Poromakkaraa ja messu-fiiliksiä!

Tuli eilen pyörähdettyä pikkusiskon ja lasten kanssa Helsingin käsityömessuilla. Täytyy kyllä myöntää ettei se ihan vastannut odotuksiani, vaikka ihanat messut olikin. Ehdin viime viikonloppuna pyörähtää pikaisesti Lahdessa Kätevä Tekevä -messuilla ja siksi odotukseni Helsingin messuille olivat melkoisen korkealla. Lahdessa oli paljon ideoita ja käsityötarvikkeita tyrkyllä. Sieltä löytyi mieletön nukkekotinäyttely sekä pienoisrautatiejuttuja. Sieltä löysi oikeasti vinkkejä ja kokeilemisen arvoisia juttuja joka lähtöön ja tunnelma oli iloinen ja rentoutunut. Helsingissä taas suurin osa näytteilleasettajista oli käsityö- sekä elintarvikemyyjiä. Messut tursusivat erilaisia leivonnaisia, hunajaa, hilloja, makkaroita, karamellejä… Puhumattakaan valmiista käsitöistä mitä sai ostaa mukaan. Myynnissä oli koruja, laukkuja ja vaatteita joka lähtöön ja kiertely oli ihan kivaa, vaikka tungos olikin jäätävä. Silti jäin kaipaamaan niitä ideoita mitä varten minä sinne menin. Mukaan tarttui käsitöitä koskien vain muutama paketti Fimo-massoja sekä kankaan painantaan liittyviä värejä. Muutamia herkkuja toin mukanani isänpäivän aamista ajatellen.

Jos sinulla on joululahjat vielä mietinnän alla, niin suunnista ihmeessä tänään messuille! Siihen tarkoitukseen nuo messut ovat unelma. Lahjoja löytyy kaikkiin makuihin ja todella edullisesti.. Kaikkea mahdollista. Käsintehtyä, kierrätettyä, luomua… Ja se outlet-puoli oli huikea. Sieltäkin löytyi todella edullisesti kaikkea muumi-pyyhkeistä seksileluihin (Jälkimmäinen todelliselle käsityöfanille).

Isänpäivän aamu valkeni meillä melkoisen väsyneissä tunnelmissa. Pari edellistä päivää oli kovin rankkoja meille kaikille ja koko porukka nukuttiin sitten pitkään. En saanut itseäni revittyä aiemmin ylös vaikka niin olinkin suunnitellut. Niinpä minä sitten passitin miehen pois keittiöstä kun yhdessä herättiin ja kursin aamiaisen kasaan. Mieheni vihaa sotkua, joten sänkyyn ruoan viemisen hän kielsi jo aikaa sitten. Aamiainen herkuteltiin sitten keittiössä. Ja herkullinen aamiainen se olikin.

DSC_0362

DSC_0356

Pekoni jäi tänä vuonna kauppaan ja isänpäivän aamiaisen kruunaamaton kuningas oli messuilta löytynyt poromakkara!

DSC_0357

Leikkasin patongista paloja ja voitelin margariinilla. Paahdoin hetken uunissa ja tarjoilin nuo ihanan rapeat palaset juustojen kanssa. Valkohomejuusto, cheddar ja vuorijuusto toimivat hyvin yhteen.

DSC_0353

Juustoille makeutta toivat suklaalevite ja viikunahillo

DSC_0354

Aamiainen ilman kahvia on teeskentelyä.

DSC_0358

Koska mieheni ei ole kasvisihmisiä, ostin messuilta aamiaispöytään suklaalla kuorrutetun omenan. Hyvin upposi ilman valituksia..

 

TÄSTÄ linkistä pääset vielä lukemaan fiiliksiäni isänpäivästä. Paljon onnea kaikille isille tänään! Olette päivänne ansainnee! Minä lähden nyt leipomaan kakkua!

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Poromakkaraa ja messu-fiiliksiä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • @laplay_heididi sylitaso tuo rentoutta työntekoon 😍 oon rakastunut! ❤️ Lue lisää blogista! Linkki profiilissa 👌
.
.
.
#sylitaso #laplay #työjuttuja #parastajustnyt #kaupallinenyhteistyö #helpottaaarkea #helpottaatyötä #fruttidimutsi
  • Punaviinisuola on kiva jouluvieminen ja sen valmistaminen on erittäin helppoa. Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
Redwine Salt. Nice gift And easy to Make 😊👌
.
.
.
#redwine #redwinesalt #wine #punkku #punaviini #punaviinisuola #homemade #easytomake #giftideas #christmas #christmasgiftideas #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • @jenoradesign Jennin ottamat sisaruskuvat ja kokemukset kuvauksista nyt blogissa! Linkki profiilissa 😊👌❤️
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #sisaruskuva #valokuvaus #ammattikuvaaja #studiokuvaus #frozenphotoshoot #frozen #elsa #olaf #photoshoot #letitgo #mykids #äipänmurut #lapsenimun #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog
  • Juustokakku-piparkakkupallot on joulun paras herkku 😍 Resepti blogissa, linkki profiilissa 👌
.
Cheesecake and gingerbread mini bites 😍❤️
.
.
.
#cheesecake #cheesecakeminibites #cheesecakebites #gingerbread #gingerbreadcrust #christmasfood #christmasdelights #christmas #juustokakku #piparkakku #bakestagram #bakingday #bakedwithlove #tastyfood #foodgrams #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi #uusipostausblogissa #uusipostaus
  • Elsa ja Olaf kävi sisaruskuvissa ihanan @jenoradesign Jennin luona! Huomenna aamulla pääset kurkistamaan blogista meidän kokemukset ❄️❤️❄️❤️❄️
Kiitos Jenni 😍
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuva #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #valokuvaus #valokuvaaja #keskisuomi #laukaa #frozen #elsa #olaf #letitsnow #letitgo #loveit #paraskuvaaja #photography #photoshoot #frozenphoto #frozenphotoshoot  #jyväskylä #toivakka #lievestuore #hankasalmi
  • Piparkakkuja 🍪❤️🎅
Gingerbread cookies 🍪❤️🎅
.
.
.
#gingerbread #gingerbreadcookies #pipareita #piparkakku #joulu #joulutulee #bakingday #withkids #bakestagram #bakegram #instafood #instafoodie #foodie #foodgrams #baking #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Christmas is here ❤️ instead of spruce we have a cypress that Kids decorated ❤️ less than a month away to celebrate The best.time of The year ❤️
.
.
.
#christmas #cypress #xmas #xmasdecor #christmasdecor #joulu #joulukoriste #sypressi #joulukuusi #christmasspruce #christmastree #happyfamily #chrisymasmood #christmasmode #lessthanamonth #jinglebells #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X