Parhaiden salaattien kaava + monta kivaa salaattivinkkiä

Salaatit ovat ihana keksintö. Ne toimivat lisukkeena melkein kaiken kanssa ja pienellä vaivalla niistä saa myös tukevan lounaan tai päivällisen. Meillä syödään etenkin kesäisin paljon salaatteja. Syy on se että hellan kuumentaminen lämmittää muutenkin tukalan kuuman kotimme entisestään. Salaatit harvoin vaativat hellaa, ja jos niihin haluaa jotain lämmittää lisäksi, grilli toimii melkein kaikkeen.

Salaatti voi teoriassa sisältää melkein mitä vain. Hyvä kaava on käyttää 4/4 + proteiini -systeemiä. Neljä mitä tahansa kasvista kera salaattipohjan ja lisäksi yksi tai kaksi proteiinin lähdettä. Esimerkiksi klassinen jäävuorisalaatti+ tomaatti + kurkku + paprika ja lisäksi fetaa ja kanaa. Tai jääsalaatti + kiivi + tuore mansikka + tuore mustikka ja lisäksi lohta ja kananmunaa. Tällä systeemilla makuja on aina sopivasti. Ei siis liikaa, eikä liian vähän, vaan sopivasti. Kasviksia kuitenkin voi salaattiin lisätä niin paljon kuin tahtoo, ja joskus itsekin lisäilen salaattiin makuja sen mukaa mitä jääkaappi tarjoaa.

Salaattiin saa paljon makua lisäämällä kastikkeen. Kastike voi olla yksinkertainen hyvänmakuinen oliiviöljy, mitä on maustettu suolalla ja pippurilla, tai sitten joku valmiskastike. Myös omenasiiderietikka sellaisenaan on herkullinen kastike, mikä tuo salaatille särmää. Itse käytän kastikkeita yleensä silloin, kun salaatti on lisuke, eikä siinä itsessään ole proteiinia. Proteiinin lähteissä on usein kuitenkin niin paljon hyvää makua, ettei kastiketta tarvitse.

Nyt kun täydellisen salaatin kaava on hallussa, laitan tähän muutamia kuvia minun eniten rakastamistani salaateista! Ihanaa alkavaa viikkoa!

Tässä on viime viikon lounassalaatti minkä tein töihin. Kuvan salaatissa oli kaksi annosta yhdessä. Puolet söin töissä ja toisen puolen kun tulin kotiin. Salaatissa on jääsalaatti, kurkku, porkkana, kirsikkatomaatti, kevätsipuli, tonnikala, raejuusto ja kananmuna. Tässä salaatissa oli pieni määrä talonkastiketta.

Iltapalaksi grillimakkaraa ja jokainen sai valita mieleisensä kasvikset lautaselta. Niin kätevää silloin, kun kaikki ei pidä kaikista kasviksista.

Salaattia, broileripaistosta, marinoituja kasviksia, kananmunaa ja leipää.

Marinoituja punajuuria, rucolaa, manteleita ja pinaattia. Erinomainen lisukesalaatti. Tämän kanssa meillä oli karjalanpaistia, perunamuusia ja sienisalaattia.

Salaatti, tomaatti, kurkku, retiisi, paprika, feta, kananmuna ja lohi. Päälle siemeniä ja pähkinöitä. Jäätävän hyvää.

Perussalaattipohja omenalla ja ananaksella, kanaa, vuohenjuustoa ja mozzarellatikkuja. Kastikkeena currymajoneesi.

Halloumisalaatti. Mansikkaa, avokadoa, tomaattia, kurkkua, halloumia ja ceasarkastiketta

Pinaatttia, granaattiomenaa, mustikoita, kurkkua, lohta, kananmunaa ja salaatinkastiketta sekä sitrunaa.

Ceasarkastikkeessa pyöritettyä jäävuorisalaattia, kurkkua, avokadoa, pekonia, parmesania ja krutonkeja.

Kommentit (2)

Kiitos resepteistä ja inspiraatiosta!:) Noi molemmat lohisalaatit kuulostaa tosi hyviltä, alkoipa tehdä mieli!
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Sitten vain salaatit ”tulille” 😀 Kyllä ne on parasta kesäruokaa ja ihana nauttia niin lämpöisenä kuin kylmänäkin… Ihanaa juhannuksen jatkoa sinne 🙂

Kommentoi juttua: Parhaiden salaattien kaava + monta kivaa salaattivinkkiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Maailman paras kahvi syntyy hyvästä kahvista, keittotavasta, miljööstä sekä siitä mistä se nautitaan ❤️ Ihana @pesolaelias  teki mulle jäätävän upean 4dl kuksan josta kahvi maistuu maailman parhaalta ❤️ Kiitos on aivan liian lievästi sanottu. Lue kuksan valmistuksesta Eliaksen opein, sekä rakkaudesta kahviin lisää blogista 😊 Linkki profiilissa 👌
.
.
#kuksa #kuksakahvit #mökillä #luonto #finnishnature #finland #besttime #kuksacarving #rauhasiluonto #luontosirauha #uusipostausblogissa #uusipostaus #paulig #darkroastcoffee #coffee #coffeetime #lovecoffee #coffeelover #presso

  • #suomipopfestivaali #juhatapio #juhatapioofficial #suomipopjyväskylä #nelonenmedia #nelonenmedialive #nocandoproduction #jyväskylä #visitjyväskylä #parasseura #parastajustnyt #kesä2019 #treffit #lapsivapaa #viihteellä #tuplatreffit
  • Mun lempiruoka koko maailmassa 😍 Kuka muu rakastaa juustoja?
My favorite food in the world, cheese 😍 .
.
#cheese #cracker #brie #bluecheese #figjam #grapes #instafood #instafoodie #foodporn #foodgram #kotiliesi #kotiliesiruoka #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Blogissa Resepti ihanaan mansikka-raparperijuustokakkuun 😋
Linkki profiilissa 👌
.
.
.
#mansikka #mansikkakakku #raparperi #mansikkaraparperi #mansikkaraparperijuustokakku #strawberry #strawberrycake #rhubarb #strawberryrhubarbcake #bakingday #bakestagram #instabaker #instafoodie #summerrecipes #kotiliesiblogit #kotiliesi #kotiliesiruokablogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Mun lempiruoka koko maailmassa 😍❤️ Pikkuperunamaito ❤️
.
.
.
#pikkuperunamaito #pottumaito #uudetperunat #satokausi #varhaisperuna #kesäruoka #keitto #instafood #instafoodie #foodstagram #foodgram #goodfood #tastyfood #tasty #soup #summerfood #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #kotiliesiruokablogit #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X