Himahella

Mehevä ja helppo banaani-mustikkapannari

Banana-mustikkapannari on herkullinen välipala tai brunssiherkku. © Tiina Rantanen

 

Jenkkien tapa tarjota brunssilla pieniä, soodalla kohotettuja ja pannulla paistettuja pannukakkuja on levinnyt meillekin. Mutta miksi me emme tuunaisi omaa tuttua pannariamme aikamoiseksi brunssiherkuksi? Ja sen tekeminen ei vaadi lieden ääressä seisomista, homman osaa hoitaa tumpeloinkin kokki ja herkku on pöydässä noin kolmessa vartissa.

Pannariohjeita löytyy netistäkin pilvin pimein, mutta idea tähän pannukakkuun lähti Blondikeittiössä siitä, kun hedelmäkulhossani kolme pienehköä, lähes mustaa banaania ilmoitti olevansa elämänsä loppusuoralla. Niinpä pyöräytin alunperin iltapalaksi pellillisen pannukakkua, johon piilotin niin banaanit kuin pakastimesta löytyneet metsämustikat. Potkua pannari sai taikinan sekaan raastetusta sitruunankuoresta. Vaihtoehtoisesti olisin voinut käyttää mausteena myös kardemummaa. Ja jos mustikoita ei ole, esimerkiksi vadelmat tai vaikkapa puolukat sopisivat banaanin kaveriksi makunsa puolesta mitä mainioimmin.  Jos käytät happamia marjoja, ripsauta pinnalle hieman enemmän sokeria.

Banaani-mustikkapannukakku

uunipellillinen

4 dl  vehnäjauhoja

1 dl  sokeria

1 tl   leivinjauhetta

1 tl   suolaa

1 tl  vaniljasokeria

8 dl  maitoa

2  kananmunaa

1 dl  sulatettua voita tai juoksevaa margariinia

1/2 (luomu)sitruunan raastettu kuori

Pinnalle

2-3 (ylikypsää) banaania

2  dl pakastemustikoita

2 rkl sokeria

Koristeeksi

tomusokeria

  1. Tee pannukakkutaikina. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat,  voisula tai juokseva margariini seka raastettu sitruunankuori.
  2. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille.  Viipaloi päälle banaanit ja ripottele pakastemustikat.
  3. Paista pannaria 225 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
  4. Anna pannarin jäähtyä haaleaksi ja puuteroi pinta tomusokerilla.
  5. Tarjoa pannari kahvin tai teen kanssa.

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mehevä ja helppo banaani-mustikkapannari

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *