Suloiset käsidesit häihin tuunaten – toimii myös vieraslahja!

Meillä on hääviikko meneillään ja tunnit alkavat käydä vähiin. Koska korona edelleen jyllää, on ollut pakko miettiä erilaisia toimenpiteitä häiden suhteen.

Muistutus turvaväleistä on yksi, mutta haastava tekijä, sillä ihmisiä on kuitenkin jonkun verran. Sukulaiset näkevät omiaan pitkästä aikaa, ja on myös tärkeä sosialisoitua ja tutustua toisenkin puolen sukuun sekä ystäviin.

Löysin yhdestä Marketista suhteellisen edullisesti käsidesiä pienissä pulloissa. Ajattelin niiden olevan hyvä sijoitus, sillä näin saisimme isojen, eri puolille taloa leviteltyjen pumppupullojen lisäksi käsidesiä jokaisen lähelle ja helposti saataville.

Ensin olin miettinyt läpinäkyviä pulloja ulkonäön takia, mutta tämäkään vaihtoehto ei ollut huono. Pullot vaan itsessään olivat hieman rumia etiketteineen, joten päätin antaa niille pienen ulkonäön kohotuksen helposti ja tietenkin myös edullisesti. Jätin yhden etiketin itselleni talteen, siinä näkyy mitä aine sisältää ja koska on eräpäivä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan revin siis etiketit irti, tein dymolla tekstin ”käsidesi” ja liimasin kylkeen hieman juuttinarua ja pienen muovisen lehden.

Me päädyimme morsiamen toiveesta simppeliin tekstiin mikä kertoo pullon sisällön heti. Olen kuitenkin törmännyt tänä vuonna moniin variaatioihin siitä, mitä pulloissa voi lukea, jos pelkkä käsidesi tökkii.

  • Desifiointiin
  • Levitä rakkautta, älä pöpöjä
  • Häädesi
  • Spread love, not Germs
  • Pöpöjen tappaja
  • Vain ulkoiseen käyttöön
  • Kädet puhtaaksi

Vaihtoehtoja siis on. Joka tapauksessa korona on muuttanut myös häiden pitämistä, ja siksi suosittelenkin vahvasti, että jos häitänne tanssitaan vielä tänä syksynä, pidä huoli että käsidesiä on riittävästi. Käsidesit itse tuunattuna tai valmiilla etiketillä voi olla myös kiva vieraslahja!

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Suloiset käsidesit häihin tuunaten – toimii myös vieraslahja!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X