3 x helpot Le Gruyère -juustokeksit

Kaupallinen yhteistyö Le Gruyère AOP
Pikkujouluaika on käynnistynyt ja porukat kokoontuvat istumaan iltaa glögikutsujen merkeissä. Helpot juustokeksit maistuvat sellaisenaan glögin tai punaviinin kanssa sekä juustotarjottimen osana. Ja sopivat omatekoiset keksit mainiosti vaikka pikkujoululahjana ojennettavaksi.
Le Gruyère- keksien taikina valmistuu hetkessä ja sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen valmiiksi. Keksien pinnan voi kukin maustaa makunsa yrteillä, erilaisilla siemenillä ja tietysti juustoraasteella. Itse pyöräytin yhdestä taikinasta kolmet erimakuiset juustokeksit.
Helpot Le Gruyeré -keksit
noin 35 kpl
vähälaktoosinen 100 g Le Gruyère AOP -juustoa raastettuna 2 dl erikoisvehnäjauhoja 100 g (laktoositonta) voita
1/2 tl suolaa 1/4 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl silputtua tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua 2-3 rkl kylmää vettä
Pinnalle
* Le Gruyère AOP – juustoraastetta ja kuminan siemeniä/seesaminsiemeniä
*tuoretta rosmariinia ja sormisuolaa
* mustia seesaminsiemeniä /unikonsiemeniä
- Ota voi ajoissa huoneenlämpöön. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Raasta juusto. Sekoita taikinan ainekset tasaiseksi massaksi joko nyppimällä tai monitoimikoneessa. Älä käytä konetta liikaa, jotta taikina ei sitkisty.
- Jaa taikina kolmeen osaan. Tee kustakin taikinasta sormenvahvuinen pötkö.
- Jaa kaksi pötköistä kumpikin 10-12 osaan. Pyöritä palat palloiksi. Nosta palat leivinpaperin päälle uunipellille. Paina haarukalla ristikuvio jokaisen pallon pintaan ja ripottele pinnalle joko juustoraastetta ja kuminaa tai sormisuolakiteitä ja rosmariinia.
5. Pyörittele kolmas tanko seesamin- tai unikonsiemenissä ja viipaloi sekin 10-12 osaan ja nostele viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Paina haarukalla ristikuvio keksien pintaan.
6. Paista keksejä 12 – 15 minuuttia kunnes keksien pinta on aavistuksen ruskistunut. Paistoaika vaihtelee uunin ja keksien paksuuden mukaan.
7. Tarjoa keskit sellaisenaan glögin tai punaviinin kanssa sekä juustotarjottimen osana.
Valitse Le Gruyère AOP myös juustotarjottimelle
Kovien juustojen salaisuus on juustomassan tiukka puristus valmistusvaiheessa ja tahkojen pitkä kellarikypsytys. Mitä pidempi kypsytys on, sen voimakkaammaksi juuston maku muuttuu. Tunnetuimmat kovat juustot valmistetaan alppimaissa, joiden laaksoissa maito säilöttiin hyvin säilyviin juustotahkoihin. Kun juusto oli kypsynyt, tahkoja oli helppo kuljettaa lähikylien markkinoille myytäväksi.
- Klassisen, 6-9 kuukauden ikäisen, juuston hento maku miellyttää miedon juuston ystäviä.
- Gruyère AOP Réserve on maultaan jo selvästi voimakkaampi ja aromaattisempi.
- Joitakin tahkoja pidetään kellarissa jopa kaksi vuotta; ne ovatkin sitten tarkoitettu vahvojen juustojen ystäville.

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: 3 x helpot Le Gruyère -juustokeksit