Talleta lapsille muistot sähköisesti ja ilmaiseksi!

Minua ihan hävettää miten laiska minä olen ollut kirjoittamaan lapsille vauvamuistokirjoja. Kaksi vauvavuotta yhteen putkeen sai minut jotenkin laiskistumaan ja vaikka pieniä muistoja on ylhäällä, ei vuosien varrelta kuitenkaan ole paljoa jäänyt kirjallisena minnekään.

Heräsin tänäaamuna taas aiemmin kuin muut. Siitä on tullut minulle riitti. Pari tuntia ennen muiden heräämistä keitän kahvia ja luen sosiaalista mediaa. Kun muut nousevat, minä olen pirteä aloittamaan päivän. Minä jostain syystä tarvitsen sen oman hetkeni aamulla. Ilman että kukaan puhuu minulle tai että minun pitäisi sanoa sanaakaan.

Aamuisin myös tulee kirjoitettua tännekin useimmiten. Huutava hiljaisuus antaa sielun levätä ja tekstiä on helpompi prosessoida. Myös ajatuksilla on hiljaisuudessa tilaa.

Tänä aamuna minua suretti ajatus siitä, etten ole muistanut kirjoittaa lapsille mitään konkreettista ylös. Valokuvia on melkoisen paljon, mutta tarinat niiden takaa puuttuvat. Mietin miten saisin kaiken helposti ja vaivattomasti ylös niin, että kaikki kuitenkin pysyy järjestyksessä edes ajallisesti. Ja silloin se iski!

Minä perustin lapsilleni yhteisen sähköpostitilin. Sinne voi lähettää kuvia puhelimella ja sinne voin kirjoittaa viestejä aina kun jotain tulee mieleen. Viestejä voi lähettää niin pöytäkoneelta kuin puhelimestakin ja kaikki pysyvät kätevästi aikajärjestyksessä. Esimerkiksi bussimatkoilla tai vaikka vessanpöntöllä istuessa voi kirjoittaa jotain pientä, lisätä kuvat ja painaa ”send”!

Lisäksi kun tasaisin väliajoin koneet ja puhelimet saattavat tuhoutua mukanaan kuvia ja tekstejä, näin ollen ne ovat vähän niin kuin ”pilvessä” tallessa. Aina ei muista tai edes ehdi tallettaa kaikkea moneen paikkaan… Ja sitten kun se talletuspaikka tuhoutuu, on jo liian myöhäistä.

Aloitin kirjoittamalla heille sähköpostin missä kerroin sähköpostiosoitteen tarkoituksen. Nyt kesällä kun minulla on aikaa, kirjoitan sinne järjestyksessä kummankin ensimmäisten vuosien kommelluksista. Sen jälkeen laitan muutamia viestejä aiemmilta reissuiltamme ja sitten kerään kaiken mieleenjuolahtavan tästä hetkestä eteenpäin aikajärjestyksessä.

Viestien ei tarvitse olla pitkiä. Ne voivat olla muutamia lauseita, kuvia tai mitä tahansa minkä haluaa itsensä ja lasten muistavan vuosien päästä. Kun lapset ovat isompia, ehkä jopa täysi-ikäisiä, minä annan heille salasanan ja he saavat lukea kaikki viestit sieltä.

Myös puolisoni saa kirjoittaa heille omasta sähköpostistaan viestejä ja annan osoitteen myös kummeille ja muille tärkeille aikuisille, jotka sinne mahdollisesti haluavat lähettää viestejä, kuvia tai muita muistoja.

Tämä on vähän niinkuin ilmainen uuden ajan muistikirja. Miten kätevää! Nyt vain toivon koko sydämestäni, ettei sähköpostit katoa käytöstä teknologian mennessä eteenpäin. Jos niin kuitenkin kävisi, minulla olisi varmasti aikaa kopioida kaikki viestit koneelle ja tehdä niistä kirja. Saatanpa tehdä sen kirjan noista viesteistä ja kuvista muutenkin… Hmm.. Tämä ideahan elää mukavasti koko ajan mitä enemmän tätä ajattelee!

 

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Talleta lapsille muistot sähköisesti ja ilmaiseksi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Hyppää mukaan Päijät-blogien follow trainiin! Haluamme sinut mukaan löytämään uusia mielenkiintoisia tilejä seurattavaksi. Juna lähtee nyt ja kulkee seuraavat 24 tuntia. Hyppää kyytiin seuraamalla kaikkia alla lueteltuja tilejä ja kommentoimalla ”☀️” follow train -kuvan alle jokaisen tilin kohdalla. Seuraamme takaisin ja jaamme Päijät-blogien storyissa meitä inspiroivia tilejä!
#paijatblogit #followtrain 
@paijatblogit
@johannahuuhtanen
@iiskotti
@minnakil
@katjuo
@metsalaisten.elamaa
@kaunismaessa
@oilimaria_
@alwayssomewhereelse
@fruttidimutsi
@heygirlblogi
@mennikae
@mervitommiska
@mrscut59
  • Sain äitienpäivälahjaksi asennekorvikset... #justiina #näisontyylii #rakastan #attitude #earrings #korvikset #parastajustnyt #asenne .
kiitos muru @henheii
  • Kellään muulla tämmönen fiilis kun keskellä viikkoa on pyhä? 🙈🙉🙊
.
.
.
#feelslikesaturday #monkey #weirdthursday #clapclap #crazymood #helatorstai
  • Marko Anttilan lempparipastan, eli  Mörköpastan resepti löytyy nyt blogista. Todella nopea, helppo ja superherkullinen ruoka 😋😋
Resepti blogissa - linkki profiilissa @fruttidimutsi .
.
.
#mörkö #mörköanttila #markoanttila #mörköpasta #kanaa #avocado #pesto #tuorepasta #maailmanmestarit2019 #goodfood #tastyfood #instafood #foodie #instafoodie #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruokablogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Ei ollut vaikea valinta tän illan teemuki... .
.
.
#mörkö #muumienmörkö #markomörkö #markoanttila #mörköanttila #maailmanmestarit #maailmanmestarit2019 #hyväsuomi #suomi2019 #jääkiekonmm2019 #lankinen #jääkiekko #mmjääkiekko #95neverforget #maammelaulu #suomi #finland #winner #liptontea #lipton
  • Varma kesän merkki on se kun puolisoni tuo minulle ensimmäiset syreenin kukat. Hän tietää että rakastan niiden tuoksua ja heti kun syreeni alkaa kukkimaan, saan pari oksaa maljakkoon ❤️ Joka vuosi ❤️
.
.
.
#syreeni #syreenikukkii #liliac #liliacflowers #liliacblossom #summer #lovemyhusband #7yrstogether #summer2019
  • Mini Maatuska 😍 niin söpö 😍
.
.
.
#maatuska #matruska #woodendoll #russiantoy #russia #toyfromrussia #socute #handpainted #socute

fruttidimutsi

X