Uunilohta ja kesäistä perunasalaattia

Tällä kertaa kevyempää ja raikkaampaa herkkua! Tämä ei kaipaa johdantoja, kokeilkaa ja maistakaa niin tiedätte miksi! 





TARVITSET (4 hlö):

n. 500g Tuoretta lohta
1 kg Keitettyä ja jäähdytettyä kiinteää perunaa (Keitä edellisenä päivänä kuorineen)
3 keskikokoista kevätsipulia
1 prk Kevyt kermaviiliä
1 dl Turkkilaista jogurttia
2 Kokonaista Suolakurkkua
1 Kirpeä omena
1 tl Etikkaa
Suolaa ja pippuria 
(Halutessasi voita)

Keitä perunat siis kuorineen edellisenä päivänä ja laita jääkaappiin. Kuori perunat ja pilko sopivan kokoisiksi kuutioiksi. Pilko suolakurkut ja omena pieniksi kuutioiksi ja leikkaa kevätsipuli renkaiksi. Laita kaikki kuutiot kulhoon ja kaada kermaviili ja turkin jogurtti sekaan. Mausta hyvin suolalla ja valkopippurilla sekä etikalla. Voit myös lisätä esimerkiksi kapriksia tähän salaattiin. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa.
Paloittele lohi reilun sadan gramman annospaloiksi. Poista mahdolliset ruodot kalasta pinseteillä. Laita palat vuokaan ja mausta hyvin suolalla (ja pippurilla). Jos haluat rapean pinnan, lisää muutama nokare voita kalojen päälle. Paista uunissa 200 C niin kauan että pinta on ottanut hieman väriä. Tarjoile perunasalaatin kanssa! Tämän kanssa sopii myös hyvin raikas valkoviini!

PS. Kalan voi tietenkin myös grillata!

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Uunilohta ja kesäistä perunasalaattia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • It's Pasta Bolognese -day 😍😍🍝🍝
.
.
.
#pasta #pastaday #pastabolognese #pastapasta #pastatime #instafoodgram  #instafoodie #instafood #foodstagram #instachef #homecooking #homemade #foodoftheday #whatsfordinner #healthyfood #healthy #tastyfood #hyväruokaparempimieli #pastaa #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • You know the feeling that someone stares at You? I know. It was my hubbys slippers... Scary homer slippers.
.
.
.
#staring #slippers #scaryslippers #homer #homersimpson #thesimpsons #scary #fruttidimutsi
  • Jallusinappi on kinkun paras ystävä! Käy kurkkaamassa herkullinen resepti blogista!
.
.
.
#jaloviina #jallusinappi #joulu #joulusinappi #sinappi #mustard #jouluherkut #instafood #instafoodie #foodstagram #foodgram #goodandtasty #christmas🎄 #christmastime🎄 #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesiruoka #fruttidimutsi
  • Joulu ja vihreät kuulat kuuluvat yhteen ❤️ Tässäpä olisi resepti millä teet ne itse sokerittomasti 😍 Resepti blogissa ja linkki profiilissa! .
.
.
#joulu #joulunamit #vihreätkuulat #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #baking #bakingday #leivonta #leipominen #leivontapäivä #homemade #irtisokerista #resepti #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Look how happy we were on our weddingday 😍 still very happy, but the smiles has Lost their brightness..😂😂😂😂
.
.
.
#weddingday
#weddingpic #happyus #marriage #happytogether #truelove #lovemyhusband #fatherofmychildren #lovetohavehimbymyside #7yrstogether #myhandsomehusband #love #lovehim #lovestory
  • This is A Sugar free chocolate cake.. Would You like To have some? 😋🥧
Kokonaan sokeriton suklaakakku! Resepti blogissa, linkki profiilissa ❤️🥧😋
.
Lisää sokerittomia herkkuja löydät @sokeritonta_sugarfree
.
.
#chocolatecake #nosugar #eisokeria #sokeritontahyvää #sokerintonta #sokeriton #sugarfree #sugarfreelife #sugarfreecake #sugarfreechocolate #tasty #tastyfood #goodforme #goodforyou #uusipostausblogissa #uusipostaus #newpost #newpostontheblog #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • It's Nachos and Movie time with the kids! ❤️ The best way to spend this cold and windy saturday 🍁🌧️❤️
.
.
.
#nacho #nachos #nachotime #salsa #cheddarsauce #movies #minionmovie #frozenmovie #frozen #letitgo #movietime🎬 #withkids #saturday #coldandwindy #autumn2018 #autumn #familytime #fruttidimutsi #kotiliesiblogit #kotiliesi

fruttidimutsi

X