Pizzat tehdään pitaleipään ja grillataan. Ei sitä sen selkeämmin voi selittää. Pitapizzoja meillä on tehty jo kauan aikaa, sillä niistä tulee helposti juuri sopivan kokoisia ja pitaleivät säilyvät hyvinä pakastimessa kuukausia. Voit ottaa pitan aina pizzahimon kasvaessa ja täyttää sen sillä mitä kaapista löytyy.

Pizzaset voi paistaa niin uunissa kuin grillatenkin. Me grillasimme tällä kertaa pitapizzat missä oli täytteenä tomaattikastiketta, emmentalraastetta, serrano-kinkkua ja kirsikkatomaatteja. Taisinpa heittää kyytiin myös aurajuuston jämiä sekä muutamia oliveja. Pinnalle ripottelin vielä parmesanin jämät ja sitten vain grilliin.

pitapizza

Ohje on maailman helpoin.

Ohje on niin helppo, että lapsikin sen oppii helposti. Pitaleipä leikataan kahtia, jolloin saadaan kaksi annosta / kaksi pohjaa. Pohjaan sivellään tomaattikastiketta tai ketsuppia ja sen päälle juustoraaste. Sitten pinnalle voi lisätä omat lempipizzatäytteensä.

Paista uunissa 225 C n. 10 min tai grillissä mediumlämmöllä n. 10 – 15 min.

Ps. Blogissa on vielä hetken aikaa käynnissä arvonta missä voit voittaa liput Taste of Helsinki -tapahtumaan. Käy osallistumassa arvontaan!

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Pitapizzat grillaten!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Varma kesän merkki on se kun puolisoni tuo minulle ensimmäiset syreenin kukat. Hän tietää että rakastan niiden tuoksua ja heti kun syreeni alkaa kukkimaan, saan pari oksaa maljakkoon ❤️ Joka vuosi ❤️
.
.
.
#syreeni #syreenikukkii #liliac #liliacflowers #liliacblossom #summer #lovemyhusband #7yrstogether #summer2019
  • Mini Maatuska 😍 niin söpö 😍
.
.
.
#maatuska #matruska #woodendoll #russiantoy #russia #toyfromrussia #socute #handpainted #socute
  • Kirsikka, omena ja angervo kukkii täysillä ❤️
.
.
.
#kirsikka #omenapuu #omena #kirsikkapuu #angervo #cherryblossomtree #cherrytree #appletree #apple #cherry #spring #summer #blossom
  • Vanha tunturi tuli tiensä päähän, mutta päätin antaa sille vielä muutamat eläkevuodet ennen pyörien hautausmaalle siirtymistä 😊 Blogissa lisää projektista 😊 linkki @fruttidimutsi .
.
.
#diy #recycle #bike #garden #gardendecor #yellowbike #oldbike #summer #flowers #doityourself #ideoitapihaan #piha #puutarha #kierrätys #kesä #kesäontäällä #kotiliesiblogit #kotiliesi #maallalehti #dekolehti
  • Sekä #kirsikka että #omena kukkii 😍
.
.
#kirsikkapuu #omenapuu #kukkiminen #kukkia #kesä  #kesäontäällä #kukkaloistoa #mitenihanaa
  • Arvontaa pukkaa!
Instagram tai muut tahot eivät ole mukana arvonnassa, vaan se on minun omani. Tuotteet olen ostanut itse.
Paketti sisältää Nanson kaitaliinan ja servettipaketin sekä Vallilan pannulapun.
.
Arvonta päättyy 31.5.2019 klo 00:00. Arvonnan voittaja tägätään ketjuun.
.
Voit osallistua arvontaan seuraamalla minua täällä instassa ja tägäämällä kaverin mukaan. Kavereita kannattaa tägätä, sillä jokainen tägäys on uusi arpa. Palkinnon voittajan tulee olla seuraajissani kun arvonta suoritetaan. Palkinto toimitetaan postitse Suomen sisällä. .
Kannattaa pysyä kuulolla, arvon joka kuukausi jotain 😊
.
Tsemppiä arvontaan!
.
#arvotaan #arvonta #giveaway #nanso #vallila #keittiönsisustus #sisustus #kotiliesiblogit #fruttidimutsi 
@vallilainterior @nanso1921
  • Blogissa Resepti todella herkulliseen raparperipiirakkaan, jonka maustoin kanelilla ja kookoksella 😋 Namii 😍
Linkki profiilissa 😊👌
.
.
.
#raparperi #raparperipiirakka #rhubarb #rhubarbpie #coconut #kookos #cinnamon #kaneli #leivonta #leivontavinkit #leivontapäivä #baking #bakestagram #bakingday #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X