Suolaiset joulutortut x 3

Jouluun on enää vajaat neljä viikkoa ja se alkaa näkymään kaikkialla. Marketeissa soi joululaulut ja lapset odottavat koska pääsevät availemaan joulukalentereiden luukkuja. Lahjojen tekeminen ja ostaminen on toisilla jo alkanut ja jouluintoilijat ovat paistaneet jo ensimmäiset tortut ja piparit.

Myös meidän kotonamme on alkanut näyttämään pikku hiljaa joululta. Kuusen sijaan kotiamme koristaa sypressi minkä oksille olemme laittaneet joulukoristeita. Valkoiset verhot vaihtuivat punaisiin ja muutenkin j0ulunodotus on alkanut kutkuttavasti.

Viikunamarmeladia vai maksamakkaraa?

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa lähti kiertämään kuva, minkä eräs mies laittoi liikkeelle. Hän tuskin tajusi miten pitkälle kuva päätyi laittaessaan joulutorttuun maksamakkaraa hillon sijaan. Sen jälkeen moni muukin alkoi postaamaan kuvia suolaisista joulutortuista. Ja sille linjalle siirryin itsekin.

Tänä vuonna myös huomasin, että torttuhillorintamalle on tullut uusi maku perinteisten luumun ja omena-kanelin lisäksi. Se maku on viikuna. Ostin heti sitä purkin ja päätin kokeilla miten se taittuu joulutorttuun. Itsehän rakastan niin joulutorttuja kuin viikunahilloakin, joten odotukset olivat korkealla.

Harmikseni en pitänyt viikunahillon mausta. Jostain syystä maku oli todella voimakas, mutta ei viikunamainen. Se muistutti maultaan todella paljon luumumarmeladia enkä välttämättä olisi erottanut niitä toisistaan jos olisi sokkona pitänyt maistaa.

Kuitenkin kun torttuihin lisäsi pienet palat hyvää brie- juustoa, makunautinto oli taattu. Viikuna-brie-torttujen lisäksi tein pesto-tomaatti-mozzarella-oliivi- torttuja sekä parmankinkku-juustoleipä-torttuja. Ne kaikki toimivat järjettömän hyvin yhdessä!

Tein myös yhden version makeista tortuista ja niistäkin tuli tosi hyviä. Kuvaa en muistanut ottaa, mutta paistoin tortut normaalisti uunissa ilman täytettä ja uunista tulon jälkeen laitoin jäähtyneiden torttujen päälle nokareen ihan perinteistä viikunahilloa! Toimi todella hyvin!

3 x Suolaiset joulutortut

Viikunahillo – brietortut 10 kpl:

1 pkt Torttutaikinalevyjä
1 prk Tähtitorttu Viikunamarmeladia
1 pkt Brie-juustoa
1 Kananmuna

  • Leikkaa sulaneet torttutaikinalevyt keskeltä puoliksi.
  • Voitele kuppikakkuvuoan kolot ja painele torttutaikinan puolikkaat koloihin.
  • Lisää jokaiseen koloon teelusikallinen hilloa.
  • Voitele kananmunalla.
  • Paista 225 C n. 10 – 15 min. Vahdi paistoa, sillä tortut palavat nopeasti!
  • Lisää jäähtyneiden torttujen päälle pienet palat brie- juustoa!

Pesto – Mozzarella – tomaatti – oliivi – joulutortut 10 kpl:

1 pkt Torttutaikinalevyjä
½ dl Pestoa
1 Pieni pussi mini-mozzarellapalloja
10 Kirsikkatomaattia
10 oliivia
Kananmuna

  • Halkaise sulaneet taikinalevyt kahtia ja taittele tortut haluamaasi muotoon.
  • Lisää tortun pohjalle pestoa ja voitele tortut kananmunalla.
  • Paista 225 C n. 10 -15 minuuttia. Vahdi paistoa etteivät ne pala.
  • Pilko tomaatit muutamaan osaan ja puolita oliivit.
  • Laita tomaatit, oliivit ja mozzarellapallot tortun kyytiin ja käytä nopeasti vielä uunissa ennen tarjoilua. Uuni saa hieman sulattaa mozzarellan koostumusta, mutta ei liikaa.

Parmankinkku – juustoleipä – viikunahillotortut 10 kpl:

1 pkt Torttutaikina levyjä
5 – 10 viipaletta parman kinkkua
Pieni pala Juustoleipää (Juustoleipä = leipäjuusto = narskujuusto)
1 dl Viikunahilloa
Kananmuna

  • Halkaise sulaneet torttutaikinalevyt kahtia ja muotoile haluamaasi muotoon.
  • Voitele torttujen pinta, lisää halutessasi pintaan seesaminsiemeniä.
  • Paista 225 C n. 10 – 15 min, varo etteivät ne pala!
  • Revi parman kinkkua palasiksi hieman jäähtyneiden torttujen päälle.
  • Pilko juustoleipää ja asettele kinkun päälle. Laita pinnalle vielä viikunahilloa!

Lue myös: Viime vuonna tein joulutorttuihin täytteen palvikinkusta ja metsäsienistä.

Lue myös: Kotilieden pikaopas torttujen tekoon

Kommentit

Kommentoi juttua: Suolaiset joulutortut x 3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X