Puolukka-kinuskipiirakka! …Ja pienet 1v bileet!

Maanantaina oli Frutti Di Mutsilla merkkipäivä. Ensimmäisestä postauksestani tuli kuluneeksi vuosi. En osannut silloin edes villeimmissä haaveissani unelmoida mihin blogini päätyy vuodessa. Ajatuksenani oli tuolloin kirjata helppoja ja herkullisia reseptejä itselleni ja muille talteen ja sillä ajatuksella aion myöskin jatkaa. Blogin vauva-ajan päättymistä juhlittiin mummolassa kakun merkeissä ja ihmeteltiin yhdessä mitä kaikkea on tapahtunut menneen vuoden aikana. Miten blogi on muuttunut ja miten minä olen muuttunut. Kaksplus on antanut minulle ihanan paikan blogimaailmassa, missä on hyvä olla. Isoin haavein siirryn seuravia synttäreitä kohden! Kiitos sinulle, joka olet jäänyt seuraamaan! Ilman teitä lukijoita en olisi nyt tässä!

 


 

Tässä eräänä päivänä surffailin googlen taajuuksilla ja vastaan tuli ihanan kuuloinen resepti. Puolukkapiirakka kinuskilla. Se meni heti kokeiluun ja oli juuri niin hyvää, kun olin mielessäni ajatellut. Jopa puolukkaa inhoava puolisoni piti siitä. Puolukka jakaa mieliä vähän kuin sinihomejuusto, toiset tykkää ja toiset ei. Tämä resepti on saa myös vastustajat muuttamaan mielipiteensä.

Resepti oli tabletissa auki kun tätä tein. Aluksi luin ohjetta työvaihe kerrallaan, mutta lopussa tapahtui jotain. Kun olin keittänyt kinuskin ja otin juuri piirakan uunista, jostain syystä kaadoin kuuman kinuskin kuuman piirakan päälle. Onnekseni kinuski pysyi ihan hyvin pinnalla, mutta ohjeet kannattaa lukea loppuun, ettei tule pettymyksiä.

Alkuperäinen resepti löytyy Kuusin Kotona – blogista. Minulla oli voi loppumassa, siksi olen muokannut omaa reseptiäni pienemmäksi. Lisäsin myös vaniljaa mauksi piiraaseen.

TARVITSET

80g Pehmeää voita
3/4dl Sokeria
2 tl vaniljasokeria
Kananmuna
2,2 dl Vehnäjauhoja
0,5 tl Leivinjauhetta

Puolukoita

Voi ja sokeri vaahdotetaan, lisätään muna ja sekoitetaan. Lopuksi jauhot.
Pohja taputellaan voideltuun piirakkavuokaan ja sen reunoille.
Taikinaan lisätään kokonaisia puolukoita niin että pohja peittyy.
Paista 225 C, kunnes reunat saa väriä.

KINUSKI:
2dl Kuohukermaa
2dl Fariinisokeria

Keitä miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia.
Pudota tippa kinuskia kylmään veteen. Jos tippa hyytyy, on kinuski valmista.
Jos se leviää pitkin lasia, keitä vielä hetki.

Lisää jäähtynyt kinuski jäähtyneen piiraan päälle.

DSC_0173

DSC_0169

Kurkka myös reseptini tavanomaisempaan puolukkapiirakkaan.

Tästä löydät vielä muutamia linkkejä mistä pääset seuraamaan minua muualla somessa:

InstagramFacebookPinterest.

Jos linkit ei jostain syystä toimi, niin hakusanalla fruttidimutsi pitäisi löytyä!

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Puolukka-kinuskipiirakka! …Ja pienet 1v bileet!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Romanttinen hotelliyö ja vähän avioliittoaikaa kahdestaan ❤️ Tää tuli tarpeeseen ❤️
.
.
.
#romantiikkaa #lapsivapaa #avioliittoaikaa #parisuhdeaikaa #parisuhde #radissonbluhotel #radisson #radissonbluplaza #helsinki #parastajustnyt
  • Kuvan porkkana-kikherne-sosekeitto on jäätävän herkullinen uusi resepti, jolla sain esimakua ensi viikolla alkavasta verkkovalmennuksesta!
.
.
Aloitamme koko perheen voimin hyvän olon verkkovalmennuksen 14.1.2019! Perheemme tavoitteena on oppia syömään ennakkoluulottomasti ja terveellisemmin. Verkkovalmennus tarjoaa reseptit terveelliseen ja tasapainoiseen ruokaan ja joka viikolle tulee oma ruokalista ja jopa ostoslista minkä mukaan kaupassa käynti helpottuu. .
.
Koodilla "fruttidimutsi" saat verkkovalmennuksen hintaan 69€ (normaalisti 89€). Kopioi alla oleva linkki selaimeen: .
www.ravintovalmennusolo.fi/verkkovalmennus
.
.
Voit lukea meidän kuulumisista valmennuksen osalta täältä ja myöhemmin myös blogista!
.
.
@ravintovalmennusolo #terveellinenruoka #hyvinvointi #hyväruokaparempimieli #parempiolo #ravinto #uusivuosi #uusialku #2019 #viisasvalinta #viisaatpäätökset #askelaskeleelta #fruttidimutsi #weightlossfood #weightloss #newstart
  • ❄️❤️✨Merry Christmas to you all ✨❤️❄️
Ihanaa joulua kaikille ✨❤️❄️ Feliz navidad ❄️❤️✨
.
.
.
#merrychristmas #hyvääjoulua #feliznavidad #jouluiloa #christmasjoy #frozenphotoshoot #frozenphoto #frozen #frozenchristmas #disneyfrozen #elsa #olaf #mykids #myboy #mygirl #christmas2018 #fruttidimutsi photos by @jenoradesign
  • @laplay_heididi sylitaso tuo rentoutta työntekoon 😍 oon rakastunut! ❤️ Lue lisää blogista! Linkki profiilissa 👌
.
.
.
#sylitaso #laplay #työjuttuja #parastajustnyt #kaupallinenyhteistyö #helpottaaarkea #helpottaatyötä #fruttidimutsi
  • Punaviinisuola on kiva jouluvieminen ja sen valmistaminen on erittäin helppoa. Resepti blogissa, linkki profiilissa 😊👌
.
Redwine Salt. Nice gift And easy to Make 😊👌
.
.
.
#redwine #redwinesalt #wine #punkku #punaviini #punaviinisuola #homemade #easytomake #giftideas #christmas #christmasgiftideas #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • @jenoradesign Jennin ottamat sisaruskuvat ja kokemukset kuvauksista nyt blogissa! Linkki profiilissa 😊👌❤️
.
.
.
#jenoradesign #sisaruskuvaus #sisarukset❤️ #sisaruskuva #valokuvaus #ammattikuvaaja #studiokuvaus #frozenphotoshoot #frozen #elsa #olaf #photoshoot #letitgo #mykids #äipänmurut #lapsenimun #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog
  • Juustokakku-piparkakkupallot on joulun paras herkku 😍 Resepti blogissa, linkki profiilissa 👌
.
Cheesecake and gingerbread mini bites 😍❤️
.
.
.
#cheesecake #cheesecakeminibites #cheesecakebites #gingerbread #gingerbreadcrust #christmasfood #christmasdelights #christmas #juustokakku #piparkakku #bakestagram #bakingday #bakedwithlove #tastyfood #foodgrams #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #fruttidimutsi #uusipostausblogissa #uusipostaus

fruttidimutsi

X