Tosca-omenapaistos

On viimeinkin minun lempiaikani vuodesta. On suhteellisen lämmin, mutta ei kuuma. Päivät ovat valoisia ja illat jo pimeitä. Ja pihalta pääsee keräämään kesän antimet niin ruokapöytään kuin säilöönkin.

Me olimme koko kesän Keski-Suomessa mummolassa ja mökillä. Viisi viikkoa pois kotoa loi suuren koti-ikävän, mutta kotiin palattua kuitenkin ikävä mummolaan tuli nopeasti. Etenkin lapsille. Eikä tuo ihme ole kun on viisi viikkoa tottunut että ympärillä on elämää enemmän. Silti omaa rauhaa oli jo kaivannut ja se tuli kyllä myös tarpeeseen.

Saavuimme siis kotiin heinäkuun lopussa. Kesä oli kypsyttänyt sillä aikaa omenat ja kirsikat, ja yli puolet omenoista olikin ehtinyt jo tippua maahan ja mennä huonoksi. Onneksi kuitenkin sato oli ihan hyvä ja muutama kauppakassillinen saatiin talteen. Kirsikat onneksi saatiin kokonaan talteen.

Kun omenat oli kerätty, perheeni alkoi vaatia omenaherkkuja. Ensimmäiseksi valitsimme koko perheen kestosuosikin, eli omenapaistoksen. Normaalisti teen siihen murupäällisen, mutta koska aina pitää kokeilla jotain uutta, tällä kertaa kokeilin toscaa.

Ensimmäinen paistos oli herkullinen, mutta minun suuhun liian makea. Laitoin omenoiden sekaan kanelia ja fariinisokeria, kuten aina. Toisen erän tein eri tavalla. Omenoiden sekaan meni vain kaneli, ja yhdessä makean kuoren kanssa lopputulos oli erinomainen. Jos omenat ovat kirpeitä, ei ripaus sokeria niiden kanssa ole laisinkaan huono homma. Meidän omenamme olivat todella makeita, ja niille sokeri oli minun mielestäni hieman liikaa.

Tosca-omenapaistos

  • 1 kg Omenaa
  • 1 rkl Kanelia
  • (Ripaus sokeria, jos omenat ovat happamia)
  1. Pese ja pilko omenat vuokaan.
  2. Ripottele päälle kaneli (ja sokeri) ja pyörittele omenanpaloja niin että kanelia on kaikkialla.
  3. Paista uunissa 175 C n. 10-15 minuuttia, kunnes omenat ovat saaneet väriä ja kypsyneet hieman.

Toscakuori

  • 75 g Voita
  • 80 g Mantelilastuja
  • 1 dl Kaurapuurohiutaleita (ei ole pakollinen, mutta kaura sopii hyvin omenan kanssa)
  • 1 dl Sokeria (Muskovado- tai fariinisokeri antaa ihanan maun)
  • ½ dl Kuohukermaa
  • 1 rkl Vehnäjauhoja
  • 1 tl Kanelia
  1. Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta hetki, että seos alkaa sakenemaan.
  2. Kaada seos omenapaistoksen päälle ja paista 200 C n. 10 min, kunnes pinta on rapsakka ja kauniin värinen.
  3. Tarjoile omenapaistos vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa hieman lämpimänä.

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Tosca-omenapaistos

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X