Nyrkkirieska eli kainuulainen ohrarieska

 

Ensinnäkin haluan kiittää ääneen Lahden Launeen Citymarketin myyjää erinomaisesta asiakaspalvelusta.

Viime viikolla minulle iski mannavelliä keittäessäni mieleen makumuisto lapsuudesta. Minun äitini suvun juuret ovat Kainuussa, ja ukin kotipaikkakunnalla Paltamossa me saimme aina paikallista herkkua, eli nyrkkirieskaa.

Nyrkkirieska on paksuhko, leipämäinen ohrarieska. Se tehdään karkeista ohrajauhoista kylmään veteen ja taikinaan tulee lisäksi vain hiivaa ja suolaa. Nyrkkirieskan teossa on erityisen tärkeää ettei taikina pääse lämpeämään ennen uunia.

Palataan taakse päin. Viime viikon torstaina päätin, että nyt on saatava nyrkkirieskaa. Kiersin useamman kaupan ja totesin ettei karkeiden ohrajauhojen saanti olekaan näillä leveysasteilla niin helppoa kuin luulin. Lopetin ajelun paikasta toiseen ja otin puhelimen käteeni. Pakkohan sitä on jossain olla.

Soitin lähialueiden myllyt läpi eikä tätä karkeaa versiota ollut missään. Sitten soitin Launeen citymarketiin. Info käänsi puheluni ruokapuolelle ja ihana myyjä alkoi selvittämään heidän tilannettaan.

Ohrajauhoja ja – suurimoita löytyi monessa muodossa mutta karkeita ei hyllyssä ollut. Hän otti Googlen kaveriksi ja selvitti että Suomessa on ainakin yksi tila mistä he voivat niitä tilata, mutta kyseessä on neljän kilon säkki. Minimitilaus on kolme säkkiä.

Sanoin että jos se heille vain on mahdollista, niin mielelläni otan sen neljä kiloa. Minua vähän jännitti että miten niille kahdelle muulle säkille käy…

Tänään sitten myyjä soitti aamusta, kuten lupasi, ja ilmoitti että säkit ovat nyt hyllyssä. Kiirehdin sinne jo heti aamupäivästä hakemaan omani ja ilokseni huomasin että säkkejä oli jäljellä enää kaksi. Eli en usko viimeisenkään jäävän kauppiaan käteen.

Minulla oli kiire kotiin leipomaan, kuola suunpielestä valuen juoksin kuin aropupu (norsumaisella notkeudella varustettuna) kotiin ja pistin nyrkkirieskan tulille. Puoli tuntia myöhemmin minulla oli ihanaa, tuoretta, herkullista nyrkkirieskaa nenäni edessä. Päälle voita ja lasiin piimää ja sitten silmät kiinni. Makunautinto oli taattu.

Nyrkkirieska eli kainuulainen ohrarieska 2 kpl

  • 5 dl Jääkylmää vettä
  • 10 dl Karkeita ohrajauhoja
  • 30 g Hiivaa
  • 1 rkl Suolaa

 

  1. Kuumenna uuni ja sen sisällä uuninpelti 300°C
  2. Liota hiiva ja suola kylmään veteen. Käytä vispilää.
  3. Lisää puolet jauhoista ja sekoita velliksi. Anna turvota jääkaapissa viitisen minuuttia.
  4. Sekoita kapustaa apuna käyttäen loput jauhot taikinaan pikkuhiljaa.
  5. Jaa taikina kahteen leivinpaperin päälle ja taputtele nopeasti kaksi noin sentin korkuista rieskaa.
  6. Töki haarukalla reikiä pintaan ja nosta leipälapiolla uuniin.
  7. Anna paistua noin vartin verran. Rieska on kypsä kun se kumajaa pohjaan koputtaessa.
  8. Kääri kuumat rieskat liinan sisään että kuori pehmenee.
  9. Leikkaa paloiksi ja auki kuten sämpylä ja laita väliin voita ja juustoa.

Kommentit

Kommentoi juttua: Nyrkkirieska eli kainuulainen ohrarieska

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X