Vegaaninen Shepherd´s Pie

Tämän reseptin toteutin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten kun kotiuduin Lontoon reissultani. Paellan kanssa oli sama juttu – mikään ei palauta ihania reissumuistoja ja lievitä ikävää, kuin kotona tehty ruoka joka tapailee reissumaan makutottumuksia.

Resepti on siis syntynyt jo kauan aikaa sitten, mutta nyt kun mietin mitä tekisimme kasvisruokapäivänä lounaaksi, muistin tämän ihanuuden.

Alunperin Shepherd’s pie tai toiselta nimeltään cottage pie on siis lihalaatikko mikä peitetään runsaalla perunamuusilla. Pintaan ripotellaan korppujauhoja tai juustoa että kuoresta tulee rapea. Ihanan pehmoisen perunamuusin alla on herkullinen kastike ja ruoka ei kaipaa mitään lisukkeita. Korkeintaan salaattia.

Tämä ruoka on syntynyt Britanniassa jo 1700 -luvun loppupuolella ja noiden nimien ero on ymmärtääkseni siinä, että Shepherd’s Pie -nimitystä käytetään kun kastikkeen liha on lammasta. Kuitenkin molemmat nimitykset ovat synonyymeja toisilleen ja molempia käytetään.

Tässä reseptissä ei siis ole lihaa eikä mitään eläinperäistä.

VEGAANINEN SHEPHERD’S PIE (4-6 annosta)

PERUNAMUUSI:

800g Jauhoista perunaa kuorittuna ja pilkottuna
Pari litraa vettä keittämiseen
1 tl Suolaa
1,5 dl Kaurakermaa
1 rkl Sinistä keijua

  • Keitä perunat kypsiksi. Kaada keitinvesi talteen.
  • Murskaa perunat survimella ja lisää keiju sekä kaurakerma.
  • Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Maista ja mausta suolalla!

KASVISKASTIKE:

2 Isoa porkkanaa raastettuna
1 Iso sipuli pieninä kuutioina
1 Raastettu kesäkurpitsa
3 Tomaattia kuutioina
500g Tomaattimurskaa
200g Paseerattua tomaattia
2 Valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt Mustia papuja
2 dl Perunoiden keitinlientä

VINKKI: Voit halutessasi lisätä kastikkeeseen muusista yli jääneen kaurakerman lopun!

(KORPPUJAUHOJA)

Mausteet: Suola, pippuri, valkopippuri, ripaus kanelia, inkivääriä, korianteria ja jeeraa,

  • Kuullota kaikki kasvikset pannulla.
  • Lisää mausteet.
  • Lisää tomaattimurska, paseerattu tomaatti ja keitinvesi.
  • Keitä vartin verran että kastike kiehuu kokoon eikä ole liian ohutta.
  • Maista ja mausta lisää tarvittaessa.

 

LAATIKKO KASATAAN NÄIN:

  • Voitele uunivuoka hyvin öljyllä.
  • Kaada pohjalle kastike ja levitä se tasaisesti.
  • Kaada päälle perunamuusi ja levitä se kaikkialle kastikkeen päälle.
  • Voit ripotella pintaan korppujauhoja.
  • Paista uunissa 200 C n. 30 min tai kunnes pinta saa kauniin värin.

 

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Vegaaninen Shepherd´s Pie

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kevätmessut pidetään parin viikon päästä Helsingissä ja nyt sinulla on mahdollisuus voittaa lippu messuille itsellesi ja ystävällesi! 
Säännöt:
Osallistuaksesi arvontaan, seuraa minua instassa ja tägää kuvan alle kaveri. Jokainen tägäys on 1 arpa. Voit osallistua niin monella arvalla kuin haluat.
Palkintona on 1 lippupaketti kahdelle hengelle. Liput lähetän sähköpostitse kun arvonta päättyy. Aikaa osallistua arvontaan on 31.3.2019 klo 23:59 asti.
Onnea arvontaan!
Messut ovat Helsingin Messukeskuksessa. 
Aukioloajat
to-la 4. - 6.4. klo 10-18
su 7.4. klo 10-17
.
.
.
#arvonta #messukeskus #helsinki #helsinginmessukeskus  #kevätmessut2019 #lautasella2019 #arvotaan #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Vähän väriä päähän 😊❤️
.
.
.
#hiustenvärjäys #uustukka #väriäpäähän #punapää #redhair #redandblack #happyme #salpausolehyvä #salpaus #kevättukka 
Iso kiitos @tanjaelviira
  • Mun uus lempparikeitto ❤️ Kukkakaali-pinaattikeitto.. Tämä resepti ja monta muuta uutta herkkua opin @ravintovalmennusolo Uusi Olo ravintovalmennuksesta. Otettiin koko perheenä semmonen "kaappaus keittiössä" -tyylinen spurtti ja värit palasivat jälleen lautaselle. Käy lukemassa blogista lisää kokemuksia. Tää sopii koko perheelle ja jos sulla on ylimääräistä vyötäröllä, niin siihenkin saat tästä apua. Seuraava valmennus alkaa 1.4.2019 ja blogissa on sulle alekoodi, niin pääset edullisesti muuttamaan elämän suuntaa ❤️
.
linkki profiilissa
.
#uusiolo #uusioloverkkovalmennus #uusisuunta #terveellinenruoka #herkkuja #kukkakaalikeitto #pinaattikeitto #terveellinenelämä #kotiliesiruoka #kotiliesibloggaajat #kotiliesiblogit #kotiliesi #fruttidimutsi
  • Testasin lounaalla kaupasta löytynyttä uutuus tuorejuustoa 😍👌
Maku oli odotetusti miedompi kuin vuohenjuustossa yleensä, mutta erittäin herkullinen. #suosittelenvahvasti .
.
#cremebonjourwithchevre #cremebonjoursuomi #kanaa #salaatti #lounas #lunch #chicken #salad #chevre #sweetchilisauce #perfectlunch #instafood #foodgrams #foodstagram #foodie #instafoodie #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesiblogit #fruttidimutsi @cremebonjoursuomi
  • It's Oreo a`clock! Oreo cupcakes!
Blogissa resepti Oreo kuppikakkuihin mitkä on koristeltu oreomurulla ja mintun lehdillä 😊🌱👌
.
.
Resepti blogissa, linkki profiilissa .
.
#oreocupcake #oreo #oreos #mint #mascarpone #chocolate #bakestagram #bakingday #bakegram #foodie #instafoodie #tasty #funnyfood #sogood #uusipostausblogissa #uusipostaus #kotiliesiruoka #kotiliesi #kotiliesibloggaajat #kotiliesiblogit #fruttidimutsi
  • Mä sain aloe Vera-vauvan. Kuka tietää miten tätä hoidetaan? 😬😬
.
.
.
#aloevera #babyaloevera #aloeveraplant #aloeveravauva #howtotakecare #kotiliesi #kotiliesiblogit #kotiliesibloggaajat #fruttidimutsi
  • Kuva parin vuoden takaa 😍❤️ Äippä ja tytär. Tytär tosin rockaa korkkarit meneen tullen, äidillä ei suju ihan niin hyvin 😂😂
.
.
.
#korkkarit #korkkaritkattoon #äidintyttö #äitijatytär #mylove #mygirl #tb #highheels #rocknroll #saturday #lazysaturday #kotiliesiblogit #fruttidimutsi

fruttidimutsi

X