Rakastan astioita, se taitaa olla ammattitauti. Onneksi olen vähitellen  oppinut, että kaikkea tavaraa ei tarvitse omistaa, riittää kun sitä voi ihailla ja hypistellä hetken. Mutta elämäni astiat kertovat kustakin aikakaudesta. Ne ovat myös osa henkilöhistoriaani .

Astioita eri vuosikymmeniltä

Lapsuudenkodissani ruokailtiin 1960-luvulla Arabian sinisistä Kilta-astioista. Vanhempani saivat astiaston häälahjaksi. Kaj Franckin Arabialle suunnittelema, pelkistetty Kilta mullisti 1950-luvulla koristeelliset astiamarkkinat. Franckin suunnittelun lähtökohta oli, että tuotteet olivat pinottavia ja ne vaativat vähän varastointitilaa. Kilta oli myös huokea astiasto, se sopi siis hyvin nuoreen kotiin ja pieneen keittokomeroon. Killasta kasvoikin hittituote sekä kotimaassa että viennissä. Franck sai tuotannostaan Grand Prix’n Milanon trennaalissa 1957. Tuotannon loppuessa 1970-luvulla, astioita oli myyty noin 21,5 miljoonaa kappaletta.

1970-luvulle ehdittäessä Kiltamme oli käytössä kutistunut muutamaan lautaseen. Niinpä meille hankittiin silloinen trendiastiasto, Ulla Procopén jykevämuotoinen, kivitavarasta valmistettu Ruska. Siitä tuli yksi Arabian pitkäaikaisimmista malleista, sillä se oli tuotannossa vuoteen 1999. Ruskasta on parhaiten jäänyt mieleen ääni, joka syntyi kun veitsi leikkasi kivitavaran pintaa. Se kirskunta tuntui hampaiden paikoissa asti! Ruskaa minulla ei ole ikävä, ainakaan vielä. Nuorempi polvi on jo suvaitsevaisempi eikä mummin jäämistö suinkaan päätynyt kirpputorille.

Kun aloitin aikuisen elämäni 1980-luvun alussa, oma astiavalintani oli sekin aikansa lapsi eli valkoinen Arctica. Saimme niitä vanhemmiltamme kihlajaislahjaksi.  Gastronomia alkoi jo silloin vahvasti vaikuttaa valintoihini. Inkeri Leivon suunnittelemassa astiastossa oli puhtaat, valkoiset muodot, jotka eivät vieneet huomiota itse ruoasta. Noita juppiajan muinaisjäänteitä löytyy edelleen kaapeistani. Kahvikuppejakin taitaa olla parikymmentä. En käytä niitä, mutta en ole valmis vielä kierrättämäänkään.

Poikani lähestyessä täysi-ikäisyyttä aloin kerätä hänelle kapioita. Hänen valintansa osui turkoosiin Teemaan, tuohon Kilta-sarjan moderniin versioon. Meidän suvussamme ympyrä siis sulkeutui. Arabia on kattanut ruokapöytämme kolmessa polvessa.

Astioita eri vuosikymmeniltä

Vanhempieni kuolinpesää muutama vuosi sitten tyhjentäessäni kaapeista löytyvät tavarat herättivät monia rakkaita muistoja. Paljon joutui suoraan kierrätykseen, mutta jotkut valintani saivat minut huvittumaan. Toin kotiini vielä 10 vuotta sitten inhoamani Ultima Thulet. Onhan tuo Tapio Wirkkalan lasisto yksi suomalaisen lasimuotoilun ikoneista. Ja näyttää silmissäni nyt  todella trendikkäältä. Niin se maku muuttuu aikojen saatossa. Onneksi. Nanny Stillin Riihimäen lasille aikoinaan suunnittelemat lasistot ovat mielestäni niin ikään kuuminta hottia.

Minkälaiseen kerroksellisuuteen oma jälkikasvuni aikanaan törmää?  Se ei olekaan niin selkeää kuin ehkä vanhempieni sukupolvella. 2010-luvulla astiakaappini normisto on vapautunut. Tässäkin huushollissa on trendikästä kattaa juhlapöydätkin eripariastioilla. Olen jo vuosia kiertänyt kirpputoreja ja alekoreja, joista olen etsinyt eripariastioita. Ihan ruokakuvauksiakin silmälläpitäen. Kippo sitä, toinen tätä. Osa on ns. kirppariantiikkia, osa tämän päivän trendihöpsötyksiä. Viimeisin astiahankintani taitaa olla Citymarketista ostetut neljä juomalasia, jotka ovat väreiltään pinkki, turkoosi, oranssi ja neonvihreä. Ne kun näyttivät hauskalta juuri päättyneen kesän 2015 terassikattauksissa!

Astiaterveisin,

Himahellan Tiina