Himahellassa juhlitaan 100-vuotiasta Suomea

Himahella täytti marraskuussa neljä vuotta ja blogiini on kertynyt tätä kirjoittaessani jo lähes 650 postausta. Onhan sekin blogimaailmassa jo aikamoinen matka, mutta olen saanut yhdistää Himahellassa kaksi intohimoani, ruoan ja kirjoittamisen. (Aloituksen kuvan, Blondi suomalaisessa skutsissa otti valokuvaaja Jani Laukkanen.)
Olen todella ylpeä suomalaisuudestani ja stadilaisuudestani. Vaikka maailma välillä houkutteleekin, oma maa on aina mansikka, muu maa mustikka. Haluan tässä postauksessa kiittää Himahellan lukijoita keräämällä julkaistuista ohjeistani menun, jolla itsenäisyyspäivänä voi juhlia 100-vuotiasta Suomineitoa. Ohjeeni eivät koskaan ole fine diningia, pikemminkin ns. parempaa kotiruokaa. Niinpä juhlamenukaan ei tee poikkeusta, mutta takaan, että näiden ruokien parissa voi mainiosti toteuttaa Suomen juhlavuoden teemaa: ”Syödään yhdessä.”
Juhlin Himahellan synttäreitä myös arpomalla kolme Illallistarinoita-keittokirjaani. Käy vastamaassa pieneen kyselyyn blogini sisällöstä ja olet mukana Suomi 100 – itsenäisyyspäivänä suoritettavassa arvonnassa.
Osallisty kyselyyn ja voita Blonditiinan Illallistarinoita-keittokirja
Alkudrinkki: Napue Gin & Tonic tai kuohuviini (Lue vinkit postauksen lopusta).
Blonditiinan Suomi 100 -menu
Kalaa suomalaiseen tapaan
Wine-Gallery-Suomi-Finland-100-Bordeaux-Blanc-2015
Suomalainen lagerolut
*
Stadilainen poronkäristys ja pottuvoi
tai
Poro- tai hirviwallenbergit, kossukermakastike ja juuressose
Wine-Gallery-Suomi-Finland-100-Bordeaux-Rouge-2014
Pohjolan-Perint-Valpolicella-Ripasso-Classico-Superiore-2015
Tumma suomalainen lager
*
Karpalovaahto
Alkuruoaksi kalaa: mustikkagraavattua siikaa toi kossugraavattua lohta
Graavikala on niin suomalaista ruokaa kuin kuvitella saattaa. Itsenäisyypäivän sormisyötävät voisivat olla pieniä cocktailpiirakoita, joiden päällä on mustikkagraavattua siikaa tai saaristolaisleipää, jonka makuun sopii mainiosti kossu- tai ginigraavattu lohi. Lisäksi vaikkapa paistettua munajuustoa ja omenahilloketta. Siinpä jo suomalainen tapas.
Ohje: Mustikkagraavattua siikaa
Ohje: Kossugraavattu lohi
Ohje: Lakritsainen saaristolaisleipä
Ohje: Hapan ruispataleipä
Pääruoaksi poroa: porowallenbergeja tai poronkäristystä
Monet turistit ihmetelevät, etteikö teillä Suomessa syödä muuta kuin lohta ja poroa. No, ainahan vieraille pyritään pistämään parasta pöytään, ja kyllähän nämä raaka-aineet suomalaisia ikoneita ovatkin.
Himahellan keittiössä on valmistettu niin poronkäristystä kuin porowallenbergeja kossukastikkeella. Mielestäni molemmat ohjeet sopisivat itsenäisyyspäivän juhlapöytään. Wallenbergit ovat kotoisin Ruotsista, mutta jos britakakulla edustetaan Suomea juhlavuonna maailmallakin, niin miksi wallenbergeille ei voisi tehdä samaa omimistemppua. Wallenbergit voi mainiosti valmistaa myös hirvenlihasta.
Ohje: Porowallenbergeja ja kossukastiketta
Ja koska olen paljasjalkainen stadilainen, tein poronkäristyksenkin ihan omalla twistilläni. Vilkaise video!
Ohje: Stadilainen poronkäristys
Jälkiruoaksi marjoja suoraan suolta
Mikä olisikaan suomalaisempaa kuin metsämarjat. Karpaloita tai puolukoita kinuskikastikkeessa olisi todella helppo klassikkojälkiruoka juhla-aterialle. Mutta koska Suomessa osataan valmistaa maailmallakin arvostettua giniä, pyöräytetään jälkiruoaksi helppo karpalovaahto, joka maustetaan ginillä ja tonic-vedellä. Perinteisemmän vaihtoehdon ystäville ehdotan Mamman marjapiirakan leipomista.
Ohje: Napue Cranberry Gin & Tonic -vaahto
Ohje: Mamman marjapiiras 2017
Kupliva viinivinkki
Mikäli haluat juhlistaa juhlapäivää kuplajuomalla, lue vinkit täältä.

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Himahellassa juhlitaan 100-vuotiasta Suomea