luovuta kesken, minä perustin ryhmän. Ryhmän omasta kaveripiiristä, joiden kanssa me kuljemme tämän tien yhdessä. Jokaisen pieleen menneen päivän jälkeen on hurjan helppo luovuttaa, mutta nyt minulla on tukiverkosto, jotka tsemppaavat minua jatkamaan. Yhdessä jaamme toisillemme tietoa ja kokemuksia. Iloitsemme edistyksestä ja tsemppaamme kun maailma potkii päähän. Olen puolitoista vuotta ollut tällä tiellä. Välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Ja joku varmaan voisi sanoa että ”älä ole itsellesi liian ankara”. Ja varmasti olisikin siinä oikeassa. Mutta jos ja KUN minä jatkan tätä pelleilyä, minä tuhoan sillä muutakin kuin pelkät pellolla otetut asukuvat…

On taas SE aika vuodesta. Josko olisinkin kesäkunnossa 2017?

DSC_1054

Lisäys aiempaan:

Tämä postaus on kirjoitettu viime viikon loppupuolella. Sen jälkeen sain itseäni todellakin niskasta kiinni, ainakin toistaiseksi. Olen noudattanut ruokavaliota ja varannut tunnin kuntosalille, missä salin oma PT ohjaa minut toteuttamaan Tonin tekemää treeniohjelmaa. Lisäksi olen raivannut yhden huoneen talostamme ja kiikuttanut kaikki vuosien varrella hankitut kotitreenivälineet sinne. Minulla on nyt kotona oma tila, missä treenata, jos salille lähdössä joku ontuu.

Viikon jälkeen vaakakin näyttää jo 3 kg vähemmän. Turvotus on alkanut kadota ja aineenvaihdunta vilkastua. Suunta ainakin on oikea…

Haluan myös kiittää ystäviäni, jotka ovat uudessa Facebook-ryhmässämme. Olette olleet jo nyt korvaamattoman tärkeänä tukena ja uskon, että meissä on hillitöntä voimaa yhdessä.

Huomasin myös, että syksy on aina paras aika aloittaa muutokset. Viileämmät kelit ja vähenevä valo tuovat enemmän aikaa tehdä uusia juttuja. Olen tyytyväinen tähän alkuun. Tämä apinanraivolla kirjoitettu postaus sai minut tajuamaan monia asioita. Kun kaikki se raivo ja sen tuoma tunneskaala oli sanoina nenäni edessä, tajusin itsekin paremmin koko jutun. Reilu 40kg takana, reilu 40kg edessä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Muutokset pelottavat

Olen pysynyt ruokavaliossa ja olen saanut huomattavasti enemmän virtaa tehdä asioita. Suursiivosin kotia ja pääsin kiinni takaisin käsitöihinkin. Ruokavalion noudattaminen on ollut suhteellisen helppoa ja olen oppinut ymmärtämään, ettei tällainen onnistu jos motivaatiota ei ole ollenkaan. Siitä tulee vain pakkopullaa ja ahdistavaa. Nyt kun ymmärrän taas itseäni paremmin ja minulla on jälleen motivaatio kohdallaan, on helppo kulkea oikeaa polkua ja noudattaa ohjeita.

Minä en vieläkään ymmärrä, enkä tiedä laisinkaan, miksi motivaatio välillä katoaa ja hommaan kyllästyy niin herkästi. Onko minulla niin paha päänsisäinen taistelu, että turhaudun siihen, kun muutokset eivät tapahdu heti? Kyllästyn ja palaan vanhaan, enkä pysty ottamaan viisaampien neuvoja vastaan? Olen yrittänyt kuunnella itseäni ja nauttia elämästä. Kuunnella kehoani ja antaa sille tilaa. Samoin olen opetellut kuuntelemaan itseäni muutenkin. Sivuttanut epämiellyttäviä asioita kodin ulkopuolelta ja keskittyä niihin asioihin, mitkä tekevät minut onnelliseksi.

Minua jossain määrin pelottaa, että mitä tapahtuu kun seuraavan kerran kadotan motivaationi. Millä minä pidän tämän moodin päällä ja homman kasassa? Jaksanko, kun muutos on niin hidasta? Ei neljääkymmentä kiloa pudoteta viikossa, ei edes kahdessa. Siihen menee ainakin vuosi, ehkä kauemminkin. Jaksanko pitää tämän driven päällä niin kauan, vai tuleeko tästä oikeasti se pelkäämäni ikuisuusprojekti?

Entä sitten kun pääsen tavoitteeseeni? Miten minä pysyn siinä? Jos sinä tiedät vastauksen näihin edellä oleviin ihmettelyihin, ole kiltti ja kerro. Oletko pudottanut isosti painoa? Päässyt tavoitteeseen? Mitä sitten tapahtui? Pysyitkö siinä, vai tuliko kilot takaisin? Kaipaisin kovasti vastauksia, sillä jossain määrin tulevaisuus pelottaa minua.

 

 

Avainsanat

Kommentit (25)

Olen laihtunut 82kg vatsalaukun ohitusleikkauksen ansiosta.
Suurin pelko elämässä on tällä hetkellä se että lihoisin takaisin entisiin mittoihini.

On tehty tutkimus (en muista tarkempia faktoja) jonka mukaan on lähes 100% mahdottomuus pudottaa paino normaaliksi PYSYVÄSTI jos ylipainoa on enemmän kuin 20kg. En halua masentaa ? mutta se on vain biologiaa, kun paino putoaa riittävästi elimistö asettuu hätätilaan ja aivot alkavat vaatia ravintoa. Siihen ei tahdonvoima kykene pistämään vastaan. Tämä selittää pitkälti jojolaihdutusta.

Toivon kuitenkin sydämestäni että kuulut siihen promilleen joka onnistuu koska sinun vahvuudella jos millä olet onnistuja ja pistät aivojen käskytyksen kuriin..! Minä kuulun niihin joilla aivot määräävät tahdin ?, vuosien jojoilun jälkeen olen niin onnellinen leikkauksen tuomasta uudesta elämästä.

Mä itse en ehkä allekirjittaisi väitettä siitä, että jos on yli 20 kg pudotettavaa on lähes mahdotonta pudottaa painoa pysyvästi. Mun korvaan se kuulostaa hassulta kun luulis, että jos on paljon pudotettavaa niin laihdutuksen jälkeinen muutos on huomattava jonka takia ei edes haluaisi palata entiseen. Oon itse pudottanu pikkasen reilu vuodessa vähän yli 30 kg enkä mä itse halua todellakaan yhtäkään kiloa takasin, päin vastoin. Vaikka omaan tavotteeseen ei oo kun noin 3 kg matkaa niin painonpudotus silti jatkuu. Painan tällä hetkellä n. 88 kiloa eli pudotettavaa on vielä senkin jälkeen vaikka koenkin olevan nyt jo ”ihan ok” kokoinen. Loppu oliki jo ihan ot 😀

Toivon todella, että kuulun siihen promileen. Aika kamala ajatella, että kohtalo olisi sinetöity jo tässä vaiheessa. Toisaalta ne syyt mitkä alun perin johti lihomiseen, ovat poissa ja sairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta on hoidossa nyt. Jotenkin uskon, että kun pääsen maaliin, voisin pysyä siellä. Ei kai ihminen voi kahta kertaa elämänsä aikana lihoa 80kg huomaamatta sitä itse?

Mahtava tuo sinun suoritus! Toivon todella, että sinäkin saat nuo jo karistetut kilot pysymään poissa. Mä jotenkin uskon, et kun sitä lihomista tavallaan pelkää, niin sen ei anna tapahtua uudelleen. Ymmärrätkö mitä meinaan? Että kun on tehnyt ison työn painonpudotuksen eteen, ei anna sen työn mennä hukkaan…

Et ole yksin tän asian kanssa! Ite oon vasta n.6kk pudottanut 10kg, motivaatio taas jälleen kerran hukassa. Kiloja ei onneks oo kuitenkaan takas tullu 🙂 tsemppiä sulle ja koitetaan pitää lippu korkealla! 🙂

<3 <3

Olen itse taistellut (ja edelleenkin taistelen) samojen ajatusten kanssa: minun tämän hetkinen kroppani ei kuulu minulle, oma mielikuvani siitä, millainen minä olen, ei ole sama kun näkyy peilistä. Tiedän, että moni olisi tyytyväinen niihin noin kymmeneen ylimääräiseen kiloon, jotka minulla on. Tarkoitan siis henkilöitä, joilla kiloja on enemmän. Mutta pointtini onkin se, että minkä itse kukanenkin kokee omaksi vartalokseen, mihin on tyytyväinen.
Terveydelliset riskit ovat oma lukunsa, niitä en voi väheksyä. Polvessa alkava nivelrikko, jota ylipaino ei taatusti helpota.
Olen painanut viisi vuotta sitten 20kg enemmän kuin nyt. Paino on pudonnut hitaasti, nytkin olen tässä painossa ollut jo puoli vuotta. Olen saanut ohjeen, että jos pudotus ei onnistu niin pyritään pitämään samaa painoa vuoden verran, jotta elimistö oppii. Siksi en ihan täysin allekirjoita tuota että olisi mahdottomuus pudottaa painoa pysyvästi jos ylipainoa on ollut enemmän kuin 20kg. Elimistölle pitää antaa aikaa totuttautua uuteen painoon ja sen vaatimaan energiantarpeeseen. Sitten on hyvä jatkaa. Itse en ole koskaan käyttänyt mitään pikakuureja edes buustina, olen vaan opetellut uusia ruokailutapoja ja valintoja. En ”salli itselleni herkkuja” silloin tällöin, koska minusta ei ole tuollaiseksi sallijaksi. Jos otan karkin tai pullan niin sittenpä otin, ei mikään siihen kaadu. Pidän vaan sen huolen, etten ota joka päivä ja jatkuvasti :).

Ikääsi en toki tiedä, mutta kuvista päätellen olet varmaan 20 vuotta nuorempi kuin minä. Eli sinä pystyt, jos minäkin pystyin. Älä ahnehdi äläkä tuskastu, vaikkei mitään heti tapahdukaan. Tai tapahtuu toki, kun nesteet lähtee. Mutta kun tulee se jumikausi, jatkat samalla mallilla ja unohdat vaa’an jos se tuottaa tuskaa. Olet jo pudottanut ison määrän kiloja, tiedät siis konstit ja konseptin, mutta tahdonvoima puuttuu. Sen puutteeseen on itselläni auttanut mielikuva/tai haave jostain sellaisesta, mihin tarvitsen hyvää kuntoa ja sutjakkaa kroppaa. Sellainen minulla on kesälle 2018 tiedossa, ehkä jotain löytyisi sinullekin?

Ihanaa syksyä ja talven odotusta sinulle 😀

Tässä oli kyllä tosi paljon asiaa, mitkä pistivät miettimään! Kiitos tästä tosi paljon! Oot ihan oikeassa tosi monessa jutussa, mitä en itse ole edes ottanut huomioon. Tästä tuli hurjan hyvä mieli! Iso iso Kiitos <3

Et välttämättä halua kuulla kovin montaa lihavuusleikattujen tarinaa, mutta silti haluan kommenttini kirjoittaa. Olen saanut painoa pois leikkauksen avulla muutamia kymmeniä kiloja, ennen leikkausta hyvän alun ja yhteensä noin 60 kiloa on poistunut ja pysynyt poissa jo neljä vuotta. Edelleen ylipainoa on nelisenkymmentä kiloa, mutta olen ihan tyytyväinen ”hoikkaan olemukseeni”, enkä jatkuvasti ole laihduttamassa.

Mietin joskus ennen leikkausta, että jos jollain ihmekonstilla olisin huomenna aamulla normaalimitoissa, olisinko valmis syömään vain niin vähän kuin siinä kokoluokassa kuuluu. En ollut. Siinä se on se juttu, miksi se painon pudottaminen ei normaalein konstein minun kohdallani onnistunut.

Muuan yksityiskohta: kun olen menossa aamulla labraan ja illalla pitää olla kymmenen jälkeen syömättä, se on kuin joutuisi paastoamaan. Tulee melkein pakko syödä ja kova hinku. Jos yritän jonain muuna iltana olla syömättä ja suggestoida itseäni, että aamulla labraan, eipä onnistu. Sitä on vaan niin kiinni siinä iltapuputtamisessa.

Tässä kohtaa ehkä pitäisi ottaa käyttöön pakottaminen. Jos tiedän, että olen päivän aikana saanut riittävästi apetta, ei ole mitään hyväksyttävää syytä tankata lisää. Toki kalorittomia kasviksia voi syödä, mutta sellainen ajatus on melko tekopyhä ja kaukaa haettu, että iltapuputtamiseen kelpaisi kasvikset, ei minulla ainakaan. Pitäisi vaan opetella olemaan syömättä illalla. Sellaista joskus seitsemänkymmentäluvulla hoettiin, että illalla ei kuuden jälkeen enää syödä. Mutta jos nyt edes yhdeksän tai kymmenen jälkeen olisi syömättä. Mikä se päivärytmi nyt itse kullakin sattuu olemaan. Mikäli ongelma on siis nimenomaan iltasyömisessä.

Jokainen ylipainonen haluaa (pitkällä tähtäimellä) laihtua, mutta aika moni haluaa kuitenkin nyt juuri syödä tuon edessä olevan täytekakkupalan/muun herkun. Välitön halujen tyydyttäminen on siinä kohdassa tärkeämpää. Lihava syö, vaikka tietää, että se diabetes kolkuttelee ovella. Jotain pään sisällä pitäisi tapahtua, mutta en valitettavasti osaa sanoa, mikä se on, ja miten se tehdään.

Tsemppiä koitoksiin, hyvältä ainakin kuulostaa tuo, mitä olet kertonut tämän hetkisestä tilanteestasi. Toisia auttaa ryhmä. Minulla on ystävätär, joka on saanut painoa pudotettua ryhmän avulla. Heillä on punnitus kerran viikossa ja rahasanktio lisää kertyneistä kiloista. Hänellä se toimii. Toivotan sinulle onnea, julkisilla avautumisilla voi olla hyvä vaikutus. Sillä tavalla minä aikonaan pääsin tupakasta eroon. Kerroin kaikille, että toukokuun alussa minä lopetan. Toki tiedän, että jonkun asian lopettamista (edes vaikeaa) ei voi verrata siihen asiaan, jossa pitää opetella toimimaan kohtuudella.

<3 <3

Tsemppiä paljon! Haluaisin sanoa kuitenkin, että olet noissa kuvissa kaunis <3 Itse olen taistellut kilojen kanssa jo yli 20 vuotta ja usein ison johon jälkeen sitä painoa ei oikein enää tahdo saada millään konstilla alas. Jos olisin silloin tietänyt, mitä nyt niin en olisi tässä eli niitä keinoja saada kroppa pois säästöliekiltä massiivisen laihdutuksen jälkeen on jolloin se paino ei lähe nousuun. Oma kokemus on myös, että paino pysyy pari vuotta alhaalla ison laihdutuksen jälkeen helposti. Sitten kun alkaa löysätä…
Suurensuuret tsempit sulle!

<3 <3

öon sulle sukua!!!!!!!!

Pakko kysyä, et mitä sukua?

Aijaa 😀 Kiva juttu 😀

Tiedän tunteesi. ”Pussikeitolla” laihdutin 4kk:ssa 7kg. Silloin päätin että lopetan, en jaksanut sitä tiukkuutta syömisessä. Painoin lopettaessa 71kg. No, nyt 8kk myöhemmin painan 88.6kg…että miten meni noin niiku omasta mielestä :/

Tsemppii <3

Voi sua, tuo kaikki on niin tuttua. Minä onnekseni pääsin pois tuosta oravanpyörästä, toivottavasti lopullisesti, vatsalaukun ohiotusleikkauksen avulla, mutta olenkin jo sinun ikäisten lasten äiti ja lastesi iköisten lasten mummu. Kauvan minäkin kilojani kannoin ja jojottelin, mutta isossa kuvassa…siis todella isossa, paino nousi koko ajan. kaikki lisätaudit sain lisäksi. Viimein keino joka auttoi ja varmaan auttaisi muillakn oli ns. ENE dietti…varmaan nutraaminen on samaa, mutta jos siihen lisää proteiinia ja 500g. kasviksia päivässä se tuntuu hieman inhimillisemmältä ja lisäksi sitä voi tehdä ilman patukoita ja pussilitkuja, se on rehellistä ruokaa…varmaan 3esim. eri keskussairaaloiden sivuilta löytää ene (erittäin niukka energinen ruokavalio) ohjeita. kun dietti on ohi voi kasvikset jättää pysyvästi syötäviin ja sitten syö oikeeta ruokaa…rahkat ja muut höpöätukset saa unohtaa.

<3 <3

On ihan kiva huomata että joku toinenkin pähkäilee samoja asioita 🙂 Ittellä on painonpudotus menossa ja ainakin vielä on kaikki hyvin… pelkkään että se jossain ei mene niin hyvin :/
Ja myös mulla on tuo leivontaharrastus ja siitä en kyllä luovu, niin toivon että saan ja pystyn siihen että niitä leipomuksia syö muut kuin minä 🙂
Tsemppiä!!!

Samoin sinne tsempit <3

Hei, itse olen aikoinani laihduttanut reippat 30 kiloa. Sitten sain kaksi ihanaa lasta ja kiloja tuli takaisin jonkin verran. Arviolta 7 kg. Mutta mielestäni se on vielä aika vähän, eli kyllä, olen onnistunut mielestäni laihdutuksessa, koska olen pitänyt 26 kiloa poissa jo kuutisen vuotta. Omasta mielestäni olen taas noiden 7 takaisin hiipineen kilon kanssa plösö, mutta tästä postauksesta voimaa saaneena, kyllä täältä ojasta vielä noustaan! Tsemppiä sinullekin, niitä motivation notkahduksia tulee ja menee 🙂

Ihana et oot onnistunut <3 nää tarinat antaa toivoa <3

Voi kun noihin lopun kysymyksiin olisikin vastauksia! Ihan melkein itkettää, kun lukee niitä! Toivoo sinun onnistuvan ja sitten kertovan meille kaikille muillekin miten se tehtiin!

Itsellänikin (tietenkin) lukuisia painokokeiluvuosia elettynä. Kerran pudotin liki 60kg alle vuodessa. Normipainoa BMI22 ylläpidin sitten vielä puolisen vuotta. Odotin, että se elämäntapa sieltä juurtuisi, että kun vain tahdonvoimalla tekee, niin se paino alkaa vakiintua ja elämäntapakin.

Valitettavasti näin en tapahtunut 🙁 Pienikin poikkeama älyttömän tarkoista kaloreista (joihin loppua kohden oli ollut pakko mennä, kun paino ei enää pienillä muutoksilla liikkunut), sai painon rakettimaiseen nousuun. Siis RAKETTIMAISEEN. Silloin en ymmärtänyt, että kyseessä oli oikeasti aineenvaihdunnassa tapahtunut häiriötila, johon olisin tarvinnut aivan siis apua.

Kerran tiputin 25kg puolessa vuodessa ja se pysyikin poissa melkein 2-vuotta. Silloin olin nuorempi ja keho palautui ja vakiintui helpommin.

Sittemmin olen laihtunut ja lihonut 10-20kg kerran tai pari vuodessa. Tilanne on naurettava, jos seuraa painokäyrää. Ja minähän seuraan. Käyn joka päivä vaakaa tapaamassa ja minulla on ystäväkin, jonka kanssa viikottain lähetämme toisillemme painolukemat. Näin ollaan tehty jo vuodesta 2009. Kumpikin lihonut ja laihtunut, välillä paljonkin, mutta myös lihonut.

Suurin surunaihe on siis sen ymmärtäminen, että se laihdttaminen on se helppo osuus. Se motivaatio kun tulee katoamaan… se tulee katoamaan kaikkien onnistumisten ja hyvien olojen ja helpottavien vaivojen jälkeenkin… se mikä saa tekemään muutoksia, luopumaan, yrittämään… siihen ei voi luottaa. Mieli tulee tekemään tepposia ja kehokin tulee hankaamaan vastaan. Normipainoon pääseminen isojen kilojen jälkeen on haastavaa, siellä pysyminen karmivaa.

Ja miten, voi miten helposti esimerkiksi sen vuoden tiputuksen ja puolen vuoden ylläpidon jälkeen se homma meneekin sitten siihen, että lannistuu. Ensin päätin vain, että kunhan syön normiruokaa (en siis vielä herkkuja), niin ei se loputtomiin voi nousta… Väärin. Kyllä se voi. Kun painoa oli tullut parissa kuukaudessa 20kg takaisin (siitä liki 60kilosta), alkoi olla vitsit vähissä. En siis edelleenkään ollut siirtynyt pois jostain järjellisestä ruokavaliosta ja silti paino nousi ja paljon. Edelleen liikuin ja uskoin siihen hokemaan, että kyllä se vakiintuu, kyllä se siitä… ehkä se on vain nestettä. Ei, 20kg ei ole enää nestettä.

Siinä kohtaa motivaatio ja energia oli loppuunkulutettu. Päälle kriisi elämässä ja niin vain päästin irti lopuistakin esteistä. Aivan täyteen painoon en lihonut seuraavina vuosina, vaan ehkäpä 10-15kg sain tavallaan pysyvästi pois siitä lähtölukemasta, mutta tulihan sitä silti aivan liikaa takaisin.

Tämän jälkeen olen useamman kerran yrittänyt taas kaikenlaista. Mutta olen entistä enemmän yrittänyt ymmärtää elämänmuutoksia vähän tarkemmin, niitä mekanismeja joita niissä on.

Olen pitkälti vakuuttunut nyt siitä, että niin kauan kuin elämäntapamuutoksen aikana/sitä toteuttaessa, on olemassa se ”jokin josta voisi päästää irti”… siis ”se jokin jota pitää poissa tai yrittää hallita”, niin se perustuu tahdonvoimalle ja mikään mikä perustuu tahdonvoimalle ei voi kestää ikuisesti. Se on ihan psykologinen melkoisen selkeästi tutkittu juttu, että tahdonvoimalle ja motivaatiolle ei muutos voi perustua, vaikka niitä voidaan siinä alussa suunnitelmaa tehdessä tarvitakin. Eli jos tulee tuntemus, että pakko niin tai pakko näin, tästä on luovuttava, tuo on kiellettävä, tuohon en sorru, nyt vain eteenpäin, nyt enemmän tätä tai vähemmän tuota ja energialla menee eteenpäin, mutta siinä on jotain mitä ”joutuu tekemään”, niin se ei tule kestämään.

Saman suunnan ajatteluohjeistusta löytyy onneksi nimekkäämmistäkin laihdutus/elämäntapaguruista. Olen tutustunut heidänkin ajatuksiin, sitten kun tarkemmin ensin kolusin ns.ammattikirjallisuuden läpi.

Mutta ei en silti ole vielä laihtunut normipainoon. Sellainen pieni toivo minulla kuitenkin on, että tästä vielä voi jotain tulla. Se vaatii vain todella raakaa rehellisyyttä itseäni kohtaan. Heti jos meinaan rykäistä, tehdä säännön, kieltää jotain, estää jotain, pakottautua, ryhdistäytyä… niin minun tulee sanoa itselleni, että ei näin.

Toinen kantava ajatus on se, että jotain lisää ei mitään pois. Nimittäin se on se millä muita tapoja psykologiassa nykyään neuvotaan muutettavan. Ei uskota enää, että tapoja voi jättää pois… ei kynsien pureskelija lopeta rankaisujen edessä tai pakkokeinoilla. Vaan uskotaan, että tapoja voi korvata uusilla, jos ne uudet tarjoavat saman jonkin tunteen/ratkaisun kuin se edeltäväkin tapa. Ylipäätään ihmisen mieli vastustaa luopumista ja mieluumin suuntautuu jonkin asian saamiseen.

Eli en poista herkkuja, vaan lisään jotain herkullista hyvää ruokaa. En kieltäydy ostamasta leipää ja juustoa kaupasta, vaan lisään jonkun hyvän ruuan määrää päivällisellä. Pienissä erissä se ruuan lisääminen oikeaan kohtaan, joka on ns.oikeamman mallista ruokaa, alkaa vaikuttaa niin, että luonnostaan napostelua/herkuttelua/iltapalaleipiä tulee otettua vähemmän.

Tässä vain minun on täytynyt tosiaan olla todella rehellinen itselleni. En voita mitään, jos alan pakottaa pahanmakuista jotain kasvista alas, vaan on syötävä sitä mikä maistuu hyvältä. Eikä ajatuksella, että tässä järsin porkkanaa kun tekisi mieli suklaata. Vaan jos tekee mieli suklaata, niin otan suklaata – vaikka kuinka paljon. En mieti mistä se johtuu, että haluan suklaata enkä tunne syyllisyyttä siitä, että söin suklaata. (Siitä syyllisyydestä erityisesti on päästävä eroon). Suklaan määrän väheneminen ei ole edes tavoite. Tavoite on, että koko ajan tuntuu helpolta ja hyvältä ja en luovu mistään.

Laihtuminen tulee siinä sivussa. Se tulee, kun sinne päivään on onnistunut lisäämään riittävästi kaloreita hyvistä lähteistä ja kun on koko ajan lupa syödä suklaata, siihen ei sorru, vaan sen voi aina valita. Se odottaa siellä kaapissa ja sitä on lupa ottaa. Mutta kun tulee ottaneeksi se ei ole rike, erehdys, virhe, jotain johon turvautuu vain motivaatiokuopissa. Niitä kertoja kun ei tule ahtaneeksi koko levyä, ei ajattele, että noh tämä päivä meni jo pieleen, hällä väliä, tai mitään itsesyyllistävää siinä samalla… niitä tulee vähemmän. On lupa syödä. Se lisääntyvä hyvä syöminen on se joka pienissä erin muuttaa päivän muuta syömistä.

Nyt on tippunut näin 10kg. Siis vain lisäämällä. Aikaa se on ottanut ja matkaa on. Mutta tarpeeksi monta kertaa olen hakannut päätäni seinään, yrittänyt löytää sitä motivaatiota, sitä energiaa, halua… ja joutunut toteamaan, että tapojen muuttaminen on yksi maailman vaikeimmista asioista ja se ei tule onnistumaan kuin vain positiivisen kautta.

Ehkä sinun matkasi on toisenlainen. Toivon, että helpompi.

Jos kuitenkin löydät itsesi jälleen motivaatiokuopasta, lihoamassa tms. kehotan tutustumaan elämänmuutosten oikeisiin mekanismeihin, ehkä löydät sieltä jotain uutta silloin.

En osaa sanoa mitään <3 <3

Kommentoi juttua: Miten meni, noin niin kun omasta mielestä?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • It's Pasta Bolognese -day 😍😍🍝🍝
.
.
.
#pasta #pastaday #pastabolognese #pastapasta #pastatime #instafoodgram  #instafoodie #instafood #foodstagram #instachef #homecooking #homemade #foodoftheday #whatsfordinner #healthyfood #healthy #tastyfood #hyväruokaparempimieli #pastaa #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • You know the feeling that someone stares at You? I know. It was my hubbys slippers... Scary homer slippers.
.
.
.
#staring #slippers #scaryslippers #homer #homersimpson #thesimpsons #scary #fruttidimutsi
  • Jallusinappi on kinkun paras ystävä! Käy kurkkaamassa herkullinen resepti blogista!
.
.
.
#jaloviina #jallusinappi #joulu #joulusinappi #sinappi #mustard #jouluherkut #instafood #instafoodie #foodstagram #foodgram #goodandtasty #christmas🎄 #christmastime🎄 #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Joulu ja vihreät kuulat kuuluvat yhteen ❤️ Tässäpä olisi resepti millä teet ne itse sokerittomasti 😍 Resepti blogissa ja linkki profiilissa! .
.
.
#joulu #joulunamit #vihreätkuulat #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #baking #bakingday #leivonta #leipominen #leivontapäivä #homemade #irtisokerista #resepti #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Look how happy we were on our weddingday 😍 still very happy, but the smiles has Lost their brightness..😂😂😂😂
.
.
.
#weddingday
#weddingpic #happyus #marriage #happytogether #truelove #lovemyhusband #fatherofmychildren #lovetohavehimbymyside #7yrstogether #myhandsomehusband #love #lovehim #lovestory
  • This is A Sugar free chocolate cake.. Would You like To have some? 😋🥧
Kokonaan sokeriton suklaakakku! Resepti blogissa, linkki profiilissa ❤️🥧😋
.
Lisää sokerittomia herkkuja löydät @sokeritonta_sugarfree
.
.
#chocolatecake #nosugar #eisokeria #sokeritontahyvää #sokerintonta #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #sugarfreecake #sugarfreechocolate #tasty #tastyfood #goodforme #goodforyou #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • It's Nachos and Movie time with the kids! ❤️ The best way to spend this cold and windy saturday 🍁🌧️❤️
.
.
.
#nacho #nachos #nachotime #salsa #cheddarsauce #movies #minionmovie #frozenmovie #frozen #letitgo #movietime🎬 #withkids #saturday #coldandwindy #autumn2018 #autumn #familytime #fruttidimutsi #kotiliesiblogit #kotiliesi

fruttidimutsi

X