Himahella

Avokado aiheuttaa kuivuutta kasvuseuduillaan - tee ekoteko ja valmista guacamole kotimaisista herneistä

© Tiina Rantanen

Himahellaan Lihattoman lokakuun vegeohjeita  kerätessäni muistin myös herneguacamolen, josta jenkeissä nousi pienimuotoinen guacamolegate juhannuksen 2015 alla. Kyse oli silloin siitä, saako herneversiota edes kutsua guacamoleksi. Onko se paikallisten direktiivien mukaista? Jopa presidentti Barack Obama otti kantaa asiaan Twitterissä. Ajat ovat hieman muuttuneet parissa vuodessa, jos mietimme minkälaisista asioista nykyinen suurvallan presidentti Twitterissä visertää.

Minä kokeilin tuota pahennusta aiheuttanutta tahnaa omassa keittiössäni ja ihastuin siihen ikihyviksi. Näin jenkkiohjeita, joissa vain osa avokadon määrästä korvattiin herneillä. Niinkin voi toki tehdä. Mutta minä valmistin tahnan kokonaan herneistä, kuten myös moni muukin bloggari tuolla rapakon takana. On nimittäin monia avokadolle allergisia, jotka eivät voi koskea aitoon guacamoleen. Herneversio käypä vaihtoehto heillekin, kun vietetään meksikolaista fiestaa.

Avokadot ovat vesijuoppoja, jotka aiheuttavat kuivuutta

Lisäksi kotimaisten pakasteherneiden käyttö on oikeastaan ekoteko. Avokadothan ovat tuontitavaraa ja niiden viljely aiheuttaa kotiseuduillaan mm. vesipulaa. Independent-lehden mukaan  kilo avokadoja vaatii kasvaakseen kaiken kaikkiaan melkein 1000 litraa vettä. Tämä aiheuttaa ongelmia muutenkin kuivuudesta kärsivässä Kalifornian osavaltiossa, jossa avokadoja kasvatetaan vuosittain yli miljardi kiloa.

Viimeisen 25 vuoden aikana avokadon kasvatukseen käytettävän maa-alan pinta-ala on Chilessä kasvanut kahdeksankertaiseksi. Samalla kasvanut vedentarve on vaikuttanut maan pohjavesiin ja paikallisten kylien kaivoveden määrään negatiivisesti.

Kaupan guacamolessa käytetystä raaka-aineesta iso osa on hernettä

Ja tiedättekö mitä, niissä kaupan valmiissa purkkiguacamoleissa on niissäkin käytetty suurimmaksi osaksi hernettä. Herne kun on huomattavasti avokadoa edullisempi raaka-aine. Vilkaisepa raaka-aineluetteloita, varsinkin halpaversioissa herne mainitaan tuoteselosteessa ennen avokadoa. Joten ei tämä mikään uusi idea käyttää hernettä guacamoleen ole! Niin tai näin, minusta herneguacamole oli jopa avokadoista tehtyä guacamolea raikkaampi versio. Mutta makunsa kullakin.

Jos käytät hernesesongin aikana tuoreita herneitä, riivi palot ja ryöppää herneitä pari minuuttia ennen tahnan valmistusta.

Ai niin, mitä mieltä Barack Obama oli tästä guacamole-keissistä?  Hän ei koskaan laittaisi herneitä guacamoleensa. Kyseesä on siis niin vakava asia, että siitä väännetään peistä ihan supervaltojen huipputasolla.

Herneguacamole

4 annosta

400 g (pakaste)herneitä

2 rkl oliiviöljyä

1/2 sitruunan tai 1 limetin mehu

1 dl silputtua korianteria

1 rkl jalapenoviipaleita

1/4 tl jeeraa eli juustokuminaa

1 tl suolaa

  1. Sulata pakasteherneet ennen tahnan valmistusta.
  2. Pane kaikki tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja käytä konetta kunnes seos on tahnamaista. Tarkista maku.
  3. Herneguacamole kannattaa valmistaa pari tuntia ennen tarjoilua, jotta maut tasaantuvat.

Tarjoa nachojen sekä limettilohkojen kanssa dippinä.

Kotimaisin dippailuterveisin

Blonditiina

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Avokado aiheuttaa kuivuutta kasvuseuduillaan - tee ekoteko ja valmista guacamole kotimaisista herneistä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *