TexMex -ruoat ovat hyvin lähellä sydäntäni. Niiden maku saa suussa ilotulituksen aikaan. Ja jostain kummallisesta syystä, vaikka kaikissa ruoissa on samat mausteet, ne kaikki maistuvat erilaiselle ja omalla tavallaan maukkaalle. Myös jokaisen ruokalajin muunteleminen mieleisekseen on liiankin helppoa.

Omat quesadillani tein ”mitä-nyt-kaapista-löytyy” -ajatuksella. Tortillapäivän jälkeen meille usein jää niitä lettuja kuivumaan, koska lapset eivät pidä tortilloista ja me emme kahdestaan saa pakettia syötyä. Sen seurauksena syntyi idea tehdä quesadilloja.

Omien quesadillojen väliin laitoin siis palvikinkkua, juustoa ja nopean kasvishöystön. Kiljuva pikkunälkä -blogin Demi taas teki tässä taannoin herkullisen näköisiä vege-quesadilloja. Eli kuten sanottu: On niin monta tapaa, kuin on tekijääkin.

Quesadilla

TARVITSET:

1 Tortillalettu / syöjä
Palvikinkkukuutioita
1- 1½ Cheddar -viipale / syöjä

KASVISHÖYSTÖ (4 quesadillaan):

1 Porkkana raastettuna
1 Punasipuli pieninä kuutioina
½ Paprikaa pieninä kuutioina
1 Tomaatti pieninä kuutioina (Tai 8 kirsikkatomaattia halkaistuna 4 osaan)
1 dl Pakastemaissia
½ dl Vettä
Valkosipulia murskattuna
Suolaa, pippuria, jeeraa, chiliä

Heitä kaikki kasvikset ja mausteet kuumalle pannulle ja pyörittele niitä tilkassa oliiviöljyä. Kaada vesi perään ja haihduta se pois. Maista maut. Siirrä pannu pois levyltä.

Pese ja kuivaa pannu ja siirrä kuumenemaan.

Levitä tortillat työtasolle ja laita toiselle puolelle lettua cheddaria paloina, kinkkukuutioita ja kasvishöystöä. Laita päälle vielä cheddaria että homma pysyy kasassa. Taita kahtia. Laita pannulle tippa öljyä ja nosta quesadilla lastan avulla pannulle. Kypsennä kummaltakin puolelta. Nosta lautaselle ja leikkaa kahtia.

VINKKI: Kasvisten sekaan sopii hyvin myös pavut. Esimerkiksi tummat purkkipavut antaa lisää TEXMEX -tyylistä asennetta!

Vielä on viikko aikaa osallistua Arvontaan! Arvontaan pääset tästä linkistä!
Quesadilla

Quesadilla

Quesadilla

 

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Quesadilla!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Varma kesän merkki on se kun puolisoni tuo minulle ensimmäiset syreenin kukat. Hän tietää että rakastan niiden tuoksua ja heti kun syreeni alkaa kukkimaan, saan pari oksaa maljakkoon ❤️ Joka vuosi ❤️
.
.
.
#syreeni #syreenikukkii #liliac #liliacflowers #liliacblossom #summer #lovemyhusband #7yrstogether #summer2019
  • Mini Maatuska 😍 niin söpö 😍
.
.
.
#maatuska #matruska #woodendoll #russiantoy #russia #toyfromrussia #socute #handpainted #socute
  • Kirsikka, omena ja angervo kukkii täysillä ❤️
.
.
.
#kirsikka #omenapuu #omena #kirsikkapuu #angervo #cherryblossomtree #cherrytree #appletree #apple #cherry #spring #summer #blossom
  • Vanha tunturi tuli tiensä päähän, mutta päätin antaa sille vielä muutamat eläkevuodet ennen pyörien hautausmaalle siirtymistä 😊 Blogissa lisää projektista 😊 linkki @fruttidimutsi .
.
.
#diy #recycle #bike #garden #gardendecor #yellowbike #oldbike #summer #flowers #doityourself #ideoitapihaan #piha #puutarha #kierrätys #kesä #kesäontäällä #kotiliesiblogit #kotiliesi #maallalehti #dekolehti
  • Sekä #kirsikka että #omena kukkii 😍
.
.
#kirsikkapuu #omenapuu #kukkiminen #kukkia #kesä  #kesäontäällä #kukkaloistoa #mitenihanaa
  • Arvontaa pukkaa!
Instagram tai muut tahot eivät ole mukana arvonnassa, vaan se on minun omani. Tuotteet olen ostanut itse.
Paketti sisältää Nanson kaitaliinan ja servettipaketin sekä Vallilan pannulapun.
.
Arvonta päättyy 31.5.2019 klo 00:00. Arvonnan voittaja tägätään ketjuun.
.
Voit osallistua arvontaan seuraamalla minua täällä instassa ja tägäämällä kaverin mukaan. Kavereita kannattaa tägätä, sillä jokainen tägäys on uusi arpa. Palkinnon voittajan tulee olla seuraajissani kun arvonta suoritetaan. Palkinto toimitetaan postitse Suomen sisällä. .
Kannattaa pysyä kuulolla, arvon joka kuukausi jotain 😊
.
Tsemppiä arvontaan!
.
#arvotaan #arvonta #giveaway #nanso #vallila #keittiönsisustus #sisustus #kotiliesiblogit #fruttidimutsi 
@vallilainterior @nanso1921
  • Blogissa Resepti todella herkulliseen raparperipiirakkaan, jonka maustoin kanelilla ja kookoksella 😋 Namii 😍
Linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#raparperi #raparperipiirakka #rhubarb #rhubarbpie #coconut #kookos #cinnamon #kaneli #leivonta #leivontavinkit #leivontapäivä #baking #bakestagram #bakingday #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X