Teen kaveriksi: Buttermilk biscuits eli piimäskonssit

6. Otettuasi pellin uunista, sipaise halutessasi vielä lämpimien leipästen päälle hieman voita ja ripottele päälle vähän sokeria. Tarjoile vastaleivottuina, sillä piimäskonssit kuivahtavat melko nopeasti.
Piimäskonssien kaveriksi sopii mainiosti kotitekoinen puolukka curd. Sen ohjeen löydät täältä.

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Teen kaveriksi: Buttermilk biscuits eli piimäskonssit
Täälläpäin biscuitille levitetään voita tai voita ja hunajaa tai voita ja hilloa, tai sitten puolikkaiden väliin laitetaan aamiaismakkaraa, kinkkua tai pekonia ja/tai kananmuna. Tai sitten puolikaille kaadetaan runsaasti valkokastiketta, johon on lisätty kahvia ja pekonia mausteeksi (red-eye gravy). Biscuiteja syodään aamupalaksi kahvin tai teen kanssa.
P.S. Täällä biscuit ei koskaan tarkoita keksiä.
P.P.S. Lounaan tai päivällisen lisäkkeenä yleisempi (ainakin täällä Etelässä) on ”dinner roll,” joka on pullan tapainen mutta rasvaisempi ja pehmeämpi muttei makea pieni sämpylä.