
Butter Chicken, raita ja jakkihedelmävanukas - makumatka Intiaan

Himahellan makumatkalla vieraillaan tällä kertaa Intiassa, jonka keittiö muodostuu eri maakuntien keittiöistä. Runsas mausteiden käyttö on kuitenkin tyypillistä eri puolilla maata. Tyypillinen intialainen ateria sisältää yleensä useamman ruokalajin, jotka tarjoillaan samanaikaisesti.
Intia on asukasluvultaan maailman toiseksi suurin valtio. Se muodostuu monesta ruokakulttuurialueesta, joissa syödään hyvin erilaista ruokaa. Intian keittiöt ovat saaneet vaikutteita etenkin maan vallanneilta moguleilta, mutta myös arabeilta, iranilaisilta ja kiinalaisilta.
Uskonnoista intialaiseen ruokaan vaikuttavat eniten hindulaisuus ja islam. Hindulaisuus kieltää naudanlihan syönnin, ja islam kieltää muslimeilta sianlihan.
Intian eteläosien sekä Gujaratin hindut noudattavat tiukkaa kasvisruokavaliota. Niinpä etelässä syödään hyvin kasvispainotteisesti – riisiä, viljaa, linssejä ja kasviksia. Ruoat maustetaan tulisiksi chilillä ja pippureilla.
Pohjois-Intiassa syödään tukevasti, ja ruoanlaitossa käytetään paljon kermaa ja lämmittäviä mausteita. Pohjoisintialaisia curryruokia maustetaan garam masala -mausteseoksella, jossa on muun muassa jauhettua jeeraa, mustapippuria, kardemummaa ja kanelia. Tunnetuimpia pohjoisen ruokia ovat tandooriuunissa paistetut kana- ja lammasvartaat, naanleivät sekä erilaiset mausteiset kastikkeet. Kylän yhteinen tandooriuuni on myös merkittävä sosiaalisen elämän keskus Punjabin maaseudulla.
Intialaisen aterian katsotaan olevan tasapainoinen, kun se sisältää kaikkia kuutta perusmakua: makea, hapan, suolainen, mausteinen tai kirpeä, karvas ja jumoava eli limakalvoja supistava. Intialaisessa keittiössä käytetään kymmeniä eri mausteita, joiden aromit, värit ja jopa lääkinnälliset ominaisuudet ovat merkityksellisiä. Näitä ovat muun muassa sahrami, kurkuma, inkivääri, chili, juustokumina, korianteri, kaneli, kardemumma ja neilikka.
Butter Chiken eli kanaa voi-tomaattikastikkeessa
Butter Chicken -curryn kehitti 1947 delhiläisen Moti Mahal ravintolan omistaja Kundan Lal Jaggi. Kuten monet muutkin ruokalajit, kyseessä on hävikkiruoka. Maailmalla tunnettu herkku syntyi vahingossa, kun tähteeksi jäänyttä kanaa lisättiin täyteläisen, kermalla ja voilla höystetyn tomaattikastikkeseen jatkeeksi.
neljä annosta
gluteeniton
Valmistusaika noin 1/2 tuntia
600 g broilerin paistileikkeitä tai rintafileetä
3 rkl voita
1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1 chili
1 rkl Garam masala -maustesoesta (valmis sekoitus tai ohje alla)
1 punainen chili
1 rkl raastettua inkivääriä
500 g paseerattua tomaattia
1/2 dl ketsuppia
1/2 tl suolaa
2 dl kermaa (ruoka- tai kuohu)
- Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja leikkaa se viipaleiksi. Tee Garam masala hienontamalla mausteet morttelissa. Voit käyttää myös valmista maustesoesta.
- Kuutioi broilerin paistileikkeet tai rintafileet suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista palat 1 rkl voissa pannulla. Siirrä palat lautaselle odottamaan
- Sulata loput voista pannussa ja kuullota sipuli- ja valkosipulisilppu voissa. Lisää Garam masala, inkivääri ja paista seosta hetki. Lisää pannulle paseerattu tomaatti, chili, ketsuppi ja suola, kuumenna kiehuvaksi. Lisää kastikkeeseen broilerinpalat ja anna hautua miedolla lämmöllä vartin verran.
- Lisää lopuksi kastikkeeseen kerma ja kuumenna kastike kiehuvaksi.
- Tarjoa keitetyn basmatiriisin ja naanleivän kanssa.
Kotitekoinen garam masala -mausteseos
noin 1/2 dl
1 rkl juustokuminaa
1 1/2 tl korianteria
1 1/2 tl kardemummaa
1 1/2 tl mustapippuria
1 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
( 1/4 tl muskottipähkinää)
- Mittaa ainekset mortteliin ja jauha tasaiseksi mausteseokseksi.
Kurkkuraita
Raita on jogurttikastike, jota tarjotaan voimakkaasti maustettujen, tulistenkin intialaisten ruokien kanssa. Siihen voi myös dipata vaikka naanleipää.
neljä annosta
kasvis, gluteeniton
2 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
10 cm pala kurkku raastettuna
juoksevaa hunajaa
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
½ tl jeeraa eli juustokuminaa
1/4 tl chilijauhetta
½ tl suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä
- Raasta kurkku, puristele se kuivaksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Anna raidan maustua jonkin aikaa viileässä ennen tarjoilua.
Kachumber eli intialainen kurkkusalaatti
neljä annosta
vegaaninen, gluteeniton
15 cm pala kurkkua
2 tomaattia tai 10 kirsikkatomaattia
1/2 punasipuli
1 avokado
1 vihreä chili
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
1/2 tl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
1/4 tl chilijauhetta
1 rkl limetti- tai sitruunamehua
suolaa maun mukaan
- Kuutioi kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa heti.
Intialainen hedelmävalikoima on runsas
Intialaiset jälkiruoat tehdään usein maidosta, niinpä erilaiset vanukkaat ovat keittiölle tyypillisiä. Intian hedelmävalikoima on hyvin runsas, joten hedelmät ovat olennainen osa erilaisia suolaisia ja makeita herkkuja, kuten jogurttipohjaisia lasseja. Intialaisen aterian päätteeksi pureskellaan joskus myös mausteseosta nimeltä paan.
Intianleipäpuu eli jakkipuu on mulperikasvien heimoon kuuluva puumainen kasvi, joka tuottaa jakkihedelmäksi kutsuttuja hedelmiä. Kasvia esiintyy Intiassa, Bangladeshissa, Filippiineillä, Sri Lankassa ja Kaakkois-Aasiassa, jonne kasvi on luultavasti levinnyt ihmisen mukana. Näin kertoo Wikipedia,
Jakkihedelmä on hyvin suosittu eri puolilla maailmaa, vaikka sen maku ei ensimmäisellä kerralla välttämättä olekaan kovin miellyttävä. Kypsänä hedelmäliha on keltaista tai oranssia ja se maistuu makealta. Jakkihedelmää käytetään vihanneksen tavoin myös raakana, jolloin se on väriltään vaalean keltaista tai melkein valkoista. Koska hedelmän rakenne on kuituinen, sitä käytetään monissa vegaanisissa resepteissä lihan korvikkeena.
Jakkihedelmä-kookosvanukas
neljä annosta
Valmistusaika 10 minuuttia + hyytymisaika
kasvis, laktoositon, gluteeniton
1 tlk (505 g/230 g) jackfruit eli jakkihedelmää sokeriliemessä (voit käyttää myös mangoa)
1 banaani
2 dl kookosmaitoa tai -kermaa
1 rkl vaniljasokeria
1/2 limetin mehu ja raastettu kuori
2 liivatelehteä
- Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Avaa säilyketölkki ja soseuta 3/4 osaa sisällöstä monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa banaanin, vaniljasokerin ja raastetun limettikuoren kanssa. Lisää lopuksi kookosmaito ja käytä konetta, kunnes seos on tasaista.
- Liuota liivatelehdet kuumennettuun limettimehuun ja lisää nauhana hedelmävaahdon sekaan.
- Jaa seos neljään juomalasiin tai annoskulhoon ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.
- Koristele annokset kuutioiduilla jakkihedelmäpaloilla ja kookoshiutaleilla.
Viinivinkki
Mausteisen ruoan kaveriksi sopii puolikuiva, hapokas, kukkainen ja kevyen yrttinen valkoviini, esimerkiksi alsacelainen Pierre Sparr One, 13,78 e. Myös lagerolut on hyvä vaihtoehto.
Lue myös:
Sinne missä pippuri kasvaa
Yhä ruokamatkakuumetta? Lue myös:
Bánh mí -leivät ja Pho-keitto – makumatka Vietnamiin
Kiinalainen uusivuosi – makumatka Kiinaan
Burgundinpata ja Crêpes Suzette – makumatka Ranskaan
Taginea ja minttuteetä -makumatka Marokkoon
Borssikeitto ja syrnikit – makumatka Venäjälle
Makumatkaterveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Butter Chicken, raita ja jakkihedelmävanukas - makumatka Intiaan