AURAKANAA, BATAATTIA JA COUSCOUSIA

Piti tehdä koko porukalle maistuva lounas jääkaapin
minimaalisesta tarjonnasta ja mielellään nopeasti. Rakastan suolaisen ja makean
liittoa ja tässä ruoassa sen saa täydelliseksi kun makea bataatti ja suolainen
aurajuusto yhdistyvät. Niin hyvää.. Tähän ruokaan voi
periaatteessa heittää kaiken mitä jääkaapistä löytyy; kasviksia, juureksia,
lihaa jne.

 

 

TARVITSET:

4 Kanan rintafileetä
1 Kesäkurpitsa
1 Bataatti
½ pakettia Aurajuustoa
1-2 Sipulia
Oliiviöljyä
Ruokakermaa (Esim. Pippurin makuista)
(Kasvisliemikuutioita)
3dl CousCousia

(Porkkanaa, lanttua, perunaa jne)
 
Mausteita;
 
Valkosipuli, chili, suola ja pippuri

Paista rintafileet pannulla oliiviöljyssä, niin että pinta on ruskea. Heitä chiliä ja valkosipulia lopussa oman maun mukaan; Itse rusensin 2 valkosipulin kynttä ja puolikkaan chilin sekaan. Kuori ja pilko bataatti isohkoiksi lohkoiksi. Kesäkurpitsa ja sipuli myös isoiksi lohkoiksi

Sitten ota paistopussi uunipellin päälle ja laita kasvikset pussin pohjalle. Lisää mausteita ja loraus oliiviöljyä tai nokare voita sekaan. Lisää kanat päällimmäiseksi. Jos kotoa löytyy kasvisliemikuutioita, niin pari kappaletta pilkottuna pieniksi antaa pussissa hyvän maun ja suolaa ei tarvita. Laita pussi kiinni ja töki siihen saksilla muutamia reikiä mistä ilma pääsee ulos. Anna paistua uunin keskitasolla 45min n. 180-200 C.

Kun kasvikset tuntuvat pehmeiltä haarukalla painettuna, ota pelti ulos uunista ja leikkaa paistopussi auki. VARO KUUMAA ILMAA mitä pussin sisältä tulee. Ripottele aura juusto kanojen päälle ja heitä uuniin vielä muutamaksi minuutiksi niin, että juusto ehtii sulaa pinnalle. Lisää tässä vaiheessa myös ruokakermaa ruoan päälle uuniin.

 

 

Mittaa 3dl CousCous -ryyniä muoviseen purkkiin ja lisää 3dl kiehuvaa vettä päälle. Heitä perään 1tl suolaa, 1rkl öljyä ja peitä muovikelmulla. Anna olla näin n. 5min. Sitten irroittele ryynit haarukalla irtonaisiksi ja laita tarjoiluastiaan tai suoraan lautaselle.

Sitten herkuttelemaan…

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: AURAKANAA, BATAATTIA JA COUSCOUSIA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Romanttinen hotelliyö ja vähän avioliittoaikaa kahdestaan ❤️ Tää tuli tarpeeseen ❤️
.
.
.
#romantiikkaa #lapsivapaa #avioliittoaikaa #parisuhdeaikaa #parisuhde #radissonbluhotel #radisson #radissonbluplaza #helsinki #parastajustnyt
  • Kuvan porkkana-kikherne-sosekeitto on jäätävän herkullinen uusi resepti, jolla sain esimakua ensi viikolla alkavasta verkkovalmennuksesta!
.
.
Aloitamme koko perheen voimin hyvän olon verkkovalmennuksen 14.1.2019! Perheemme tavoitteena on oppia syömään ennakkoluulottomasti ja terveellisemmin. Verkkovalmennus tarjoaa reseptit terveelliseen ja tasapainoiseen ruokaan ja joka viikolle tulee oma ruokalista ja jopa ostoslista minkä mukaan kaupassa käynti helpottuu. .
.
Koodilla "fruttidimutsi" saat verkkovalmennuksen hintaan 69€ (normaalisti 89€). Kopioi alla oleva linkki selaimeen: .
www.ravintovalmennusolo.fi/verkkovalmennus
.
.
Voit lukea meidän kuulumisista valmennuksen osalta täältä ja myöhemmin myös blogista!
.
.
@ravintovalmennusolo #terveellinenruoka #hyvinvointi #hyväruokaparempimieli #parempiolo #ravinto #uusivuosi #uusialku #2019 #viisasvalinta #viisaatpäätökset #askelaskeleelta #fruttidimutsi #weightlossfood #weightloss #newstart
  • ❄️❤️✨Merry Christmas to you all ✨❤️❄️
Ihanaa joulua kaikille ✨❤️❄️ Feliz navidad ❄️❤️✨
.
.
.
#merrychristmas #hyvääjoulua #feliznavidad #jouluiloa #christmasjoy #frozenphotoshoot #frozenphoto #frozen #frozenchristmas #disneyfrozen #elsa #olaf #mykids #myboy #mygirl #christmas2018 #fruttidimutsi photos by @jenoradesign
  • @laplay_heididi sylitaso tuo rentoutta työntekoon 😍 oon rakastunut! ❤️ Lue lisää blogista! Linkki profiilissa 👌
.
.
.
#sylitaso #laplay #työjuttuja #parastajustnyt #kaupallinenyhteistyö #helpottaaarkea #helpottaatyötä #fruttidimutsi
  • Punaviinisuola on kiva jouluvieminen ja sen valmistaminen on erittäin helppoa. Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
Redwine Salt. Nice gift And easy to Make 😊👌
.
.
.
#redwine #redwinesalt #wine #punkku #punaviini #punaviinisuola #homemade #easytomake #giftideas #christmas #christmasgiftideas #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • @jenoradesign Jennin ottamat sisaruskuvat ja kokemukset kuvauksista nyt blogissa! Linkki profiilissa 😊👌❤️
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #sisaruskuva #valokuvaus #ammattikuvaaja #studiokuvaus #frozenphotoshoot #frozen #elsa #olaf #photoshoot #letitgo #mykids #äipänmurut #lapsenimun #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog
  • Juustokakku-piparkakkupallot on joulun paras herkku 😍 Resepti blogissa, linkki profiilissa 👌
.
Cheesecake and gingerbread mini bites 😍❤️
.
.
.
#cheesecake #cheesecakeminibites #cheesecakebites #gingerbread #gingerbreadcrust #christmasfood #christmasdelights #christmas #juustokakku #piparkakku #bakestagram #bakingday #bakedwithlove #tastyfood #foodgrams #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi #uusipostausblogissa #uusipostaus

fruttidimutsi

X