Testissä Tupperwaren leipävuoka! Katso video!

Tuotteet saatu yhteistyönä Tupperware -edustaja Heidi Hokkasen kautta

Yksi minun suurimmista jouluherkuistani on saaristolaisleipä. Mikään ei voita palaa kunnollista leipää kera juuston, lohen ja pinaatin. Ystäväni Heidi myy Tupperwaren tuotteita ja hän antoikin minulle testiin Tupperwaren leipävuoan. Ja täytyy sanoa että kyllä se aika peli olikin. Sen lisäksi että se kestää uunissa jopa 250 C, se kestää myös mikroa sekä pakastamista.

Innostuksissani tein kokeilustani myös videon missä teen koko leivän ONE POT -tyylillä, jolloin tiskihommatkin on hilattu minimiin. Lisäksi ystäväni tarjoaa teille lukijoilleni vielä tuotteesta kunnon joulutarjoukset, mutta niistä lisää hetken päästä.

Tämän saaristolaisleivän reseptin alkuperästä minulla ei enää ole muistikuvia ja muutenkin resepti on matkalla muuttunut minunlaisekseni. Olen lisännyt siihen ruisjauhoja, muuttanut ruisleseet kolmen viljan leseiksi ja vähentänyt suolan ja siirapin määrää. Maku on minusta taivaallisen ihana juuri näin.

Yhden virheen minä kuitenkin tein ja sen huomasin tuossa vasta kun videolla aloin leipää leikkaamaan. Kun leipä on kumottu vuoasta jäähtymään, se tulisi mahdollisimman pian peittää joko leivinliinalla tai sulkea vielä lämpöisenä pussiin. Pussissa kuori pehmenee mukavasti. Pussitus toki onnistuu jälkeenpäinkin ja leipä kyllä pehmenee nopeasti, joten pilalle se ei mene vaikka ehtii rapeutuakin pinnasta.

Saaristolaisleipä on ihanaa myös kinkun kanssa. Varsinkin keskellä jouluyötä nautittuna.

Nyt mennään reseptiin ja reseptin alla on ystäväni Heidin joulutarjous.

SAARISTOLAISLEIPÄ (1 kpl)

(Jos haluat tehdä useamman leivän, kerro resepti haluamallasi leipämäärällä.)

3,5 dl Piimää
1 dl Tummaa siirappia
25 g Hiivaa
1 dl Kolmen viljan leseitä
1 dl Kaljamaltaita
1,5 dl Ruisjauhoja
3,5 dl Vehnäjauhoja
2-3 tl Suolaa

  • Lämmitä piimä mikrossa ja sekoita siihen hiiva.
  • Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  • Anna seistä lämpimässä paikassa 30 min.
  • Paista uunissa 150 C kaksi tuntia
  • Kun leipä on paistunut 1,5 tuntia, voitele pinta vesi -siirappiseoksella ja paista vielä 30 min. (2 rkl siirappia, 2 rkl vettä)
  • Kumoa vuoasta lämpimänä, peitä liinalla ja pussita.

JOULUTARJOUS!

Tämä vuoka on jokaisen kokkailijan unelma. Sen lisäksi että tässä valmistuu leivät, tämä on ihana myös joulukakkujen, laatikoiden ja kaiken muunkin paistoon. Ruoan valmistusta tämä nopeuttaa myös, sillä voit kuumentaa ruokaa aluksi mikrossa ja sitten kypsentää loppuun uunissa. Vuoka on erittäin monikäyttöinen ja kestää hyvin. Se kestää 25 C pakkasta ja 250 C lämpöä, ja tietenkin kaiken siltä väliltä. Lisää tästä tuotteestä pääset lukemaan Tupperwaren nettisivuilta tästä linkistä. 

Ja nyt pääsemme ystäväni Heidin joulutarjoukseen. 

TARJOUS 1: Tilaamalla Tupperware UltraPro Cocotte leipävuoan 1,8 l (79,90€) ja videolla näkyvän Tupperwaren ikiteräisen leipäveitsen (46,90€) saat kaupan päälle videolla näkyvän sekoituskauhan (arvo 14,90€) . Eli saat nämä kaikki videolla näkyvät, kokkauksia helpottavat tuotteet hintaan 126,80€ + postit (Vuoka, veitsi ja kauha).

TARJOUS 2: Pelkän leipävuoan saat hintaan 79,90€ + postit ja mukaan pakettiin sujahtaa yllätys!

TARJOUS 3: Jos haluat tilata suoraan kaksi leipävuokaa, saat toisen vuoan – 50 % eli maksat kahdesta vuoasta yhteensä vain 120€ + postit!

LISÄKSI TEILLE JYVÄSSEUDULLA ASUVILLE!

Jos varaat Heidin kautta kutsut vuoden loppuun mennessä (31.12.2017) ja mainitset varatessasi koodin FRUTTI DI MUTSI, saat kutsuilla yllätyslahjan! Kannattaa muistaa että Tammikuussa on tulossa jättialennukset monista Tupperwaren tuotteista! Heidi kiertää pitämässä kutsuja 100 km säteellä Toivakasta!

Liity myös Heidin FACEBOOK -ryhmään, pääset sinne tästä linkistä! Heidin ryhmä päivittyy aktiivisesti ja sieltä poimit kaikki uusimmat tarjoukset. Lisäksi siellä on usein myös erikoistarjouksia ryhmäläisille!

Ryhmän lisäksi Heidiin saa yhteyttä sähköpostilla heidihok78@gmail.com

 

 

Avainsanat

Instagram

  • Käytetyimmät meikit saa näppärästi omat paikkansa kun ne kiinnittää magneetilla tauluun. Näin ne pysyvät turvassa myös pieniltä testaajilta 😉😉 Ohje blogissa, linkki profiilissa! 💄💞💅
.
.
.
#diy #makeuphacks #diymakeuphacks #makeup #makeupstorage #käsityö #teeseitse #paikkakaikelle #meikit #meikki #oriflame #bathroomdecor #bathroomhacks #uusipostausblogissa #uusipostaus #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi #kotiliesikäsityö
  • It's Apple time of the year 😍🍎🍏
.
.
.
#apple #cinnamon #appletime #apples #applejuice #autumniscoming #harvest #appleharvest #autumn #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Kotitekoinen omenamehu maistuu herkulliselta myös ilman lisättyä sokeria. Blogissa helppo resepti ilman mehumaijaa tehtävään mehuun! Käy kurkkaamassa! Linkki profiilissa!
.
.
.
#omenamehu #omena #mehu #sokeriton #uusipostausblogissa #uusipostaus #sokeritonmehu #eilisättyäsokeria #apple #applejuice #nosugar #homemade #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Kylmät wrapit on kuuman kelin paras lounas 😍❤️ Resepti blogissa, linkki profiilissa....
.
.
.
#hotweather☀️ #hot #hothothot #kuuma #suomenkesä #lämmintä #hotsummer #coldfood #wrap #wrapforlunch #hamandcheese #basil #happyme #happyfamily #summer #vacation #instafood #foodstagram #foodgasm #foodgram
  • My cute and handsome boy enjoying Wanhan Porvoon vanilla icecream @tasteofhelsinki
.
.
.
#myboy #mycuteboy #finnishboy #mylove #icecreamlover #vanillaicecream #wanhaporvoo #vanhanporvoonjäätelötehdas @vanhan_porvoon_jaatelotehdas #thebest #thebestoftimes #electrolux #thebestday #kotiliesi #fruttidimutsi #kotiliesiblogit #chefssecret #tasteofhelsinki2018 #thebestpeople #parastajustnyt @annaliiri @r_siren @kotiliesi
  • #pink #macarons #pinkmacarons #rhubarb #blackberry #sogood #firsttimeever #firstmacaron #firstmacarons #pinkpinkpink #sogood #instafood #instafoodie #foodstagram #baking #bakingday #leivonta#leipominen #bakestagram #omnomnom
  • #kidspartymenu #kidsparty #foodforkids #foodforkidsparty #food #instafood #foodstagram #kidschoice #kidsincharge #easyfood #meatballs #tomato #sausage #grapes #cheese #happykids #instakids

fruttidimutsi

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.