Perinteiset lusikkaleivät

lusikkaleivät

Meidän perheen kahvipöydässä on tarjoiltu lusikkaleipiä jo monen sukupulven ajan. Lusikkaleivät ovat ajattomia ja uskomattoman herkullisia. Niiden maun salaisuus on voissa, joka keitetään hieman ruskeaksi. Paahtuneen voin maku tuo lusikkaleiville hieman pähkinäisen maun, ja juuri se tekee niistä erinomaisen täydellisen kahvipöydän herkun.

En tiedä kuinka kaukaa lusikkaleipäperinne tulee, muttaa mummoni muisteli, että näitä on tehty jo hänen lapsuuden kodissaan.

Lusikkaleivät, n. 40 kpl

  • 200 g Voita
  • 1 ½ dl Sokeria
  • 4 dl Jauhoja
  • 1 ½ tl Leivinjauhetta
  • 2 -3 tl Vaniljasokeria
  • Mitä tahansa keltaista hilloa/marmeladia (Me käytämme aina aprikoosihilloa)
  • Sokeria

TEE NÄIN:

  1. Kiehauta voi kattilassa. Anna voin kiehua niin kauan, että vaahto katoaa ja voi ruskistuu hieman alta.
  2. Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä, älä sekoita.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
  4. Kääri taikina muovikelmuun ja anna tekekytyä hetken ajan jääkaapissa.
  5. Painele taikinaa teelusikoihin ja nosta kuoret pellille kupera puoli ylöspäin.
  6. Paista lusikkaleipiä 175 C n. 12 min, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä reunoilta.
  7. Anna pikkuleipien jäähtyä ja kovettua leivinpaperin päällä ainakin tunti.
  8. Laita hilloa kuorien väliin ja paina kuoret yhteen, pyöritä pikkuleivät vielä sokerissa.

Kommentit (4)

Lusikkaleivät tehdään perinteisesti niin niihin kuuluu vadelmahillo väliin, siis punainen hillo! Mistä tähän reseptiin on tullut ” mikä tahansa keltainen hillo” määre hillosta. Olis kiva tietää!
Resepti muuten hyvin perinteinen ja teko-ohje muutenkin.

Keltainen hillo on meidän sukumme perinne. Varmasti jokaisessa suvussa on omansa, tämä on meillä kulkenut mummoilta nuoremmille sukupolville 🙂

Lusikkaleivät kannattaa kieritellä erikoishienossa Siro-sokerissa.

Totta! Tämä on hyvä huomio!

Kommentoi juttua: Perinteiset lusikkaleivät

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X