Vartuin lapsuuteni pienellä kylällä Keski-Suomessa. Kävin koulua 25 muun oppilaan kanssa. Siis koko koulussa oli yhteensä 25 oppilasta 1-6 luokalla. Parhaita päiviä olivat retkipäivät. Meidän koululla oli oma keittäjä vielä tuolloin 90-luvulla. Muutamille retkille ihana keittäjämme oli tehnyt pizzapannaria ja muistan miten hyvälle se maistui kun vaikka uimahallissa oli riehuttu useampi tunti. Tänä aamuna kun heräsin, minulla oli jotenkin nostalginen olo. Vanhoja asioita pulpahteli mieleeni ja naureskelin yksikseni vanhoille jutuille. Sitä kautta sitten mieleeni juolahti kokeilla että osaanko tehdä tuota herkkua ja onko se vielä yhtä hyvää kuin 20 vuotta sitten. Kyllä se oli. Tämä ruoka on helppo ja vaivaton väsätä vaikka väli- tai iltapalaksi ja täytemahdollisuudet ovat lähes rajattomat! 

TARVITSET:

8dl Maitoa (itse käytin rasvatonta maitoa)

3 Kananmunaa

2,5dl Vehnäjauhoja

2tl Suolaa

Ripaus pippuria ja oreganoa

Täytteenä voit käyttää mitä mieleen juolahtaa esimerkiksi lemppari pizza-täytteitäsi!

Itse käytin Ananasta, kinkkusuikaleita ja aurajuustoa sekä paahdettua sipulia.

Sekoita maito, munat, jauhot ja mausteet keskenään huolellisesti ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele täytteet päälle ja laita uuniin. Anna paistua 200 C n. 20min tai kunnes pinta on kauniin ruskea! Nauti vaikkapa herkullisen vihreän salaatin kanssa!

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: PIZZAPANNARI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kevätmessut pidetään parin viikon päästä Helsingissä ja nyt sinulla on mahdollisuus voittaa lippu messuille itsellesi ja ystävällesi! 
Säännöt:
Osallistuaksesi arvontaan, seuraa minua instassa ja tägää kuvan alle kaveri. Jokainen tägäys on 1 arpa. Voit osallistua niin monella arvalla kuin haluat.
Palkintona on 1 lippupaketti kahdelle hengelle. Liput lähetän sähköpostitse kun arvonta päättyy. Aikaa osallistua arvontaan on 31.3.2019 klo 23:59 asti.
Onnea arvontaan!
Messut ovat Helsingin Messukeskuksessa. 
Aukioloajat
to-la 4. - 6.4. klo 10-18
su 7.4. klo 10-17
.
.
.
#arvonta #messukeskus #helsinki #helsinginmessukeskus  #kevätmessut2019 #lautasella2019 #arvotaan #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Vähän väriä päähän 😊❤️
.
.
.
#hiustenvärjäys #uustukka #väriäpäähän #punapää #redhair #redandblack #happyme #salpausolehyvä #salpaus #kevättukka 
Iso kiitos @tanjaelviira
  • Mun uus lempparikeitto ❤️ Kukkakaali-pinaattikeitto.. Tämä resepti ja monta muuta uutta herkkua opin @ravintovalmennusolo Uusi Olo ravintovalmennuksesta. Otettiin koko perheenä semmonen "kaappaus keittiössä" -tyylinen spurtti ja värit palasivat jälleen lautaselle. Käy lukemassa blogista lisää kokemuksia. Tää sopii koko perheelle ja jos sulla on ylimääräistä vyötäröllä, niin siihenkin saat tästä apua. Seuraava valmennus alkaa 1.4.2019 ja blogissa on sulle alekoodi, niin pääset edullisesti muuttamaan elämän suuntaa ❤️
.
linkki profiilissa
.
#uusiolo #uusioloverkkovalmennus #uusisuunta #terveellinenruoka #herkkuja #kukkakaalikeitto #pinaattikeitto #terveellinenelämä #kotiliesiruoka #kotiliesibloggaajat #kotiliesiblogit #kotiliesi #fruttidimutsi
  • Testasin lounaalla kaupasta löytynyttä uutuus tuorejuustoa 😍👌
Maku oli odotetusti miedompi kuin vuohenjuustossa yleensä, mutta erittäin herkullinen. #suosittelenvahvasti .
.
#cremebonjourwithchevre #cremebonjoursuomi #kanaa #salaatti #lounas #lunch #chicken #salad #chevre #sweetchilisauce #perfectlunch #instafood #foodgrams #foodstagram #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi @cremebonjoursuomi
  • It's Oreo a`clock! Oreo cupcakes!
Blogissa resepti Oreo kuppikakkuihin mitkä on koristeltu oreomurulla ja mintun lehdillä 😊🌱👌
.
.
Resepti blogissa, linkki profiilissa .
.
#oreocupcake #oreo #oreos #mint #mascarpone #chocolate #bakestagram #bakingday #bakegram #foodie #instafoodie #tasty #funnyfood #sogood #uusipostausblogissa #uusipostaus #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesibloggaajat #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Mä sain aloe Vera-vauvan. Kuka tietää miten tätä hoidetaan? 😬😬
.
.
.
#aloevera #babyaloevera #aloeveraplant #aloeveravauva #howtotakecare #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesibloggaajat #fruttidimutsi
  • Kuva parin vuoden takaa 😍❤️ Äippä ja tytär. Tytär tosin rockaa korkkarit meneen tullen, äidillä ei suju ihan niin hyvin 😂😂
.
.
.
#korkkarit #korkkaritkattoon #äidintyttö #äitijatytär #mylove #mygirl #tb #highheels #rocknroll #saturday #lazysaturday #kotiliesiblogit #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X