6 x joulupöydän herkulliset kasvislisäkkeet

Monesti joulupöydän kasvislisäkkeet ovat niitä, joilla voidaan rikkoa perinteistä kaavaa. Tässä postauksessa on koottuna kuusi Blondikeittiössä testattua ideaa.
Ohje: Karamellisoidut ruusukaalit
Karamellisoidut ruusukaalit sopivat mainiosti kinkun ja possusta valmistettujen liharuokien kaveriksi. Se on myös lämmin kasvisruoka ihan sinällään.
Ohje: Blonditiinan Pähkinämäen perunat
Hasselbackan perunat ovat klassikko, mutta pähkinöillä tunnattuna perunat sopivat joulupöydässä liharuoan lisäkkeeksi perunalaatikon asemesta.
Marokkolaisessa kasvistaginessa on jouluiset mausteet. Sillä voi korvata lisäkkeen joululaatikot tai tarjota taginen kasvisruokana vegeille.
Marokkolainen kasvitagine
4-6 annosta
kasvis, gluteeniton, maidoton
2-3 isoa porkkanaa
10 pikkusipulia
rasia kirsikkatomaatteja
20 pientä perunaa
300 g lanttua tai naurista
3-6 valkosipulinkynttä
2-3 dl sieniä: kantarelleja, suppilovahveroita tai siitakkeita tai 1 dl kuivattuja sieniä
1 tlk säilöttyjä kik-herneitä
1 dl rusinoita
1 sitruuna
1-2 kanelitankoa
Liemi:
½ l kasvislientä
2-3 tl glögimaustetta
1 tln (savustettua) paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl kurkumaa
- Kuori, kuutioi tai lohko kasvikset. Hienonna valkosipuli.
- Voitele tagine- tai uunipata öljyllä ja pane kasvikset kerroksittain pataan. Pane kik-herneet, sitruunalohkot ja rusinat pataan päällimmäiseksi. Piilota kanelitanko kasvisten sekaan
- Sekoita keskenään kuuma kasvisliemi, öljy ja mausteet. Kaada liemi kasvisten päälle.
- Pane pata 200 asteiseen uuniin ja kypsennä ruokaa noin 1 ½ tuntia.
Pakasteherneistä valmistettu herkullinen guacamole-tahna maistuu niin kasvissyöjälle kuin kinkunystävälle.
Ohje: Herneguacamole
Ohje: Talvinen punajuuri-juustosalaatti
Vihersalaatti saa joulupöydässä muodon, joka on tervehdys itämaiden tietäjien kotiseuduilta.
Ohje: Fatoush-eli-arabialainen-pita-granaattiomenasalaatti
Trendikkäät pikkelöidyt kasvikset keventävät joulupöydän tuhtia tarjontaa. Kirsikkatomaatit ovat joulunpunaisia, mutta muitakin kasviksia voi pikkelöidä joulupöytään.
Ohje: Pikkelöidyt kirsikkatomaatit
Herkullista, kasvispitoista joulu toivottaa
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: 6 x joulupöydän herkulliset kasvislisäkkeet